Sveitsiläinen Le Baron Vampire on ruotsalaisen “post-corensa” kuunnellut – ja tarkkaan. Itseään jonkinnäköiseksi puuttuvaksi linkiksi Breachin ja Cult of Lunan väliltä mainostava yksikkö (promokirje puhuu yhtyeestä hän-muodossa) yrittää ta(i)koa soittimistaan esikuviensa mallin mukaisesti isoa, raskasta ja eeppistä äänivallia, mutta lopputulos on valitettavasti tylsähköä tasapainoilua post-metallin ja -hardcoren välillä.

Aina post-metallin pioneereista asti bändit ovat lainailleet hardcoren puolelta räjähtelevämpiä elementtejä viipyilevään mallailuunsa, mutta harva on onnistunut naittamaan näitä kahta maailmaa lopullisesti yhteen. Le Baron Vampirekin kiikkuu koko ajan siinä reunalla, että alistuako ”emo”-voimille vai pitääkö kaasujalkansa kurissa. Useimmiten LBV onnistuukin hillitsemään menohalujaan, mutta kun vastapainoksi tarjoillaan muka-tunteellista metalcorea puhtaine lauluineen ja kun ne hidastelutkaan eivät mitään maailmanluokan materiaalia ole, niin kokonaisuus jää pakostakin vaisuksi.

Jos viisikko tajuaisi keskittyä vahvuuksiinsa, post-rockmaisen tunnelmoinnin ja Convergelle velkaa olevan mathcore-kikkailun väliseen dynamiikkaan (esim. suomalaisia kosiskeleva Hellsinki), niin “Baruch” olisi huomattavasti mielenkiintoisempi teos. Nyt noita em. rakennusaineita on käytetty ihan liian vähän ja valmis albumi on kuin musiikillinen Kannus-talo; turvallinen ja ennenkaikkea helvetin tylsä pakettiratkaisu.

Tagit: , ,