Yksi kaikkien aikojen suurimmista livenä taas kerran, onneksi.

Madball (usa), Become A Threat
Ma 25.4.2011 Tavastia, Helsinki

Vuonna 2001 Madballia piti mennä Hollantiin asti katsomaan, ei olisi silloin käynyt mielessäkään, ettei bändiä “jaksaisi” lähteä Tavastialle katsomaan. Kai se kertoo jotain nykypäivän keikkatarjonnasta, ikään en yritä tässä kuitenkaan vedota. Jälkiviisaana on mukava todeta, että kyllä kannatti; tämän kertainen keikka hivuttautui viiden näkemäni konsertin joukossa vahvasti kärkipäähän. Vaikka tarkemmin ajateltuna, kaikkihan ne keikat on hyviä ollut, tällä kertaa erityisen positiivinen fiilis jäi, kun ei oikein mitään odottanut.

Lämppärinä toiminut Become A Threat hoiti hommansa turhankin kirjaimellisesti; saapuessamme Tavastialle 15 minuttiia ilmoitetun aloitusajan jälkeen, jengi lappasi jo pihamaalle huilaamaan. Olivat penteleet muutenkin erityisen lyhyen settinsä menneet aloittamaan jopa pari minuuttia etuajassa!

Se siitä sitten, ehkäpä tuonkin orkesterin vielä joskus näkee… Madballilla oli siis ennätyspitkä roudaustauko, kun vehkeet viritelliin kymmeneksi iskukuntoon. Pitkät pyhät vaikuttivat selvästi yleisön psyykkeeseen, “arkipäiväksi” (seuraavana päivänähän kaikki kunnon punkkarit ja kidit menivät töihin) toiminta oli jotenkin sekavanoloista. Yleisen ördäyksen lisäksi tämä tarkoitti tietysti myös sitä, että meno keikalla oli vähän vähemmän varautunutta, kuin perus tiistaikeikalla Nosturissa, mikä tietysti myös nosti keikan yleistunnelmaa ja -kokemusta. Bändin kehotuksesta daivauksia nähtiin runsain mitoin, ja paikoin MOSBITISSÄkin oli tunnelmaa. Arvannette, että tyydyin katselemaan oven raosta…

Toinen, vai kolmas, selkeästi keikan positiiviseen yleisilmeeseen vaikuttanut asia oli hyvät biisivalinnat. Yhtään bändin tuoreempaa materiaalia väheksymättä, kyllähän ne parhaat hetket löytyvät Set It Off/Demonstrating My Style/Hold It Down -akselilta, minne myös suuri osa keikan materiaalista sijoittuikin. Tämän lisäksi kuultiin tietty vieläkin vanhempaa materialia, ekasta It’s My Life -biisistä lähtien, sekä uusimpien levyjen biisejä, uusimpien levyjen nimibiisit Infiltrate the System ja Empire sekä “Legacy”-levyn täkyt Heavenhell ja For My Enemies jäivät päällimmäisinä mieleen.

Jos näiden lisäksi yhden illan aikana kuullaan “New York City”, “Set It Off”, “Lockdown”, “Demonstrating My Style” ja “Hold It Down”, ei kai sitä paljoa enempää yhdeltä kaikkien aikojen suuremmalta tarvi toivoa? Ensi kerralla lupaan myös lähteä, enkä edes harkitse.

Tagit: