Austin Lucas

Austin Lucas esiintyy maaliskuussa kahdesti

Maailman sympaattisin singer/songwriter nähdään Jyväskylässä ja Helsingissä.

Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

Austin Lucas huokuu lämpöä ja karismaa. Harvoin näkee yhtä välittömiä ja yleisön huomioon ottavia keikkoja kuin Lucasin esiintymiset ovat.

Isänsä musiikillisista juurista oppinsa ottanut punkkarinuori alkoi itsekin kokeilemaan country/americana –tyylisen musiikin tekemistä ja tuo kokeilu on pitänyt Austin Lucasin niin kiireisenä viime vuodet, että punkin soittaminen on jäänyt lähes tyystin. Ulkonäkö on vielä punk, mutta kun mies avaa suunsa, ei voi kuin ihmetellä tuota ääntä, joka suusta tulee. Harvoin kuulee noin koskettavaa laulua. Moni onkin ihmetellyt, ettei noin lahjakas artisti ole tuon suositumpi. Suosiotakin on tullut ja tulee koko ajan, mutta kun takana ei ole suurta markkinakoneistoa, ruohonjuuritason puurtaminen vie aikansa. Viimekesäinen Amerikan-kiertue Willie Nelsonin kanssa avasi uusia ovia kotimaassa, muualla maailmassa noita ovia availlaan verkkaisesti, mutta varmasti. Suomen-keikoillaan Austin on kerta kerran jälkeen saanut uusia ystäviä ja näin tulee taatusti käymään myös maaliskuussa, kun mies saapuu tuomaan lämpöä Suomen talveen

Austin Lucas (usa)
Pe 16.3. Musta kynnys, Jyväskylä. Liput 8/10 eur, ennakko Tiketti & Musta Kynnys
La 17.3. Semifinal, Helsinki. Liput 10/12 eur, ennakko Tiketti

www.austinlucasmusic.com
www.mustakynnys.com
www.semifinal.fi

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Kerro mielipiteesi uudistuneesta ulkoasusta, voit voittaa surkeita levypalkintoja!
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: