Avainsana-arkisto: Anomus

Pikakatselmus, viikko 35

[listitems style=article align=left item=13809]

[listitems style=article align=right item=14190]

[listitems style=article align=left item=13995]

[listitems style=article align=right item=14150]

[listitems style=article align=left item=14188]

[listitems style=article align=right item=14237]

[listitems style=article align=left item=14235]

[listitems style=article align=right item=14236]

[listitems style=article align=left item=14239]

Anomus – Autere

Anomus on jo edennyt viidenteen demoonsa, huhhuijaa! Nyt se on tehnyt kolmibiisisen ja 18 minuuttia pitkän progepörähdyksen, joka vaatii kuulijaltaan kärsivällisyyttä.

Anomus liittää viidennen demonsa yhteyteen useita eri genre-määrityksiä. Metallisuutta tästä löytyi jonkin verran, samoin popille ominaisia koukkuja. ”Autereesta” pystyi löytämään kuitenkin eniten yhtymäkohtia progeen ja suomirockiin. Joistakin kitaraliideistä mieleeni tosin piirtyi myös kuva meskaliinihöyryissä 70-luvun alussa mesoavasta Carlos Santanasta, eli psykedeliankin portteja päästään kolkuttelemaan. Näin polveilevilla biiseillä Anomusta ei tulla kuulemaan radion soittolistoilla, mutta käsittääkseni Anomuksella ei ole sinne erityistä halua päästäkään? Levyn helpoin biisi – Savutajunta – on isketty häntäpäähän, ja demon avaa sen vaikein ja pisin, mutta myös palkitsevin kappale: Gerbera.

Anomus uhoaa saatekirjeessään kaatavansa raja-aidat. Kovasti niitä yritetäänkin kumoon potkia, mutta jäävät vielä osittain pystyyn, jolloin Anomuksen on pakko etsiä uutta paikkaa, mistä ylitys tapahtuisi mahdollisimman kivuttomasti. Tämä paikka ei tosin ole kuulijan kannalta helpoin kuljettava, sillä ”Autere” on hyvin pitkälti silkkaa progea.

Anomus – Oudot huoneet, harharetket

Viiden nuore(hko)n herrasmiehen Anomus edustaa suomalaista (taide)rock-perinnettä nykypäivän mausteilla (post-rock, hevimmät särökitarat jne). No, olisiko tämä sitten post-suomirokkia?

Poikien soittotaito on kiistaton, ja kuten biisien pituudestakin – neljän raidan EP kellottaa yli 18 minuuttia – voi päätellä, myös kunnianhimoa löytyy. Biiseihin on onnistuttu saamaan riittävästi tavaraa, ettei jopa 5 minuuttisiksi venyvät biisit missäin vaiheessa käy kyllästyttämään. Soundeja myöten (nuppien takana Miitri Aaltonen) kokonaisuus on siis hyvin hanskassa. Suurin syy, miksei bändiä nähdä vonhertzenbrothersien ja sarojen kanssa kesäfestarien sunnuntaijäähdyttelijänä löytyy laulumelodioiden köyhyydestä, vaikka mukavasti leijuva Harhasanat muutaman kuuntelukerran jälkeen tarttuukin takaraivoon.

Muutaman hittibiisin ja hivenen suoraviivaistetun soundipäivityksen jälkeen bändistä voisi hyvinkin olla Egotripin manttelinperijäksi, jos siis sellaista tulevaisuutta halajavat.

www.myspace.com/anomus