Avainsana-arkisto: Arpia

Marraskuu 2012

Kuukauden demo

[listitems style=article align=left item=14724]

Erityismaininnat

[listitems style=article align=left item=14796]
[listitems style=article align=right item=14719]
[listitems style=article align=left item=14711]

Muut

[listitems style=article align=left item=14838]
[listitems style=article align=right item=14832]
[listitems style=article align=left item=14836]
[listitems style=article align=right item=14834]
[listitems style=article align=left item=14717]
[listitems style=article align=right item=14784]
[listitems style=article align=left item=14727]

Arpia – Elä!

Arvioin tälle palstalle syksyllä keravalaisen Arpian kolmen biisin demon. Tämä ”Elä!” -kakkosdemo on kylläkin julkaistu jo hieman ennen kuin ehdin paneutua sen edeltäjään, mutta aina se rakkaus saa muutenkin odottaa. Tällä kertaa biisejä on seitsemän.

Pitää sanoa, että Arpian tapauksessa hommat ovat nyt paremmalla tolalla. Suomirock-ote on ja pysyy, mutta Arpian soitannosta on tullut eläväisempää. Eikä edes niin sisäsiistiä, kun sen ureassa tuoksahtaa soittamisen meininki. ”Elä!” on kuin yhden illan juttu, livenä päivässä sisään roiskittu. En pistä Arpian raakilemaisuutta ja antihifistelyä lainkaan pahakseni.

Ja niin, virheillekin on jätetty varaa eikä ”Elä!” missään nimessä ole täydellinen levytys. Ei tosin kyllä biisiensäkään osalta, ja kyllä lyriikoissa on vieläkin hyvinkin korneja palasia, jotka saavat kaltaiseni jäyhän miehen lähinnä vaivaantuneeksi. Sanoitukset yhdistettynä hieman ontuvaan lauluääneen saavat vielä heittämään ämpärillisen kylmää vettä Arpian niskaan, jos se jonakin iltana ilmaantuisi fiktiivisen parvekkeeni alle laulamaan balladeja.

Arpia – S/t

Keravalainen Arpia on rakkauden asialla. Suomenkielistä rakkausrockia suoltava yhtye ei lähtökohdiltaan erityisemmin sytyttänyt ja avausrenkutus Ei se ollutkaan niin on melko helppo kuvitella Radio Novan soittolistoille, mutta toisaalta myös Radio Rockille lievän suomihevitatsin myötä. Jos siihen tilanteeseen törmäisin, saattaisin yrittää kääntää kanavaa ennen kuin Arpian sävellykset jäävät päähän soimaan; tarttuvuuden Arpia nimittäin hallitsee. Yhtyeen soundista löytyy yhtymäkohtia hyvinkin moneen suomalaisen eturivin rock-yhtyeeseen, joten kotiläksyt on ainakin luettu tunnollisesti.

Soundit ovat kirkkaat ja allekirjoittanut piti selkeästä tuotannosta, joka jättää tilaa bassollekin. Tero Vaaran ja Kalle Aholan risteytykseltä kuulostava laulajaheppu sortuu villevalomaiseen ylitulkintaan, jolloin lopputulos ei kuulosta kovinkaan mairittelevalta. Arpiaa pitää tosin kiittää siitä, että se on ottanut rakkauslauluihinsa toisenlaisen näkökulman. Arpia ei laula siitä, kuinka elämä on keturalleen menneen lavstoorin takia täysin perseestä. Tokihan Arpia käyttää korneja ilmaisuja, mutta se ei onneksi ole liian ”runotyttö”-mallinen.