Avainsana-arkisto: Alley Gods

Alley Gods – North State of Mind

Turkulaisen Alley Godsin kannalta tähdet eivät olleet oikeassa asennossa eivätkä vaarallisten kujien jumalat olleet kovinkaan suopeina. Posti ei tätä Lampaalle ainakaan kiikuttanut, vaan levy piti hankkia muita teitä pitkin. No, parempi ei myöhään kuin ei milloinkaan ja niin edelleen ja niin edelleen…

Joka tapauksessa Alley Gods operoi hardcoren aina yhtä eläväisellä kentällä, ja ottaa oman paikkansa olematta d-beatia, kasikakkosta tai hupparicorea. Alley Gods on hardcorea. ”Correcting Wrong Opinions” oli jo itsessään melko vakuuttava levy, vaikkakin ehti toistamaan itseään. Tavallaan bändi on yksinkertaistanut olemustaan, sillä kymppituumaisena ulostuupatulle ”North State of Mindille” ei kuulu yhtäkään instrumentaalia tai suomenkielistä kappaletta. Eikä tässä noita samplejakaan ole, mutten muista Alley Godsin ilmaisuun kuuluneen kitarasoolot samalla intensiteetillä kuin mitä nyt, vaikka nekään eivät pääse soundia dominoimaan.

Suomeksi sanottuna Alley Gods hyökkää päälle ja kiskaisee nekkuun, pöllien samalla mahdolliset tupakatkin. Tämä on hyvä. Ja kansitaide on kiva.

Alley Gods – Correcting Wrong Opinions

Kun albumi kestää tasan kaksikymmentä minuuttia ja kyseiseen aikayksikköön mahtuu seitsemäntoista kappaletta, niin ei liene vaikea arvata millaisesta musiikista on kysymys. Turkulainen Alley Gods nimittäin soittaa debyyttialbumillaan vanhan koulun hardcorea… tai paremminkin metallisempaa TCHC:ta eli turkucorea.

Raivo on uusiutuva luonnonvara, jota Alley Gods käyttää häikäilemättä hyväkseen. Kiukku ei tunnu laantuvan, vaikka kuinka sitä yrittäisi huutaa ulos. Musiikin intensiivisyyden kannalta tämä on vain hyvä asia, vaikka tämä mättö onkin paikoin ennalta-arvattavaa ja hieman itseään toistavaa, tosin eipä tuo nyt pääse haittamaan levyn lyhyestä kestosta johtuen. Plussaa pitää ojentaa hyvällä harkintakyvyllä ripotelluista sampleista, jotka pätkivät kokonaisuutta juurikin sopivasti. Kuulijalle ei tule tyystin piestyä oloa, kun hengähdystaukojakin on suvaittu laittaa mukaan. Ei kuulija siltikään helpolla pääse, vaikka bändi hieman kerääkin energiaa seuraavaa iskua varten.

Englanninkieliset sanoitukset menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja siksi onkin piristävää kuulla välillä suomenkieltäkin kaiken ryöpytyksen keskellä. Suomenkieli on jäänyt suomalaiselle bändillä lähinnä vain kokeiluksi, mutta pari muutakin erikoisuutta löytyy: Crapula Mundi julistaa latinaksi (!) ja Chaos Reigns on instrumentaali! ”Correcting Wrong Opinions” maalaa kuvaa bändistä, joka varmasti pystyy vielä huikaisevampaankin jälkeen. Kyllähän  tätäkin kuuntelee mieluummin kuin turpaansa ottaa, vaikka turpaansa tätä kuunnellessa saa kuitenkin…

Metalliaurinko 2010, lauantai

Armottomien bileiden lunnaat maksettiin tälläkin kertaa seuraavana aamuna, joten eipä yleisökato ketään päässyt yllättämään, tuskinpa edes päivän ensimmäisiä bändejä. Alley Godsin aloittaessa alue lähes ammotti tyhjyyttään, joten vokalisti Oskari joutui huutelemaan väkeä lähemmäs kuin torikauppias, joka yrittää myydä lanttuja karkinnälkäisillä lapsille. Sen verran virkeää porukka tuntui olevan, että yleisössä potkiskeltiin myös futista. Isolla lavalla ensimmäinen lauantaina soittanut yhtye oli Presley Bastards. Bändi kuulosti korviini ihan hyvältä, mutta suurin osa yleisöstä oli vielä joko nukkumassa krapulaansa pois tai laittamassa hommaa uuteen nousuun. Tästä syystä PB näytti hieman orvolta näyltä isolla lavalla, mutta oli paikalla silti enemmän jengiä kuin taannoisella Tampereen keikalla. Paskiaiset olivat koko päivän melodisinta musiikkia esittänyt kokoonpano, ellei sitten kaljateltassa myöhemmin esiintynyttä Jukka Kiesiä lasketa.

Third Man Down alkoi mekkaloimaan pikkulavalla, mutta itselleni bändin tuotanto ei ollut millään tavalla entuudestaan tuttua, joten keikan musiikillinen anti jäi itselleni hieman laihaksi. Metallista hardcoreahan sieltä tuli, ei sen enempää tai vähempää. Kaikki muut kyllä nauttivat keikasta. Mukavaa lisämaustetta keikka tosin sai saamarin kämäsestä, mutta helvetin hauskasta kyklooppivitsistä. ”Without or with Vaselin?” Riistetyt jäi minulta paskanjauhannan sun muiden aktiviteettien takia suurimmaksi osaksi näkemättä, mutta rutiinikeikalta tuo vähän haiskahti. Olen nähnyt viimeisen puolen vuoden aikana bändin jo kaksi kertaa aiemminkin, ja settilista oli niihin verrattuna lähes identtinen, mitä nyt pari biisiä saattoi tulla eri kohdissa. Eli pääpaino oli siis uudessa materiaalissa, muutamaa klassikkoa unohtamatta. Yleisö ei Riistetyillä juurikaan lämmennyt. (JP)

Kiesi

Oma festivaalikokemus alkoi Riistettyjen aloitellessa settiään, joten uuteen ympäristöön totutellessa meni bändin ja osa No One Is Safenkin keikasta ohi. NO1S:sta voisi kuitenkin sen verran sanoa, että mitä bändiä on viime aikoina todistanut, on ainakin omissa kirjoissa jonkinlaisena projektina alkanut bändi muodostua ihan omaksi kokonaisuudekseen, joka sisältää kaikki WTP:n ja Field Of Haten parhaat palat. Gute scheisse siis, täyspitkää odotellaan innolla. Seuraavaksi (lähes) paikallista osaamista päälavalla Breamgodin muodossa, ja täytyy sanoa, että vaikkei porilaset muiden illan aktien ohella mitään uutta tai ennenkuulumatonta (Cutdownia ja Merauderia lukuunottamatta) esittänyt, oli pitkästä aikaa kiva kuulla kunnon musiikkia.
Salkkaricore-pataljoona Fury Of Livez teki, mikäli spiikeistä oikein ymmärsin, viimeisen esiintymisensä. Bändin ideanahan on ihan hauska ja pätevät muusikot tekevät dödö-vaikuuteisesta paahdosta oikein toimivaa, mutta ehkä tämä juttu on tosiaan jo nähty (ja kuultu)? Joko ennen tai jälkeen Fury Of Livezin kaljateltassa esiintyi J. Kiesi, joka olikin vestareiden parhaimmistoa. Olisi voinnut soittaa pidempäänkin, tai vaikka useammalla roudaustauolla… Janos Velmusen Bussipysäkillä kuultiin ja muutenki oli tosi kivasti.
Cutdown palautti meiningin päiväjärjestykseen, esitellen samalla uuden basistinsa, paremmin mm. Ratfacen bassotaiteilijana tunnetun J:n (vai oliko sittenkin vain tuuraamassa, ihan ei välispiikit menneet jakeluun?). Uutta oli myös Esan ennenkuulumattoman runsaat välispiikit, oli tainnut bäkkäribaarin antimet tehdä tepposensa myös siellä suunnalla. Pientä hapuilua kenties uuden basistin kanssa, mutta tuskin ketää haittasi/kiinnosti. Huomattavaa oli myös aurinkoisen mutta kylmän sään kangistamien jäsenten veryttely pitissä, joka alkoi tässä vaiheessa päästä hyvään vauhtiin.

Lällärs

Last Laugh oli, no Last Laugh. Pornolehtiä luettiin ja muutenkin menttiin maukkaan ja mauttoman rajalla. Jossain määrin tällaista vanhemman koulun meininkiä on alkanut diggailemaan, ja sillä osastolla viime aikoina himan uudistunut (jos on bändiä vähän harvemmin todistanut esim. livenä) bändi kyllä osaa hommansa. Sopivasti vielä punkkiasennetta mukana.
St.Hood sai toimia vähintäänkin erinomaisena lämmittelijänä illan kauan odotetulle pääaktille. Bändi on kyllä huimassa vireessä, eipä ole turhia puheita runsaiden live-esiintymisien vaikutus bändien toimivuuteen. Pikkuhiljaa myös uuden levyn biisit alkavat elää omaa elämäänsä debyytin hittien tavoin.

Me-rau-der!1

Merauder on nimi, joka ei ehkä nykynuorison huulilla kauhesti pyöri, mutta vanhemmalle kaartille bändi on tarjoillut 90-luvun puolivälistä asti paljon ikimuistoisia hetkiä. ”Masterkiller” ja ”Five Deadly Venoms” ovat metalcore-genren ehdottomia peruskiviä, unohtamatta tietenkään uutta ”God Is I” -albumia, joka todisti bändin olevan kulta-aikojensa vireessä. Ja niin todista myös esiintyminen Harjavallassa. Jämäkästi Downfall Christilla alkanut setti tosin vaikutti hivenen tyngältä, sillä varsin pian oli kaikki reenatut biisit soitettu, encorena jouduttiin vetämään uusintana sekä Life Is Pain ja Masterkiller, mikä ei tosin tuntunut meininkiä paljoa latistavan. Päinvastoin, fiilishän olis vähän sama, kuin olisi nähnyt Merauderin KAKSI kertaa saman illan aikana! Itselle näitä klassikoitakin enemmän kolahti kuitenkin tuleva klassikko Gangsta, joka on viime vuosien – jos ei vuosikymmenen – parhaimpia metalcore-biisejä. Ikävä kyllä tätä ei enää uusintana kuultu, enpä käy siltikään valittamaan, melkoinen keikka joka tapauksessa.

Merauderin jälkeen oli olo onnellinen ja väsynyt, ja pikaisen rantasaunan jälkeen oli hyvä suunnata kotia kohti, joskaan näin onnistuneen illan jälkeen Marilynin jatkotkaan ei huutava vääryys olisi ollut. Vähän kyllä ihmetyttää, ettei porukkaa tänäkään vuonna sen enempää paikalle vaivautunut, sillä alue vaikutti pääesiintyjänkin aikana suhteellisen väljältä. Toivotaan että pirskeet jatkuu kuitenkin myös tulevina vuosina, sillä ei tämän parempaa kesänavausta voi olla. (JT)

Uudet biisit 05/2010

Hardcore-bändit ovat olleet kevään mittaan aktiivisia, uutta materiaalia on niin tuoreilta kuin vanhoiltakin bändeiltä. Lammas suosittelee eritoten St.Hood/Down My Throat -miehistöstä koostuvaa Become A Threat -orkesteria, jonka debyyttialbumi ilmestyy kesällä Full Housella. Uutta materiaalia ovat julkaisseet hiljattain myös Presley Bastards ja Deathbed, eikä sovi unohtaa nousevia tulokkaita, Alley Gods, Foreseen, Upright yms. yms.

Onko bändiltäsi ilmestynyt juuri uutta materiaalia? Ilmianna biisi, ja lisäämme uutuuskappaleen seuraavaan listaan!

Alley Gods – S/t

Ainakin yhden demon tiimoilta tutuksi tullut turkulainen Alley Gods pläjäyttää debyyttiseiskallaan tiskiin kokonaista 9 nopeaa hardcore-pyrähdystä. Joku voisi hakkua jopa tyypilliseksi Turku-coreksi.

Mistään progesta ei siis ole kyse, mutta lyhyehköihinkin biiseihin on saatu suht paljon asiaa mahdutettua. Pääpaino on perinteisemmässä, punkkikompilla kaahavassa mesoamisessa, mutta tuplabasarein höystetyt metallisemmat kohdat tuovat musiikkiin tuoreempaa otetta. Ei sillä, että ne metallvaikutteet olisi aina tarpeen hardcoressa, mutta Alley Godsille ne ainakin sopivat. Myös laulajan ääni miellyttää.

B-puoli – mikäli raitojen määrät osasin oikein laskea, kun ei etiketissä mitään merkintöjä ollut – haiskahtaa köörilauluineen ja kuikkuisimpine tulkintoineen aavistuksen vahvemmalta. Jos nyt oikein ymmärsin, juurikin tämä b-puoli kuvastaa bändin uudempaa linjausta, silla a-puolen biisit ovat jo parin vuoden takaa, julkaisematta jääneelle Unloyal-splitille äänitettyjä. No eipä vanhemmassakaan materiaalissa vikaa ole, mutta toisaan lupaavammalta tämä uusi matsku kuulostaa. Keikalla voi kyllä hitusen käydä puuduttamaan, sillä puolituntiseen settiin biisejä tarvii, hetkonen… jotain parikymmentä.