Avainsana-arkisto: Aintuse

Kadun kieli 2013

Jokelassa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetty Kadun kieli -tapahtuma kuulosti hyvin riskialttiilta tapahtumalta monelta eri kantilta tarkasteltuna. Kyseessä oli ilmaisfestivaali, jonka pääesiintyjäksi oli buukattu ehkä muille kuin skeittipunkkiporukalle tuntematon itävaltalainen alan bändi ja joka järjestettiin vieläpä Jokelassa. Kaiken kukkuraksi Kadun Kieli osui viikonlopulle, jolloin oli kaikki mahdolliset kesätapahtumat päällekkäin (LPRHC, Porispere ja jo Tampereellakin oli kahdet kiinnostavat kekkerit). Melko riskaabelin kuuloista, mutta bändit oli haalittu järkevien välimatkojen päästä (kaukaisimpina esimerkkeinä Yleislakko Turusta ja Tryer Tampereelta), ja tokihan Aintuse soitti samaan syssyyn muutamat muutkin keikat, joten eivät nämä hermannit maksaneet Aintusen lentolippuja vain yhden pistokeikan vuoksi. No, tapahtuma oli silti Jokelassa. Läksin matkaan distro (jota järjestäjät olivat kyselleet paikalle) ja pari kesähessua kyydissä katsomaan, mitä tästä tulee.

Matkasta oli tulla mielenkiintoista, kun navigaattori ei tunnistanut paikan osoitetta, mutta onneksi järjestäjä osasi antaa eksaktimman osoitteen ja Jokelaa hieman paremmin tuntevat kyytiläiset osasivat opastaa paikalle. Kieltämättä odotin vähän toisenlaista miljöötä ja keskempänä Jokelan keskustan kiihkeää sykettä, ja perille tullessa kävikin ilmi että Kadun Kieli järjestettiin toimintansa lopettaneen tehtaan pihalla. Ilmoitettu katukin oli itse asiassa vain kyseisen tehtaan pihalle johdatteleva kinttupolku. Ei mikään ihmekään että navigaattorilla meni sormi suuhun, mutta ex-tehdas oli silti keskeisellä paikalla, koska Jokelan keskustakin oli vain muutaman sadan metrin päässä. Aika hauska miljöö, joka tarjoaa sopivasti vaihtelua kaikkiin niihin baarikeikkoihin mitä näkee suurimman osan vuodesta.

Kieltämättä bändien tsekkailu jäi omalla kohdallani suurimmilta osin toissijaiseksi aktiviteetiksi (Puntala-krapulaa podetaan edelleen) distroilun ja sosiaalisen kanssakäymisen (eli jonninjoutavan sössöttämisen) viedessä enimmän huomioni. Etenkin Tryer vakuutti (taas) reippaalla ja energisellä menollaan, joka ottaa haltuunsa melkeinpä minkä tahansa estradin. Myös Pekkanen Brothers featuring Cigarette Crossfire oli sekin mieleeni, mutta se on harmi, etten ehtinyt seurata NHL95:tä enempää kuin setin kolme viimeistä biisiä. Hyviä bändejähän tänne oli haalittu, tosin kekkerit aloittanut paikallinen Hukka jäi itselleni jälleen tuntemattomaksi bändiksi.

En tiedä oliko paikalla ollut yleisö paikallista nuorisoa (kyllä, paikalla oli paljon paikallisia teinejä saamassa ensimmäisiä keikkakokemuksiaan ja pilaamassa tulevaisuutensa) vaiko päästadin punk rock-fanaatikkoja joilla ei ollut juuri sinä lauantaina muutakaan tekemistä, mutta yleisöä oli ihan kiitettävästi. Tokihan tapahtuman ilmaisuus sai porukkaa liikkeelle vähän paremmin, mutta yllätyin silti. En tiedä onko Aintusella yllättävän paljon faneja Jokelassa vai olivatko paikalliset nuoret innoissaan ylipäätään siitä että edes joku ulkomaalainen bändi soittaa Jokelassa, mutta hyvän hässäkän nämä itävallan haukat saivat aikaiseksi. Omaan makuuni Aintuse meni liiankin härskiksi NOFX-lainailuksi (ja bändi jopa coveroi NOFX:ää), mutta sillä nyt ei ollut mitään väliä. Meininki oli leppoisaa. Ainoastaan Aintusen lopetettua paikalle valuneen varttuneemman väestön parissa näkyi jotain toimintaa, joka näytti ulkopuolisen silmiin kähinältä. Eipä tuota kyllä voi sanoa edes järjestäjien piikkiin meneväksi miinukseksi. Koska fiilis oli koko tapahtuman ajan todella korkealla, niin luulen tulevani paikalle myös vuonna 2014 mikäli kalenterijumalat vain suinkin ovat minulle suotuisia.

kadunkieli.wordpress.com