“Basket Case” lähes herkisti Kyläsaaressa 16 vuoden odotuksen jälkeen.

Green Day (usa), Joan Jett & The Blackhearts (usa), The Hives (swe)
Kyläsaari, Helsinki 8.6.2010

Billie Joe Armstrongin kehut kauniista Helsingistä tuntuivat melko ironisilta, kun muisteli hetkeä aiemmin tehtyä patikkaretkeä Kalasataman metroaseman liepeiltä tapahtumapaikalle Kyläsaareen; 90-lukulaisia teollisuuskiinteistöjä, leveitä ajoväyliä, asfalttia, hehtaarikaupalla joutomaata, Sataman pihalla mätäneviä kerjäläisten autonromuja… No showmies on showmies, vaikka kaatopaikalla soittais.

Koska saavuin keikalle kunnon keskiluokkalaisen tavoin omalla autolla, ehtiessäni festarialueen kuuloetäisyydelle The Hives aloiteli encoreaan. No onhan tuo jo niin nähty, ehkä, joskus… Seuraavana hiljalleen tapahtuma-alueelle valuvaa yleisöä lämmitteli Joan Jett & The Blackhearts, jonka repertuaariin kuuluu yleisestä harhaluulosta huolimatta muitakin hittejä kuin I Love Rock ‘n’ Roll, joista Bad Reputation polkaisi keikan mukavasti käyntiin. Vähän reippaamman biisin jälkeen jäätiinkin sitten jumittamaan unettavaan renkutukseen, ja loppujen lopuksi keikka osoittautui suhteellisen puuduttavaksi. Tiedä sitten oliko jotain tekoa sillä, että jouduin koko setin ajan notkumaan portin ulkopuolella pressilippua odotellessa.

Puolentoista tunnin kärvistelyn jälkeen päästiin sitten itse alueelle, joka ainakin tässä vaiheessa tuntui yliampuvan suurelta, sillä kojujen ja yleisömassan väliin jäi melkoinen kaistale tyhjää. Tiedä sitten oliko alueen koko mitoitettu budjetoidun yleisömäärän mukaan, jos oli, tavoitteesta jäätiin roimasti.

Teinien suureksi iloksi puoli ysin maissa lavalle saapui toikkaroimaan humalainen roudari jänisasu päällään, ilmeisesti jonkinlaista tunnelmannostattajan roolia yrittäen. Kukkahattutädit varmasti repivät pelihousujansa, kun lavan edustalle pakkautuneille lapsosille näytettiin huonoa esimerkkiä. Oliko sitten epätoivoinen yritys pitää yllä jonkinlaista kapinaa, vai muuten vain helvetin tylsä juttu, pian jänö saatiin pois lavalta, ja illan pääpellet lauteille.

Kuusihenkiseksi livekokoonpanoksi kasvanut Maailman Suurin Punk-Yhtye pisti maan tärisemään Song Of The Century -intron jälkeen veivatulla uuden lätyn avauskaksikolla 21st Century Breakdown/Know Your Enemy. Hetken jo kuvittelin tasapainoelimissäni olevan jotain hämärää, kunnes tajusin huteralta tuntuvan maaperän johtuvan paikoillaan pomppivasta yleisömassasta. Kahta uusinta lättyjä käytiinkin sitten läpi yhteensä 9 kipaleen verran, mutta tunnin jälkeen naftaliinista kaivettu legendaarinen turkoosi Telecasteri antoi odottaa vanhempaa materiaalia. Hitchin’ A Riden jälkeen kuultiinkin Welcome To Paradise ja When I Come Around, jotka toivat aivan uutta puhtia tylsäksi käyneeseen show’hun. Parempaa oli kuitenki vielä luvassa, kun heti kohta perään kuultiin Dookie-materiaalia kolmen kipaleen verran lisää, kirkkaimpana hetkenä tietenkin Basket Case, jota olen kyllä odottanut – joskin viime vuosina vähän hiipuneella innolla – todistavani livenä jo pienen ihmisiän, itse kun en bändin edelliselle Helsingin visiitille 15 vuotta sitten uskaltanut lähteä.

Basket Casen jälkeen oikeastaan kaikki olellinen oli nähty, vaan eipä ollut konsertti vielä lähelläkään loppua. Loppua kohden hauskuutus ja show-meininki ottivat yhä enemmän vallan. Parhaimmillaan se oli King For A Dayn tarjoamia yllättäviä käänteitä (jotka pitivät sisällään mukaelman Shout-kappaleesta, Billie Joen rummuissa Tre Coolin hoitaessa laulua yms), pahimmillaan taas unettavaa yleisön huudatusta. Itselle olisi kyllä vähempikin hilluminen riittänyt, mutta toki on ymmärrettävää, että 59 eurolla pitää saada kaupan päälle vähän sirkushuvejakin. Ilotulitteet, 35 euron hintaisen bändipaidat ja eturivin muutamaa tuhatta innokasta teiniä lukuunottamatta keski-iältään lähempänä neljää- kuin kahtakymmentä ollut virkamiesyleisö ei ainakaan nostanut muovista tunnelmaa.

2,5 tuntiin mahtui ehkä vähän turhia biisejä ja aivan liikaa välihimmailuja yleisön huudatuksineen, mutta täytyy myöntää, että bändi osasi hommansa, ja show oli pääosin suhteellisen viihdyttävä. Keski-ikäistä ja keskiluokkaistahan (yleisöstä bongattu mm. Pekka Pouta ja SPL:n turvallisuuspäällikkö Julle Karjalainen) Green Day tätä nykyä on, ja vaikkei keikasta sen enempää jäisi mieleen kuin Radio Novan iltapäivästä, niin ainakin Dookie lähti muutamalle uusintakierroksele useiden vuosien tauon jälkeen.

Tagit: ,