Italialaistrio luottaa psykedelian ja raskauden epäpyhään liittoon.
Reilun kymmenen olemassaolovuotensa aikana italialainen Ufomammut on kerännyt maailmalaajuista mainetta omaperäisellä psykedeelisellä sludgellaan. Pitkät kappaleet ja runsaat efektit niin lauluissa kuin instrumenteissa yhdessä visuaalisen valoshow’n kanssa yhdistää Ufomammutissa Neurosisin ja Pink Floydin parhaat puolet. Toukokuussa viidennen albuminsa “Eve” julkaissut trio saapu syksyn kynnyksellä levittämään psykedeliaansa myös Suomeen, joten on korkea aika ottaa tarkemmin selkoa bändistä ja siitä, kuka ne mammutit loppujen lopuksi tappoi sukupuuttoon.
Olette olleet kehissä yli vuosikymmenen. Onko bändi nykyään sellainen, miksi sen kuvittelitte aloittaessanne vuonna 1999?
Olemme iloisia siitä, miten asiat ovat kohdallamme edenneet. Olemme yhä pieni bändi, mutta jonkilaisessa “kulttibändin” maineessa. Ihmiset tajusivat mitä teemme, emmekä koskaan myyneet sieluamme, teemme sitä mitä haluamme. Sitä toivoimme, ja sen myös saimme.
Olette kuvailleet Ufomammutin soundia yhdistelmäksi muinaisia (mammutti) ja futuristisia (ufo) elementtejä. Voisitteko avata näitä termejä hiukan enemmän, mikä saa Ufomammotin kuulostamaan ufomammutilta?
Musiikki on vanhaa, mitään uutta ei voi enää keksiä. Joten soitamme vanhaa musiikkia. Mutta yritämme tehdä sen persoonallisella tavalla, välittämättä mistään aikakausista tai sellaisesta. Käytämme vanhojen ja uusien laitteiden sekoitusta, soitamme vanhoja tuttuja raskaita sointuja, mutta yritämme tutkia avaruutta niiden avulla… Loppujen lopuksi puhumme aika paljon paskaa. Olkaa kilttejä ja kuunnelkaa levyjämme, sieltä löydätte vastaukset…
Konsepti uuden albuminne takana on melkoisen kiinnostava. “Eve” sisältää vain yhden mammuttimaisen, 45 minuuttisen kappaleen, joka on jaettu 5 osaan. Voisitteko kertoa lisää tästä ajatuksesta, miksi halusitte tehdä yhden kappaleen viiden erillisen sijaan?
Ensimmäinen ajatus oli tehdä Pink Floydin “Meddle” -albumin innoittamana rakenteeltan samanlainen albumi, eli yksi pitkä kappale ja viisi lyhyempää “satelliittia”. Tapahtui vain yksi virhe: aloitimme siitä pitkästä biisistä… ja se vain kasvoi ja kasvoi, joten päätimme työstää vain yhtä kappaletta. Kuuntelun helpottamiseksi jaoimme sen sitten viiteen osaan. Ja ollaksemme rehellisiä, vaikka aiemmillakin albumeilla kappaleet ovat nivoutuneet yhteen – tarkoittaen siis sitä, että vaikka levyillä on ollut erinäisiä biisejä, albumit on aina rakennettu jatkuvaa kuuntelua varten, mielestämme tämä on nivoutunut yhteen parhaiten.
Kapinointi ei välttämättä ole ensimmäinen asia, mikä musiikistanne tulee mieleen. Olette silti julkaiseet albumeja, kuten “Lucifer Songs” ja “Eve”, jotka ovat kunnianosoituksia kapinallisille, jotka eivät alistuneen jumalan tahtoon. Kuinka tärkeä elementti tämä on musiikissanne, pidättekö musiikkianne jotenkin “kapinallisena”?
No, kapinan muotoja voi olla useinta… ja taistelu sellaisen saavuttamiseksi, mihin uskot vahvasti, on elämämämme tärkeimpitä päämääriä. Lucifer ja Eve edustavat kaikista vaikeinta kapinaa, he taistelevat luojaansa vastaan, koska eivät voit enää sietää hänen orjanaan olemista.
Kuinka tärkeitä lyriikat ovat musiikissanne?
Ne ovat todella tärkeitä, vaikka meillä on paljon instrumentaalikappaleita ja -osia musiikissamme. Käytämme ääntä yhtenä instrumenttina, usein runsaasti efektoituna, mutta laulua on mukana vain silloin kuin se on tarpeellista.
Soittovehkeet tuntuvat olevan erittäin tärkeitä edustamassanne musiikissa. Kuinka paljon vaivaa olette nähneet oikeanlaisten laitteiden ja soundin löytämiseksi? Mitä vahvistimia ja muita laitteita käytätte?
Olemme käyttäneet koko elämämme oikeiden laitteiden löytämiseksi. Luulen ettei etsintä tule ikinä päätökseen, mutta tällä hetkellä olemme melko tyytyväisiä Electricin ja Greenin vahvistimiin ja kaappeihin, Rickenbacker-bassoon ja Gibsonin SG -kitaraan. Poia (kitara, laulu, toim.huom.) on ehdottomasti hankalampi tapaus, Urlo (basso, laulu, toim.huom.) tarvii vain säröpedaalinsa!

Amps
Kaksi teistä on myös osallisena Malleus Rock Art Lab -kollektiivissa, joka on vastuussa mm. Ufomammutin keikkojen psykedeelisestä valoshow’sta. Kuinka iso osa visuaaleilla on kokonaisvaltaisessa Ufomammut-elämyksessä?
Visuaalit ovat todella erittäin tärkeitä, koska ne luovat täysin erillaisen livetilanteen. Voit astua aisteja stimuloivalle matkalle musiikin ja kuvien maailmaan. Malleusin Lu on vastuussa visuaaleista, joita projisoimme keikoilla. Malleus vastaa kaikesta visuaaliseen/taiteeseen liittyvästä bändissämme.
Luuletteko, että sukupuuttoon kuolleet eläimet – mammutit, dinosaurukset jne – joutuivat maan ulkopuolisten olentoiden tappamiksi, kuten jotkin teoriat saattavat väittää?
Suurien sukupuuttojen suhteen on useita teorioita… useat mammutit joutuivat esihistoriallisten ihmisten metsästämiksi ja tappamiksi. Yksi asia on kuitenkin varma: tänä päivänä planeetallamme elää yhä kolme ufomammuttia…
Ufomammut keikkailee tällä viikolla Suomessa seuraavasti:
8.9.2010 Kuudes Linja, Helsinki
9.9.2010 Lutakko, Jyväskylä
10.9.2010 Nuclear Nightclub, Oulu
11.9.2010 S-Osis, Turku
Tagit: Ufomammut
Keskustelua aiheesta