Avainsana-arkisto: 3 Inches Of Blood

Viimeiset Jalometallit Club Teatrialla

Oulun Club Teatrialla elokuun alussa järjestetty Jalometalli Metal Music Festival keräsi sankoin joukoin metallimusiikin ystäviä nauttimaan kesäilloista ja raskaista sävelistä.

Kahdettatoista kertaa järjestetty festivaali juhlittiin viimeistä kertaa näissä tiloissa – liian lähelle kasvanut asutus potkii Teatrian tieltään, ja näin ollen myös Jalometalli joutuu etsimään uuden kodin. Ensimmäistä kertaa festivaalit järjestettiin Oulun Kuusisaaressa vuonna 2002, ja muutto nykyisiin tiloihin tapahtui 2006. Hyvä tovi on siis saatu nauttia Club Teatrian antimista, mutta ehkä tilojen vaihdos tuo myös pienen piristysruiskeen tapahtumalle.

Vuoden 2013 suurin ja kohutuin kiinnitys oli ehdottomasti yhdysvaltalainen trashin pioneeri Slayer. 80-luvun alussa perustettu bändi onkin oivallinen vetonaula tällaisille festareille – se vetää yleisöä taatusti kaikista ikäluokista nuorisosta metallimusiikin konkareihin asti. Kiinnostusta horjutti osaltaan kitaristi Jeff Hannemanin poismeno toukokuussa 2013, mutta toisaalta kansaa tuntui kiinnostavan yhtyeen nykyinen kokoonpano ja keikkakunto.

Jalometallialue oli jaettu järkevästi, kolmen lavan sijoittelu oli onnistunut. Samanaikainen soitto ei haitannut toisen lavan menoa ja roudauksellekin jäi aikaa. Myös anniskelualueiden sijoittelu ansaitsi täysi-ikäisiltä kävijöiltä kiitosta. Jalometallikävijät olivat rentoja, ja kun tilaa oli riittävästi, ei tungos ahdistanut kuten esimerkiksi Qstockissa.

Saavuimme perjantaina festarialueelle illan jo pimetessä tunnelmavalaistuksen puolelle. Näin ollen perjantain ensimmäinen ja samalla koko Jalometalli 2013 korkkaajabändi, Impaled Nazarene, jäi valitettavasti näkemättä. Yleisöltä saadun palautteen mukaan keikka ei tälläkään kertaa ollut pettymys. Katsastimme sisälavalla illan toisena esiintyneen Altairin. Ruotsalainen thrash-metalli bändi on perustettu jo vuonna 1997, mutta julkaissut vain muutaman demon pitkän, joskin undergroundmaisen uransa aikana. Yhtye veti keikkayleisöä mukavasti ja meininki oli kohdillaan. Selvästikin bändi on löytänyt tiensä Jalometalli-kansan tietoisuuteen.

Yhtäaikaa Altairin kanssa, ulkolava 2:lla, esiintyi Rovaniemeltä kotoisin oleva Ravage Machinery. Kiiruhdimme kuuntelemaan kokoonpanoa muutaman loppubiisin ajaksi. Yleisöä tuskin oli bändin toiveiden mukaisesti (liekö sitten vaikuttanut yhtäaikainen soittoaika Altairin kanssa), mutta keikka oli ehkä sopivastikin ulkolava 2:lla, hieman pienemmissä puitteissa, joten vähäisenkin yleisön diggailu täytti tilaa tyydyttävästi. Belgialainen Aborted aloitti keikkansa heti Altairin ja Ravage Machineryn jälkeen, joten eikun matka kohti päälavaa, deathmetallia ja grindcorea! Keikka oli yhtyeen ensimmäinen Suomessa, joten nähtävähän se oli. Kiivas ja nopeatahtinen metalli sai yleisöä mukavasti ja keikka oli kaikin puolin ärhäkkä.

Perjantain positiivinen yllättäjä oli Lost Society, nelihenkinen rässibändi Jyväskylästä. Nuoret jannut vetivät vanhojen metallistien elkein, ja keikkaa oli paitsi mukava kuunnella, myös erittäin viihdyttävää katsoa. Tunnelma oli lähes mielipuolinen, ja into lavalla oli käsin kosketeltavaa.

Ja taas päälavalle. NWOBHM:sta, thrashista ja metalcoresta ammentava kanadalainen heavy metal -pläjäys 3 Inches of Blood kokeili keikkailua (sekin) ensimmäistä kertaa Suomessa. Bändi ei varmaankaan ollut Jalometallikansalle kovinkaan tuttu, sillä yleisö viihtyi anniskelualueen tienoilla. Onneksi anniskelualue oli sijoitettu siinä määrin hyvin, että sieltä pystyi seuraamaan keikkaa huurteisen ääreltäkin. Toki edustallakin riitti fiilistelijöitä.

Australian ensimmäisiin thrash-bändeihin lukeutuva Hobbs’ Angel Of Deathin keikka oli myös ensimmäistä laatuaan Suomessa. Jo vuonna 1987 aloittanut ja muutaman vuoden tauon jälkeen vuodesta 2002 tahkonnut yhtye soittaa perinteikästä thrashmetallia kitaristi-laulaja Peter Hobbsin johdolla. Riisuttua ja alkukantaista thrashia, muuta ei tarvinne sanoa.

Illan vaihtuessa yön puolelle, alkoi jännitys tiivistyä. Ainoan keikkansa Suomessa tänä vuonna tekevä Slayer oli vuorossa. Päälavan edusta täyttyi odottavasta yleisöstä ja tunnelma oli loistava. Slayer ei todellakaan pettänyt yleisöään, eikä heidän asemastaan thrashin suurimpana ole epäilystäkään. Vastikään menehtynyttä Hannemania muisteltiin keikan loppupuolella vähäeleisen kauniisti, kun yhtyeen taustakangas vaihtui muunnelmaan Heinekenin logosta, jossa olutmerkin tilalla luki Hanneman.
Keikka oli räjähtävä, mahtava, osaamisen, lahjakkuuden ja kokemuksen taidonnäyte. Slayer on Slayer, mitä siihen voi lisätä?

Perjantain viimeiselle esiintyjälle jäi vielä energiaa tuhlattavaksi, ja miksipä ei olisi jäänyt, olihan se brittiläinen, vuonna 1995 perustettu Orange Goblin. Yhtyeellä oli ehkä vähän epäkiitollinen asema soittaa heti Slayerin jälkeen, mutta sisälavalle riensi sankka joukko siitäkin huolimatta. Keikka oli todellakin mukaansatempaava ja hyvällä meiningillä varustettu, näin ollen erittäin hyvä päätös kahdennentoista Jalometallin ensimmäiselle päivälle.

Lauantai valkeni osaltamme myöhään, emmekä kuuleman mukaan olleet ainoita, jotka saapuivat paikalle vasta hieman jälkijunassa. Ilma oli aurinkoinen ja lämpimähkö, ja iltaa kohti paikalle saapui väkeä luultavasti samoissa määrin kuin perjantainakin. Alkuillan viihteestä vastasi pudasjärveläinen National Napalm Syndicate, hiljaiseloa viimeaikoina viettänyt thrash-bändi. Saksalainen Holy Moses jatkoi rässiputkea päälavalla, tuoden festareille virkistävän poikkeuksen naispuolisen vokalisti Sabina Classen voimin. Holy Moses valloitti Jalometalliyleisön täysin – seitsemän vuoden tauon jälkeen. Sisälavan menot aloitteli Archgoat, kotimainen bläkkisbändi Turusta.

Deatchainin meno oli vauhdikasta ja rajua, ja rituaalimetalli soi kovaa. Laulaja ”Kai Jaakkola” K.J.Khaos esiintyi ilman paitaa dramaattisin ilmein ja tummat hiukset hulmuten, ja se sopi varmasti hyvin muillekin naiskatsojille. Saksalainen, 80-luvulla perustettu Tankard kuvailee itse musiikkiaan ”alcoholic metalliksi”. Yhtye on julkaissut tänä vuonna jo 15:nnen albuminsa, ja keikkakuntokin oli kova. Karismaattiset soittajat revittelivät lavalla täysillä, ja huumori pilkahteli etenkin laulajan silmäkulmassa.

Päälavalla viimeisenä esiintyneellä Blasphemyllä oli vankka kannattajajoukko yleisössä, ja bändin nimeä huudettiin antaumuksella ennen keikan alkua – yhtye antoikin odottaa itseään puoli tuntia. Mutta eipä huudettu suotta, kun kyseessä oli yhtyeen tämän kesän ainoa Euroopan keikka! Maskeeraukset ja niitein ja luodein ryyditetyt asusteet loivat keikalle omaa tunnelmaansa, ja tumma ilta oli omiaan tämänkaltaiselle musiikille.

Blasphemy, Jalometalli 2013
Blasphemy

Oululainen, vasta vuoden pystyssä ollut Vermivore tahkosi ulkolavalla hyvin perinteisenoloista metallia. Taitoa miehiltä löytyi, ovathan jäsenet soittaneet aiemmin useissa erilaisissa bändeissä, mutta tunnelma ei jostain syystä vain syttynyt. Odotukset bändin suhteen ovat kuitenkin korkealla, meininki lavalla oli kova ja biiseistä ei löydy moitittavaa. Lähes transsissa soittava basisti tosin herätti yleisössä pientä hilpeyttä.

Illan ja koko festivaalien viimeisenä esiintyjänä veivasi kanadalainen Voivod. Progesävyillä thrashia soittava kasaribändi vieraili Jalometallissa viimeksi neljä vuotta sitten, soittaen silloin kaikkien aikojen ensimmäisen suomenkeikkansa. Kovin suurta yleisömassaa ei Teatrialla enää puolenyön aikaan vellonut, mutta lavanedusta pakkautui silti täyteen.

Allekirjoittaneelle ensimmäinen Jalometalli oli menestys, tunnelma oli leppoisa ja järjestelyt toimivat täysin moitteitta. Tilavat ja siistit tilat, monipuolinen juomavalikoima sisältäen mm. Slayer punaviiniä, suppea mutta riittävä ruokatarjonta, muutamat myyntikojut ja fiksusti rakennetut ja sijoitetut lavat tekivät viikonlopusta miellyttävän ja ikimuistoisen. Festivaali keräsi paljon vieraita myös ulkomailta, etenkin länsinaapurista tuntui paikalla olevan reilusti väkeä. Innolla jäämme seuraamaan tulevan vuoden järjestelyjä ja tiedotusta, missä vuoden 2014 Jalometalli vietetään.

Teksti ja kuvat: Sirja Bordi ja Riikka Kauppila

Eri esittäjiä – Roadrunner Roadrage

Kasa musavideoita Roadrunnerilta lyöty samoihin kansiin. Mitä tästä nyt sitten enempää voi kertoa jota en tuossa jo osannut tiivistää? Ei voikaan, mutta selitetään nyt silti jotakin.

Noh, onhan tässä tuhti paketti kenelle tahansa metallipäälle ihan hienoja videoita alkuillan ratoksi kun pitää ottaa hieman Jaffaa ja tappaa aikaa ennen lähtöä keikkapaikalle tai ihan vaan baariin. Ja löytyyhän Roadrunnerilta ihan mukaviakin bändejä. Erittäin piiiitkä miinus tämä kokoelma saa siitä että monet biisit tässä eivät ole albumiversioita vaan radioystävällisempiä ja kevytmargariinilla voideltuja välipaloja. Mieluummin sitä aina katselisi vaikka jotain live-dvd:tä ja ainoa tarkoitus tällaiselle kokoelmalle onkin yksinkertaisesti promota omia bändejä halvalla. Tämä on vähän kuin saisi McDonaldsissa hampurilaisen mukana levyn jossa vain kerrotaan mitä kaikkea rasvaista meillä on tarjolla ja kuinka mehukkaan näköistä insuliinipiikki-sämbylää meiltä saa.

Yks plussa Chimairalle siitä kun pistivät livebiisin mukaan, mutta miinus takaisin paskasta menosta. Ja bonarit 36 Crazyfistille kun ottivat mukaan Kung Fua. Mutta maailman pitkin miinus Devildriverin Hold Back The Day -videosta joka on paskin ja noloin 2000-luvun musavideo ikinä. Jos ei levylafka voi tuon parempaa videota pojille kustantaa niin kyllä rahamiehiltä pitäisi leikata munat irti, paistaa ne siellä Mäkkärin pannulla ja syöttää ne niille kahden vehnäsämpylän välissä majoneesilla. Mistä tuleekin mieleeni tämän 3 Inches Of Bloodin laulaja, joka lumoaa kyllä äänellään paatuneimmankin thug-äijän gaylaamaan. Soulflyn livebiiseillä on tunnetusti lifetime warranty, mutta olisi voinut pistää kehiin vähän uudemmankin biisin kuin iankaikkisen Roots-renkutuksen, johon löytyy sanat jo Raamatun vanhasta testamentista. Mooseshan ne aikoinaan hakkasi kivitauluun sitä mukaa kun Max niitä hänelle saneli. Nehän oli lukiossakin samalla luokalla, vanhoja kamuja. Plussaa myös siitä kuinka seksikkäästi Walls Of Jerichon Candace emännöi bileitä. Häneltä pitäisi saada selkäänsä joskus oikein kunnolla.

Mutta yksi asia vielä mikä tosiaan ketuttaa katsellessa tätä on se, kun joka biisin jälkeen saa säätää volyyminappulaa joka toisen biisin tullessa kovempaa ja sitten taas hiljempaa. Olisiko tämä ollut nyt niin mahdoton tehtävä hoitaa? Kaiken kaikkiaan, tulipahan katsottua ja voi olla että joku lauantai alkuillasta juovuspäissäni saatan muutaman videon tuosta vielä tsekatakin.