Tapio on niitä bändejä, joiden nimellä oli toimintaa 90-luvun alussa, mutta joka todennäköisesti jäi sivuun jäsentensä aikuistuttua ja mentyä ns. oikeisiin töihin. Ja kuinka ollakaan, vanha bändiharrastus on saanut uutta potkua tällä vuosituhannella, jolloin on voitu palata vanhoihin hyviin aikoihin ja tehdä levyjäkin sen kunniaksi. Tai ainakin näin voisi Tapionkin kohdalla kuvitella, tämä kun ei olisi ensimmäinen kerta kun mainittu kuvio on toistunut.

Tapiolaiset ovat selkeästi Ramonesinsa antaumuksellisesti kuunnelleet, sillä musiikillisestihan Tapio soittaa sitä yksinkertaisinta punk rockia. “Osapäiväpunkkarissa” pistää tosin heti korvaan sen omituinen tuotanto. Vokaalipuoli on miksattu pintaan, enkä rehellisesti sanoen voi sanoa laulajan äänen miellyttäneen korvaani. Toki Tapio käy nimenomaan helposti päähän jäävien kertosäkeiden voimalla, mutta muut soittimet eivät kuulosta oikein miltään.

The Havana Bananas -lehdestä luin ammoin bändin haastattelun, ja siinä nostettiin esille Tapion oma genremääritelmä: prolepunk. Tapion prolepunk ilmenee kantaaottavina sanoituksina. Sillä osastolla Tapion onnistuukin tekemään joitakin teräviä havaintoja ja iskeviä iskulauseita. Nykyajan Suomessa “Tulos tai ulos!” -huuto on tehokkaampi kuin loppuun kalutut “anarkiaa vittu!” tai “kyttä on poliisi” -sarjan latteudet, vaikka Tapio päästääkin välillä suustaan luvattomankin kuluneita kliseitä. Musiikillisesti Tapio ei nyt tällä kertaa meikäläiselle paljoa tarjoillut. Ehkäpä tämä ramo- tai klamypunkin ystäville toimii.

Tagit: ,