Hämäävästä nimestään huolimatta Gemma Rayssa ei ole kysymys teutonihevin ilotulituksesta, vaan jostain aivan muusta. Neiti/rouva Ray on julkaissut jo muutaman levyn, mutta minulle tämän brittinaikkosen tuotanto on ollut tuntematonta.

“It’s a Shame About Gemma Ray” ei juurikaan sisällä Rayn omia biisejä, eli tämähän on kuin Johnny Cashin viimeisiä levytyksiä – tai Vesa-Matti Loirin Lappi-trilogiaa – kuuntelisi! Vaikka biisit eivät omia olekaan, on niihin puhallutettu sen verran omaa näkemystä, että biisit kuulostavat Rayn käsittelyn jälkeen omanlaisiltaan. Rayn vahvuutena onkin tämän vahva ja eläytyvä tulkinta, eikä häntä komppaava kitaristi Matt Verta-Ray hänkään varjoon jää. Yksinkertaisesti kuvailtuna “It’s a Shame About Gemma Ray” sisältää kantria, johon sekoittunut viskiä, shoegazea ja Twin Peaksin häiriintynyttä mystiikkaa. Rayn laulaminen rakastamisen vaikeudesta on sellaista kamaa, mikä toimii parhaiten pikkutunneilla ylhäisessä yksinäisyydessä kuunneltuna.

“It’s a Shame About Gemma Ray” on monella tavalla rehellinen levy. Tätä käsitystä vahvistavat Rayn ääni ja kiireettömyys, vaikka albumi onkin äänitetty vain kolmessa päivässä. Gemma Raylle ei taida olla levyn äänimaailmasta päätellen hifistely ja turha koreilu kovin mieleistä?

Tagit: