Avainsana-arkisto: Another One Dead

Eri esittäjiä – Building a Legacy 2

Meinas usko mennä ja perinnöt jäädä saamatta, kun ei Full House Recordsin jatko-osaa ”Building a Legacy” -sarjalle alkanut kuulua. Ensimmäinen ”Building a Legacy” -kokoelmahan julkaistiin jo vuonna 1999, joka sai ainakin allekirjoittaneen innostumaan uudestaan hardcore-musiikista. Noihin aikoihin alkoi jälleen uusi aikakausi suomalaisessa hardcoressa, ja turha hippeily sai väistyä rankemman myllytyksen tieltä.

Jos legacy ykkönen esitteli pääsääntöisesti silloisia Helsinki-bändejä, on kakkososa laajentanut hc-perhettä koko Suomen kattavaksi yhteisöksi. Kokoelma esittelee 15 bändiä ja 29 biisiä, jotka tyyliltään ovat hyvin samankaltaisia. Eroja toki on, mutta kyse on nyt hardcoresta, josta Full House Records on maailmanlaajuisestikin tunnettu. Kotimaisia kärkinimiä edustaa niin Bolt kuin St.Hoodikin, mutta levyltä löytyy myös nuorempiakin helmiäisiä, kuten esimerkiksi Out of Breath tai Fightback.

Samanlaista vipinää vatsanpohjassa ko. kokoelma ei meikäläisessä herättänyt kuin ykkösosa, mutta toivotaan, että uudet new Jackit löytäisivät tätä kautta hardcoren ihanuuden. If you tolorate tissit then your kalsarit will be next, vai miten se meni?

V/A – Wake Up Call

On My Own Recordsin julkaisema ”Wake Up Call” on neljä enemmän tai vähemmän tuttua lappeenrantalaisbändiä esittelevä vinyylikiekko. Ketä tässä nyt sitten yritetään herätellä jää hieman epäselväksi, koska en ainakaan omin silmin mitään hiipumista Lappeenrannan tahi muunkaan maan hardcore-meinigeissä ole huomannut.

Another One Dead aloittaa rieskan varsin väkevänkuuloisella tuuttauksella, joskin ”Choking” taantuu ennen loppua perusväännöksi. Worth The Pain jatkaa minin viitoittamalla tiellä yhden laulajan voimin, eikä sanojen perässä meinaa pysyä, vaikka niitä kansilehdykästä tavaa. Eli vähän vähemmän Rick Ta Lifea ja enemmän kunnon komentamista ja miellään myös vähän nyansseja Joonaksen tulkintaan, niin hyvä tulee. Beatdownit on jo hienosti kohdillaan.

Tällä(kin) kertaa kakkonen on ykkönen, sillä B-rapun pojat takovat A-puolen bändejä 2-0 sipuliin. Black Betsyn ”Catapult Power Back” on sopivan kompakti säilyttääkseen mielenkiinnon koko kujamyllyn ajan, mutta ennenkaikkea Loss Of Humanityn muusta kolmikosta erottava apokalyptisempi ”Rain of Hatred” toimii levyn positiivisempana yllätyksenä. ”Redemption” ja ”salvation” -sanojen puuttumisesta pieni miinus, mutta muuten erittäin lupavaa kamaa.

Lappeenrannan pojilla on kyllä kotistudiohommat hyvin hanskassa, veikkaisin kaikki raidat purkitetuiksi jonkin sortin himavehkeillä. Soundit ovat sopivan tuhdit, mutta kotikutoisuus tuo siihen (seiskatuumaisen äänimailman sopivasti avustamana) mukavasti räkää, jota ei nykyaikana saa ”oikeissa” studioissa yrittämälläkään aikaiseksi (ja yritetty on!). Rumpusaundeista joku viisaampi varmasti keksisi jotain marisemista, mutta soppakorvana aion ne hyväksyä mukisematta.

Kaikkinensa mainio, joskin vähän suppea, katsaus Lappeenrannan meininkeihin, alan bändejähän sieltä suunnalta löytyisi useammankin splittilevyn verran. Mielelläänhän sitä vähän tuoreempiinkin bändeihin ottaisi kontaktia näissä merkeissä.

25 Ta Life Lappeenrannassa

Ensimmäinen esiintyjä Bonkers korvasi kiertueensa peruuttanutta Disrespectia. Tätä bändiä on aina huvittava katsoa, vaikkei ihan yksyhteen Disrespectin kanssa mennytkään. Propsit kuitenkin läskibassosta.

Another One Dead ja Down My Throat eivät esittäneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Hyvät setit äijät vetivät, mutta eivät saaneet meikäläistä ihan mukaan. Muuten oli jengi hyvin pitissä pyörittämässä.

25 Ta Lifen setin alusta missasin jonkun verran, kun piti ulkosalla puida poliisisetien kanssa. No sisälle ehdittyäni olikin jo meisinki hyvällä mallillaan ja mukaan pääsi tuttujen hittibiisien ja ”Crucifiedin” avustuksella. Vaikka Monari on nähty täydenpänäkin, riitti ainakin pittiin porukkaa. Kädet ja jalat pyöri tuttuun tapaan ja hereillä piti olla pysyäkseen tolpillansa. Myös vanha kunnon circlepittikin nähtiin ja singalongit ja kaikki. Jos en väärin muista, setti oli aika pitkä kun alkoi kuntokin loppua ennen aikojaan. Saakelin kova keikka joka tapauksessa!

Keikan jälkeen sitten odoteltiin yli tunti Rick ta Lifen haastattelua ja kun äijä oli toisen tunnin puhunut, lähettiin himaan noin puoli kaks (yöllä). Tällä kertaa selvittiin suht ehjinä pitistä yöpuulle, mikä oli kyllä pienoinen pettymys.

Building A Legacy -levyjulkkarit

Ensimmäistä kertaa Semifinaalissa ja paikka näytti olevan ihanteellinen hc-keikalle. Sisään tullessa tosin lipun hinta löi ällikällä ollessaan noin kolminkertainen ilmoitettuun. No eihän meillä Business Cityn pojilla ikänä ole paalusta kiinni.

Ensimmäinen bändi oli Another One Dead, jota kuulin nyt ensimmäistä kertaa missattuani kerran aikaisemmin Lappeenrannassa. Ja voi pojat, kyllä oli väkevää kamaa. Kitarasoolot alkoi loppupuolella tosin pitkästyttämään, mutta muuten oli tiukkaa hevicorea.

Tämä jälkeen soitti The Unloved ja Angry Old Man, en muista järjestystä. The Unloved oli myös uusi ja hyvää old schoolia pojat veivasivat, kera kolmen vokalistin. Angry Old Man välillä kämmäili, mutta kai se kuuluu asiaan, onhan kyseessä punk-orkesteri.

BOLT ja DMT soittivat nekin hyvät setit, mutta illan voittaja oli ehdottomasti Death From Above, joka sai meikäläisenkin tanssijalan vatkaamaan. Kyseessä oli bändin viimeinen keikka, joka on sääli, sillä itselleni DFA tippuu suomalaisista hc-bändeistä parhaiten.

Ihan ehjin nahoin ei kotiin päästy. Unlovedin setin aikana sain osuman jostain päähäni, vahingon huomasin kuitenkin vasta kun oltiin himaan lähdössä. Suuremmelta verenvuodatukselta kuitenkin säästyttiin ja päästiin Divaan vielä lyömään kuviota. (voi kuvio parkaa! toim. huom.) Jotain kärhämää keikalla oli, mutten siihen nyt puutu, koska en siitä mitn tiedä. Muuten tapahtuma oli hyvä. Bändit, äänentoisto ja drinksut toimi. Propsit parkettien partavaitselle, DM Sirvolle, joka veti NIIN smoothia kuvioo.