No huhhuh, onpa hankala arvioitava tämä Tarotin debyytin 25-vuotisversiointi; idealtaan “The Spell Of Iron MMXI” on varmasti rohkein täyspitkän uudelleennauhoitus ehkä koskaan (Helloweenin “Re-Armedin” ollessa best-of otanta), mutta toteutukseltaan MMXI-versio Raudan Lumosta jättää rutkasti toivomisen varaa. Varsin ronskisti uudelleen sovitetut biisit eivät yksinkertaisesti vain toimi; kun levyn avaavan Midwinter Nightsin uusittu alkuriffi kuulostaa heikolta kopiolta Mötley Crüen Dr. Feelgoodin vastaavasta, on jotakin pielessä.

Dancing On The Wiren kertosäe on karmiva. Ja voinen heti perään todeta, että en nyt edes muista kuinka kyseinen kohta alkuperäisessä versiossa menee. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että uudistetut sovitukset häviäisivät alkuperäsille; ei, ne eivät vain tahdo toimia edes omia kokonaisuuksinaan.

Tältä pohjalta esimerkiksi slovariksi muuntunutta Love’s Not Made For My Kind vetoa ei ole edes järkevää verrata alkuperäiseen menopalaan. Mutta biisi jää kyllä tylysti viivalle myös silloin kun vertailukohtana on vaikkapa Warhead, joka on tyylillisesti paljon lähempänä tätä uutta versiointia kuin ’86 vuoden originaali. Ikävää on myös se, että muutamien rivakampien biisien hidastaminen muuttaa albumikokonaisuuden rakennetta ja sen myötä myös levyn dynamiikka kärsii jossain määrin.

Parhaiten yhtye onnistuu Never Foreverin ja itse nimibiisin versioinneissa; ne tosin eivät ole kauhean kaukana alkuperäisistä. Näissä hämää lähinnä Tuplen vokaalit; miksi, oi miksi, Suomen kenties kovimman hevivokalistin ei anneta olla äänessä läpi koko albumin? Ei kauhean onnistunut tekele kokonaisuutena, mutta yhtyeen rohkeus/röyhkeys ja savolainen jääräpäisyys ansaitsee kyllä hatunnoston.

Tagit: