Kuva: The Laybacks - S/t

The Laybacks
S/t
 (LP)

Levyarviot · Lisännyt ·

4/5 Omakustanne (Julkaistu: 1.10.2009)
Kuuntele: MySpace

Rovaniemeläisille kaljanmaistelijoiden – eli siis The Laybacks –nimisen rymypoppoon – mesoamista ei ollakaan ennen kuultu LP-mitassa. Oltaisiin varmaan kuultu jo aiemminkin, ellei albumin julkaisu olisi siirtynyt hieman alle kahden vuoden päähän äänittämisestään. The Laybacks oli selkeästi parhaimmillaan “Perhosten Kerääjä” –kokoelmalla olleilla neljällä biisillä, joista yksi  – Regrets – on jopa nauhoitettu uudestaan. Älpykän rallit jatkavat hyvin pitkälti noiden kokoelmabiisien linjoilla.

The Laybacksien debyytti pitää sisällään uhoavaa, humalahakuista ja oi-pohjaista punkeroa. Illanvietto lähtee käyntiin Friday Nightilla, mutta jo nopeasti alkaa elämän kovuus viemään voimia ja ilottelu on tipotiessään. Aamulla sitten kerätään jo palasia lattialta ja podetaan morkkista (Regrets). Alkoholin vaikutus ei tee iloista seuramiestä, vaan alleviivaa miehessä elävää surua ja kaihomielisyyttä.

Rosoisista biiseistä löytyy kieltämättä tehoa. Näiden melankolian sirpaleiden parhaimmistoa edustavat varsinkin puolivälin The Same Old Road sekä loppupuolen Rabbits ja Falling Down. Mutta aivan kuten kännissä on nousuhumala, on siinä myös laskuhumala. Mukana on siis muutama tyhjänpäiväisempikin tsibale, mutta tätä pientä puutetta huomioimatta tämä on varsin hyvä levy. Tästä levystähän tulee ihan omat Hämeenlinnassa vietetyt vuodet mieleen!

Tagit: , ,

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Kuva: GBH – Perfume & Piss

GBH – Perfume & Piss

· Levyarviot
Brittiläisen hardcore punkin pioneeri GBH:n yhdestoista studioalbumi on sitä itseään: kusisen rosoista katupunkkia, “ammattimaisesti” soitettuna. Kovin [...]
Lue lisää
Kuva: Hedelmäpommi - S/t

Hedelmäpommi – S/t

· Levyarviot
Onhan punk-bändejä siunattu kautta aikain mitä erikoisimmilla nimillä, mutta Kiuruvedellä alkunsa saanut Hedelmäpommi taitaa vetää pohjat. [...]
Lue lisää
KILPAILU: Kuuntele, kommentoi ja voita uusi NO ONE IS SAFE -albumi!
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: