Kuva: The Dillinger Escape Plan palaa Nosturiin loppusyksystä

The Dillinger Escape Plan palaa Nosturiin loppusyksystä

Mathcoren kruunaamattomat kuninkaat nähdään Nosturissa marraskuun 8. päivä.

Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

Tuoreimman “Option Paralysis” -albuminsa tiimoilta kiertävä amerikkalainen mathcore-yhtye The Dillinger Escape Planin palaa vuoden tauon jälkeen Suomeen. Villeistä ja intensiivisistä live-esiintymisistään tunnettu orkesteri nousee Nosturin lavalle maanantaina marraskuun 8. päivä. Liput konserttiin tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä perjantaina 3. syyskuuta.

Vuonna 1997 perustetun The Dillinger Escape Planin (tuttavallisemmin DEP tai TDEP) nimi on peräisin amerikkalaisen pankkirosvon John Dillingerin nimestä. Progea, jazzia, hardcorea ja punkkia metalliin yhdistelevä bändi on julkaissut uransa aikana neljä albumia: “Calculating Infinity” (1999), “Miss Machine” (2004), “Ire Works” (2007) ja viimeisimpänä tänä vuonna ilmestynyt “Option Paralysis”.

Harvakseltaan levyjä julkaiseva DEP on tunnettu matemaattisen tarkasti soitetuista, sekoiluun taipuvista live-esiintymisistään. DEP on tehnyt urallaan myös paljon yheistyötä muiden artistien, kuten Mike Patton ja Soulfly, kanssa sekä luonut epäortodoksisia cover-versioita esimerkiksi Massive Attackin ja Justin Timberlaken kappaleista. Viimeksi yhtye vieraili Suomessa vuoden 2009 Ilosaarirockissa.

The Dillinger Escape Plan
Ma 8.11.2010, Nosturi, Helsinki
Liput 25 euroa + mahd. toimituskulut

www.myspace.com/dillingerescapeplan
www.livenation.fi

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
KILPAILU: Kuuntele, kommentoi ja voita uusi NO ONE IS SAFE -albumi!
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: