Avainsana-arkisto: 25 ta Life

Comin’ Correct – In Memory of…

Rick Healyn uusinta musiikkia, tällä kertaa tarjoiltuna muodossa Comin’ Correct. Osa soittajistakin on tainnut vaihtua ainakin sitten ”One Scene Unity” levyn. Mutta se ei näytä meininkiä haittaavan. New Yorkin isokenkäisiin kuuluva Riki ja kumppanit pistävät täydeltä laidalta yksitoista mehun katkuista biisiä. Selvät on sävelet. Tiukkaa NYHC:ta. Sanoistakin saa melkein selvää, Rickin äänestäessä välillä hyvinkin kirkkaasti. Tekstit on pääosin perushardcore tavaraa. Ollaan kavereita ja sitten ei olla. Uutuutena voidaan mainita, että puhdas unity hehkutus on jäänyt pois. Levyn vieraslistalle on itsensä rustannut Lord Ezec alias Danny Diablo, jonka äänihuulet pääsevät avautumaan Whoever Told You Life Was Fair -kappaleessa, joka edustaa levyn heikonta osaa. Ensimmäinen biisi, In Memory Of…, jyrisee mukavasti sekä myös False Claims. Mutta näitä ja muutamaa muuta herkuttelukohtaa lukuunottamatta levy on aika tasapaksu. Jää selvästi 25 Ta Lifen varjoon.

25 Ta Life

25 Ta Life nähtiin elävänä Suomen Lappeenrannassa. Keikan jälkeen haastateltiin hardcore-ikoni Rick ta Lifea…

Miten on kiertue mennyt tähän asti?

Olemme kiertäneet nyt vähän yli kuusi viikkoa, ja tämä on ehdottomasti paras kiertueemme ikinä. 25 ta Lifen ja Comin Correctin kanssa olen tehnyt yhteensä yhdeksän kiertuetta, ja tämä on ensimmäinen kerta kun olemme Pohjoismaissa soittamassa. Olemme todella innoissamme tästä kiertueesta, olemme saaneet levyjä pihalle ja levitettyä niitä paremmin, joten ihmiset tuntevat meidät paremmin kuin aikaisemmin. Ensimmäiset keikat esim. Italiassa ja Saksassa olivat kauheita, mutta nyt on ollut todella hauskaa, koska olemme heille tutumpia kuin aikaisemmin. Tällä kiertueella yleisä on ollut hyvin mukana ja palaute on ollut todella positiivista. Olemme soittaneet isommissakin paikoissa kuin tällä kiertueella soitamme, mutta nyt kun keikoilla on 100-150 ihmistä he kaikki pitävät meidän musiikista, ja vastaanotto on ollut todella hyvä.

Oletko huomannut mitään eroa yleisössä eri maissa?

Täällä homma on tuoreempaa eikä ihmisiä ole hemmoteltu pilalle, niin kuin yhdys- valloissa. Siellä tapahtuu koko ajan niin paljon ja uusia bändejä tulee jatkuvasti. Täällä ihmisetosaavat arvostaa bändejä ja niiden sanomaa enemmän. Ihmisten tapaaminen kiertueilla eri puolella maailmaa, varsinkin euroopassa, on avartanut mieltäni todella paljon. Täällä on paljon enemmän unityä kuin jenkeissä. Bändeistä pidetään parempaa huolta, järjestetään ruokaa ja yäpaikka. On todella tärkeäää että bändejä arvostetaan ja niistä pidetään huolta, koska tällä hommalla ei paljoa rahaa tee, tänne tuleminen ja täällä matkustaminen vie kaiken sen mitä saamme, ilman oheistuotteita tekisimme tätä luultavasti tappiolla.

Sinullahan on oma distro. Elätkö distron tuotolla vai teetkö jotain muuta hommaa?

Olen 29 vuotta ja asun äitini luona, ja sieltä käsin pyöritän levy-yhtiötä ja distroa. Nuorempana tein kaikenlaisia hommia, rahat menivät levyihin, keikkoihin,t-paitohin, kaikkeen hardcoreen liittyvään. Nyt saan tuon kaiken distron kautta, vaihtamalla tavaroita.

Aivan, aivan. Miten…

Odota vielä hetki. Kaikki bändissä työskentelevät, Fred ja Rob ovat rakennuksella täissä, Dave on kukkalähetti ja minä pyäritän levy-yhtiötäni ja distroani. Nuorempana olin töissä ja säästin rahaa, ja nyt voin tehdä tätä. Kiertelemme vähän aikaa ja kun palaamme kotiin, kaikki menevät takaisin täihin. Paitsi minä, 25 ta Lifen ja Comin Correctin kanssa saa olla kirtueella koko ajan. Levy-yhtiöstäni tulevat rahat käytän levyjen julkaisuun ja hardcoren tukemiseen ja sen levittämiseen. Mielestäni on tärkeää, että hardcoresta tulevat rahat laitetaan sinne takaisin (money back to scene toim. huom.), tiedäthän, sceneen osallisten pitää tukea toisiaan. Jos minä menen etsimään töitä, niin minulle nauretaan. He eivät välitä kuinka hyvä ihminen olen, he näkevät minut vain sellaisena kuin näytän ulospäin. Tämä on meidän maailmamme, kun menet heidän maailmaansa, siellä ei ole ennakko-luulottomuutta. Jos et ole heidän kaltaisensa, et saa työtä. Minä en ole rahan perään, minulla ei ole hienoja tavaroita enkä tarvitse paljoa rahaa elämiseen. Minulle elämä on asioiden kokemista, hauskan pitoa, matkustamista ja kavereiden kanssa hengailua. Kunhan saan tarpeeksi rahaa laskujen ja vuokran maksamiseen, olen tyytyväinen. Ylimääräiset rahat mitä saan levy-yhtiöstä ja distrosta, sijoitan takaisin hardcoreen ja tulevaisuuteen. Kiertueilla pyrin aina tukemaan kidejä demojen, lehtien jne. kautta, minusta se on todella tärkeää. Hardcore punkrock supporting each other, you know…

Välispiikeissäsi puhuit paljon käyttäytymisestä tanssilattialla. Tänään nähtiin keikalla circlepittikin jota ei ole nähty hardcore keikoilla pariin vuoteen.

New Yorkissa hardcore on todella väkivaltaista, ja se on siistiä koska kaikki ovat siinä mukana. Mutta kun pari tyyppiä, jotka ovat nähneet ehkä videoita tai käyneet nykissä, vievät sen johonkin muualle, ihmiset eivät ymmärrä mitä helvettiä tapahtuu. Jos kaikki haluvat olla siinä mukana, sitten se on ok, mutta jos käyttäytymisesi pilaa kaikkien muiden keikan… Olemme raju bändi, mutta arvostamme kaikkia. Kaikki haluavat olla osallisia ja heitä pitää arvostaa. Siksi circlepitit, pile-onit (miten tuon nyt sitten suomentaisi, kasaantumiset… toim. huom.) ja sing-alongit ovat hyviä, koska kaikki voivat olla mukana. Karateliikkeet ovat usein vain tyypeille jotka ovat isompia ja lihaksikkaampia.

Lappeenranta on siitä erikoinen paikka, että vaikka täällä on raju pitti, mukana on aina pari tyttöä mitä harvoin näkee muualla Suomessa.

Ihan totta. Me pidämme siitä, mutta minusta on tärkeää pitää silmällä ihmisiä jotka käyvät keikoilla, ei varsinaisesti valvoa sceneä, mutta pitää huoli että se on vilpitön. Tämä on meidän kotimme, jos bändi on lavalla ja käskee hakkaamaan jengiä ja haluaa nähdä verta, silloin ollaan hukassaa.

Arkangel oli täällä soittamassa noin vuosi sitten ja hekin halusivat verta pittiin…

Niin, mutta kun kukaan ei välitä enää bändistäsi ja väkivalta on tärkein asia, mitä silloin saavutetaan? Tahdomme ihmisten menevän meidän keikan jälkeen kotiin kertomaan muille ja motivoimaan heitä tekemään jotain. Tahdomme heidän pitävän hauskaa, koska maailmalla ei ole aina helppoa, elämä on usein rankkaa, varsinkin nuorille. Hardcore on jotain todella erikoista, musiikki, sanoma, straight edge, tämä on ainutlaatuinen asia ja tahdomme pitää sen sellaisena. Kasvoin tämän parissa ja se auttoi minua elämässäni eteenpäin. Haluan antaa nuorille sen kaiken mitä hardcore antoi minulle nuorempana. Koulu ei auttanut, vanhempani eivät auttaneet, he olivat tukenani mutta eivät ohjanneet samalla tavalla kuin bändien sanoitukset, kuulostaa hullulta, mutta se on totuus. Agnostic Front, Youth of Today, Minor Threat, he pelastivat elämäni ja tekivät siitä mitä se on tänään. Ilman heitä en olisi niin onnellinen kuin olen nykyään. Suinkaan kaikki eivät voi olla onnellisia.

Mitä mieltä olet niinsanotuista antiunity yhtyeistä kuten S.O.D. ja One Life Crew?

En välitä siitä, meillä on oma viestimme. Jos scenessä ei ole yhtenäisyyttä eri ryhmien välillä se heikkenee, tarvitsemme toistemme tukea. Minulle hardcoren sanoma on opettaa ja kasvattaa toinen toistamme.

Skarheadin levyllä Kings at crime on biisi nimeltään You are scumbag, ja sanat siihen biisiin oli osittain sinun tekemät…

Ezec on ystäväni, rakastan häntä, hän on hyvä jätkä. Koko homma sai alkunsa kun soitimme Integrityn ja Crown of Thornzin kanssa Systems Overloadin levynjulkaisu bileissä Clevelandissä. He puhui- vat jotain Ezacistä, ja sanoin heille että hän on ystäväni eikä teidän pitäisi puhua hänestä paskaa sillä voitte joutua vaikeuksiin, ne kaverit voivat olla todella vakavissaan. Jos minusta puhutaan pahaa, en välitä siitä, koska en hae tappeluita osoittaakseni kuinka kova olen. En usko semmoiseen, uskon saavani kunnioitusta olemalla mukava ihminen. Siihen biisiin kirjoitin alkuun pari riviä jas sitten Ezac kirjoitti loput. Mutta S.O.D. ja bändit kuten One Life Crew, ehkä he ovat hyviä tyyppejä, mutta erityisesti One Life Crew tekee pilaa siitä minkä eteen ihmiset tekevät paljon tyätä ja mitä vastaan he taistelevat vielä tänäänkin, erityisesti hardcore scenessä, eikä se ole mielestäni erityisen hauskaa. Aina on olemassa idiootteja ja ne tyypit ovat idiootteja. Mutta minä yritän katsoa heidän typeryytensä yli. Näen paljon ihmisiä jotka tekevät kovasti tyätä hardoren pitämiseksi hengissä ja paljon hyviä bändejä, ja niihin ihmisiin kiinnitän huomiota ja niiden kanssa olen tekemisissä. En aio välittää negatiivisistä ihmisistä. Aina on olemassa idiootteja, mitä sille voi tehdä. Pitää vain keskittyä siihen mitä itse tekee. jos tulet ahneeksi ja alat kusettamaan ihmisiä etkä välitä mistään. Minusta se että pystyy tekemään tätä, matkustamaan ja pitämään rakastamani musiikin hengissä on tärkeintä. Minulle se merkitsee enemmän kuin yksikään iso levytys sopimus voisi ikinä antaa. Jos voin ikinä antaa jollekin muulle hardcoren kautta sen minkä minä olen siltä saanut, se on paras korvaus.

Luin Indecisionin haastattelun maximum rock ’n roll -lehdestä ja he puhuivat todella arveluttavia asioita Back Ta Basicsistä, heidän ep:nsä uudelleen painosta ilman heidän lupaansa. Ja erään bändin (jonka nimi on haastateltavan pyynnästä jätetty pois) levyssä kehotetaan olemaan ostamatta Back Ta Basicsiltä mitään. Voitko selittää mistä näissä tapauksissa on kyse?

Olet ymmärtänyt sen haastattelun väärin, koska Indecisionin kaverit ovat ystäviäni. Tein levystä uusinta painoksen mutta olen aina auttanut heitä ja antanut heille osansa. Kun tein levyn, annoin heille niitä sata kappaletta plus muuta tavaraa, koska olin lähdässä Eurooppaan pitkälle kiertueelle. Jotain tapahtui heidän autolleen, enkä koskaan saanut rahoja niistä levyistä. He sanoivat että vaikka olisinkin tehnyt sen, he eivät olisi välittäneet koska olen mukana tässä koko sydämelläni ja olen auttanut niin montaa bändiä. Mitä siihen toiseen bändiin tulee, en ole ikinä tuntenut tarvetta puolustella itseäni, koska useat ihmiset tietävät että olen omistautunut tälle asialle ja teen kovasti täitä. Haluan ihmisten ottavan itse selvää asioista, tiedän millainen bändi on kyseessä, mutta en halua kulkea ympäriinsä puhumassa pahaa toisista. En ole tässä mukana tehdäkseni vihollisia vaan tehdäkseni ystävyyttä ja ystäviä. En haluaisi heitä edes mainittavan koko haastattelussa, he saisivat vain turhaan ylimääräistä huomiota.

Kun Subzero oli täällä Misfitsin lämppärinä pari vuotta sitten yksi suomalainen.tyyppi haastatteli heitä, ja he puhuivat tuffguy meiningistä, creweistä ja jengeistä. He sanoi-vat että 25 ta Lifen jäseniä on jengeissä. Onko se totta?

En tiedä olemmeko jengi niin paljon kuin olemme ystävykset. En välitä kirjaimista, välitän ystävistäni. Kun kasvoimme, hardcore oli itsensä parantamista. Viimei-sen viiden vuoden aikana olen muut-tunut niin paljon, aikaisemmin join, poltin, aloitin tappe-luja, mutta nyt olen aikuistunut ja haluan edustaa positiivista sanomaa. En tahdo tuhota sitä mikä on auttanut minua elämässäni. Olemme kaikki muuttuneet parempaan, ja jos ikinä olen ollut jengissä näen ne ihmiset Madballista, Agnostic Frontista ja Skarheadistä ystävinäni enkä jenginä. Hardcorehan on yksi suuri perhe, tiedäthän… Ehkä aikaisemmin etsimme tappeluita, mutta nyt olemme paljon vanhempia. Jos olisin halunnut todistaa jotain bändille, josta aikaisemmin puhuimme, olisin tehnyt sen. Joka päivä minusta tuntuu ettäjoku haluaa kaataa minut. Mutta en halua vajota sille tasolle, lyödä ja satuttaa.

Yksi kysymys koskien 25 ta Lifen asemaa hardcore scenessä. Luuletko että se olisi erilainen jos ette olisi New Yorkista?

Minulla on tähän kaksikin vastausta. Ensinnäkin, mielestäni New York hardcorea arvostetaan kovasti koska sieltä New York hardcore on lähtäisin, joten ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota siihen mitä siellä tapahtuu. Ei sillä että kukaan hyätyisi muiden kustannuksella, koska siitä ei todellakaan ole kyse. Me kaikki olemme tässä mukana koko sydämellämme. Luulen että ihmiset kiinnittävät huomiota enemmän bändeihin jotka tulevat New Yorkista. Mutta viimeisten seitsemän vuoden aikana olen tehdyt todella kovasti täitä 25 ta Lifen, Comin Correctin ja Back Ta Basicsin eteen ja kirjoitellut kirjeitä ympäri maailmaa, sillä ei olisi ollut merkitystä mistä olin kotoisin, olisin silti ollut yhteydessä moniin ihmisiin. Tärkeintä on osallistua, olla aktiivinen eikä saa olla laiska. Olen julkaissut kokoelmia ja seiska tuumaisia, olen raatanut oheistuotteiden eteen ja käyttänyt aikaa ja rahaa niihin.Se on hommaa jota moni ei halua tehdä. Ihmiset puhuu paljon ja sanovat tekevänsä vaikka mitä, minä en ikinä sanonut mitään, tein vain ja teen vieläkin. Mutta toisaalta en odota saavani mitään, en odota soittavani isossa bändissä, en välitä sellaisesta. 25 ta Life olisi voinut mennä isolle levy-yhtiälle, se olisi ehkä hyädyttänyt meitä tai tappanut meidät. Meillä on biisi nimeltään Keepin it real, olen aina pysynyt uskollisena sille mitä hardcore ja punkrock pohjimmiltaan on; oman polun kulkemista. Olisin saanut Back Ta Basicsin levyja isoille levittäjille, mutta minusta on tärkeää että vaihdan levyja scenen sisällä, jotta raha pysyy scenessä. Miksi antaa levyni ihmisille jotka eivät järjestä keikkoja, soita bändissä eivätkä välitä musiikista tai viestistä? Levyjä pitäisi myydä ihmiset jotka ovat osallisena hardcoreen, jotta voidaan vahvistaa sceneä, auttaa uusia bändejä, tehdä paitoja, harjoitella ja ostaa parempia laitteita. Jotkut ihmiset sanovat tekevänsä tätä itselleen eivätkä saa siitä yhtään rahaa. Mutta raha ei ole paha asia, vaan se mitä sillä teet.

Viimeinen kysymys. Miten ihmiset reagoivat ulkonäkääsi?

Olen tyytyväinen omaan ulkonäkääni. Nuorempana käytin huumeita, olin tuuliajolla eikä minulla ollut mitään suuntaa elämässäni. Kävin aina hardcore keikoilla ja olen nähnyt kaikki straight edge bändit mutta se ei ikinä ollut osana tai oli osa elämääni, mutten ikinä samaistunut siihen drug free -sanomaan. Kun jouduin linnaan heroiinista, se oli aivan kuin käännekohta elämässäni. Mietin etten halua elämäni olevan tälläistä, en halua joutua poseen tälläisen paskan takia. Ulkonäkäni lävistyksineen ja tatuointineen ovat kaikki osaltaan auttaneet minua kehittymään ihmiseksi joka nykyään olen. Kuten sanoin aikaisemmin, yhteiskunta ei välitä vaikka haluan auttaa ihmisiä ja vaikka olen kuinka hyvä ihminen tahansa, he näkevät minusta vain ulkokuoren. En voi olla mitä he haluavat minun olevan, minun täytyy olla mitä olen, ja olen tyytyväinen itseeni. Kun ihmiset katsovat minuun ja nauravat, ajattelen että minulla ainakin on rohkeutta olla oma itseni, heillä ei ole. Ehkä he ovat tyytyväisiä sellaisina, mutta minä en ikinä ollut onnellinen sellaisena. Se minua hardcoressa viehättää, lauma hulluja ihmisiä, ja jotenkin tulemme kaikki toimeen keskenämme. Se on elämäntapa joka auttaa elämissämme. Nykyään kuittaan ihmisten utelut vain sanomalle että kävi huono tuuri kalastamassa tai jotain sellaista, olen kuullut jo niin paljon. Jotkut ihmiset saattavat käydä hankaliksi koska minulla on paljon tatuointeja ja muuta, mutta luulen että he ovat vihaisia vain siksi koska heillä ei ikinä ole rohkeutta tehdä asioita joita haluaisivat. Kun tulin kotiin otettuani ensimmäisen tatuointini, äitini itki ja kysyi miten voin tehdä sellaista. Sanoin ettei minusta ikinä tulisi lääkäriä tai juristia, haluan vain pitää hauskaa niin paljon kuin mahdollista. Nykyään hän on todella ylpeä minusta, vaikka välillä tuntuu etteivät vanhempani ymmärrä hardcoresta mitään. He luulevat että poika soittaa jossain isossa bändissä, mutta emme halua sellaista koska se olisi luultavasti koko bändi loppu. Tiedän että se on kusetusta, ne ihmiset sylkevät naamalleni kun näkevät. He ovat ystäviä ainoastaan siksi että tietävät voivansa tehdä rahaa minusta ja scenestämme. Mutta en ikinä tekisi sellaista, en ikinä pettäisi sitä mikä on antanut minulle voimaa tullakseni ihmiseksi joka tänään olen. Tiedän että ne ihmiset on täynnä paskaa. Olen tyytyväinen miten asiat ovat, olemme saavuttaneet enemmän kuin olisimme ikinä osanneet kuvitellakkaan. Sanoituksissamme käsitellään paljon asioita joita on tapahtunut elämässäni, erityisesti biisissä Turning Point, ja ne merkitsevät minulle paljon. Kun keikalla joku tulee sanomaan että voi samaistua niihin, se on todella hienoa.

25 Ta Life Lappeenrannassa

Ensimmäinen esiintyjä Bonkers korvasi kiertueensa peruuttanutta Disrespectia. Tätä bändiä on aina huvittava katsoa, vaikkei ihan yksyhteen Disrespectin kanssa mennytkään. Propsit kuitenkin läskibassosta.

Another One Dead ja Down My Throat eivät esittäneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Hyvät setit äijät vetivät, mutta eivät saaneet meikäläistä ihan mukaan. Muuten oli jengi hyvin pitissä pyörittämässä.

25 Ta Lifen setin alusta missasin jonkun verran, kun piti ulkosalla puida poliisisetien kanssa. No sisälle ehdittyäni olikin jo meisinki hyvällä mallillaan ja mukaan pääsi tuttujen hittibiisien ja ”Crucifiedin” avustuksella. Vaikka Monari on nähty täydenpänäkin, riitti ainakin pittiin porukkaa. Kädet ja jalat pyöri tuttuun tapaan ja hereillä piti olla pysyäkseen tolpillansa. Myös vanha kunnon circlepittikin nähtiin ja singalongit ja kaikki. Jos en väärin muista, setti oli aika pitkä kun alkoi kuntokin loppua ennen aikojaan. Saakelin kova keikka joka tapauksessa!

Keikan jälkeen sitten odoteltiin yli tunti Rick ta Lifen haastattelua ja kun äijä oli toisen tunnin puhunut, lähettiin himaan noin puoli kaks (yöllä). Tällä kertaa selvittiin suht ehjinä pitistä yöpuulle, mikä oli kyllä pienoinen pettymys.