Wasara takoo hitaasti, mutta raskaasti. Ensimmäistä kertaa Wasaran musiikkia kuulevana olin hieman yllättynyt “Hehkun” sisällöstä. Bändin nimi saattaa edelleen hämätä luulemaan, että kyseessä olisi äijäilevää rokkimetallia soittava kokoonpano – vaikka bändiin liittyy epäilemättä äijäilyäkin. “Hehku” puhuu koko olemuksellaan hieman tyylikkäämmästä tavasta tehdä metallimusiikkia, tosin “Hehkusta” on myös kikkailu kaukana.

Albumina “Hehku” kyllä on kieltämättä tyylikäs. Wasara ei intoudu ottamaan minkäänlaisia riskejä juuri mihinkään suuntaan, mikä pitää albumin sekä varmaotteisesti murjovana mutta toisaalta myös hieman yllätyksettömänä. Levyä tehtiin kolmen vuoden ajan, eli turhalla kiireellä ei ole sävellysprosessia rasitettu, ja se kyllä kuuluukin määrätietoisina sävellyksinä. Tunnelma pysyy vahvana albumin alusta sen loppuun asti. Kiitos siitä kuuluu vahvoille melodioille, joiden luomiseen on käytetty enimmäkseen kitaraa, mutta folk-henkisesti haitariakin kuullaan useammallakin levyn kappaleella. “Hehkulla” niistä ei olla pyritty rakentamaan koko albumia määrittelevää ja dominoivaa elementtiä.

“Hehku” on varsin tasalaatuinen levy, mutta se ei sytytä liekkeihin sillä tavalla, että siitä olisi lopulta erityisen puhuttelevaksi tapaukseksi. “Se jokin” muistuttaa olemassaolostaan olemalla poissa, jolloin se lopullinen niitti jää iskeytymättä, vaikka bändi onkin varmasti ahertanut albumin parissa tovin jos toisenkin. Eikä levyltä kuulunut hardcorea, ei konkreettista taikka henkistä.

Tagit: