Avainsana-arkisto: Abhorrence

Abhorrence palaa lavoille 23 vuoden tauon jälkeen

Kotimaisen death metallin esihistoria nostaa toistamiseen puoliksi mädäntynyttä päätään, kun pääkaupunkilainen Abhorrence-yhtye palaa keikkalavoille. Yhtye herää joksikin aikaa henkiin 23 vuoden kuoleman jälkeen, kun se tekee kuluvana vuonna muutaman festivaalikeikan, sekä yhden klubikeikan tulevana torstaina 30.5. Bar Loosessa.

Abhorrence ehti vuoden toimintansa aikana vakinnuuttaa paikkansa yhtenä suomalaisen death metallin pioneerina ja kotimainen Svart Records julkaisi viime vuonna yhtyeen koko tuotannon yksissä kansissa. Parhaiten orkesteri tunnetaan maailmalla siitä, että sen perustajajäsen Tomi Koivusaari aloitti Abhorrencen päätyttyä Amorphis-nimisen yhtyeen, jonka kalevalainen kuolometalli on ollut maailmalla kysyttyä tavaraa jo 20 vuotta.

Illan avaa Suomen virallisella listalla mellastanut kuopiolaistaustainen metalliryhmittymä Deathchain, joka jatkoi ansiokasta levytysuraansa ”Ritual Death Metaliksi” kastetulla uutuudella huhtikuussa.

SVART NIGHT #4: ABHORRENCE, DEATHCHAIN
To 30.05.2013 Bar Loose, Helsinki
Liput 10 eur + toimituskulut, ovelta 12 eur

www.facebook.com/events/172589482901282
www.facebook.com/AbhorrenceFIN
www.deathchain.com
www.svartrecords.com

Abhorrence – Completely Vulgar

80-luvun lopussa thrash metal mutatoitui death metalliksi myös Suomessa. Suomalaista death metallia on kaivettu jo jonkin aikaa katakombien kätköistä ihmisten saataville, mutta pakan komein on saanut odottaa pitkään arvoistaan uusintajulkaisua. Mutta nyt on Abhorrencenkin taru taas tapetilla, kiitos Svart Recordsin. Abhorrencehan oli maamme legendaarisimpia death metal -bändejä, jonka jäseniä on sittemmin bongailtu erinäisistä yhteyksistä. Itse asiassa juuri Abhorrenceen kohdistunut mielenkiinto johti lopulta siihen, että kitaristi Tomi Koivusaaren toinen bändi Amorphis päätyi Relapsen talliin.

Oli siis aikakin, että tämä tärkeä (muttei sentään unohdettu) luku suomidödön historiaa saatiin kronikoitua, 22 vuotta bändin lopettamisen jälkeen. Tämän kokoelman perään on huudeltu vuosikaudet, vaikka biisit ovat olleetkin saatavilla esimerkiksi vokalisti Jukka Kolehmaisen ylläpitämiltä nettisivuilta. Filujen tekninen laatu on tosin ollut melko kehno, ja vaikka uusi masterointi ei täyttä kasvojenkohotusta enää teekään, on se tehnyt kuitenkin Abhorrencen tuotoksista mukavampia kuunnella. ”Vulgar Necrolatry” -demon ja bändin omaa nimeä kantavan seiskatuumaisen lisäksi tarjolla on joukko livebiisejä ja harvinaisempia demobiisejä.

Arvosanan annan pitkin hampain, koska sen pitäisi jokaisen osata lukea jo rivien välistä. Hankintasuosituksiakaan en mielelläni enää tee, sillä death metal -diggarit ymmärtävät kyllä vähemmästäkin.