Jenkkiviisikon ulosanti kuulostaa juurikin niin ennalta-arvattavalta ja geneeriseltä kuin sen nimikin antaa ymmärtää. Through the Eyes of the Dead edustaa sitä jenkkimetallin jaosta, joka on päättänyt nimetä musiikkityylinsä deathcoreksi, tyylilajiksi, jonka nimensä mukaisesti pitäisi sisältää niin death metallia kuin hardcoreakin, muttei sisällä lopulta kumpaakaan.
“Booooring”, sanoisi Homer Simpson joutuessaan kuuntelemaan tämän albumin alusta loppuun. Voin kompata keltaista miestä, sillä “Skepsis” on teos, joka yrittää kovasti olla milloin brutaali, milloin progressiivinen ja milloin ylipäätään helvetin kreizi. Kaikessa erikoisuuden tavoittelussaan levy kakkii kuitenkin omille nilkoilleen ja lopputulos on 40 minuuttinen hötkyilyinferno. On blastia, on tilulilua, on breakdownia, on äkkiväärää riffiä, on sietämätöntä rääyntää ja on sitä ja on tätä. Progressiivista hardcorea ja -metallia pienen ikäni kuunnelleena voin väittää edes jollain tavalla osaavani erottaa jyvät akanoista, eikä ainakaan tämän tuotoksen perusteella Through the Eyes of the Dead omaa mitään sellaista, jonka takia jaksaisin korvaani yhtyeelle enää tämän arvostelu-urakan jälkeen lotkauttaa. Uho on kova ja tsemppiä riittää, mutta ilman sydäntä lahjakkaammatkin uroot jäävät ilman peliminuutteja.
TTEOTD on sanonut ottaneensa huomattavan askeleen kohti perinteisempää death metallia tällä uutukaisellaan, mutta ainakin yllekirjoittaneen korvaan Skepsis kuulostaa stereotyyppiseltä deathcorelta (mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan). En kyllä osaa suositella tätä vauvalle enkä vaarille ja opastaisinkin heidät mieluummin esim. Between the Buried and Men tai kikkailudeathin puolelta Dying Fetusin pariin.
Keskustelua aiheesta