Neljännen sooloalbuminsa väsännyt Evidence-vokalisti Mikko Heino on tunnelmallisen indiefolkin ytimessä. Heino on saanut tekijämiehen avukseen, sillä levyn tekemisessä on avustanut sellainen herra kuin Henning Pauly, mikä saattaa nostattaa yleistä mielenkiintoa Heinon uutta soololevyä, “Vaahteraa” kohtaan. Pauly ei ole tosin koskenut “Vaahteralla” oleviin biiseihin vaan langat ovat pysyneet tiukasti Heinon käsissä.

Herkkiä, hauraita, kauniita ja ennen kaikkea alastomia sävellyksiä Vaahteralle on saatu yhdeksän kappaletta. Alastomuus on “Vaahteralla” hieman kaksipiippuinen juttu: toisaalta kappaleet ovat intiimejä mutta toisaalta niistä puuttuu tietty tehokkuus. Herra Heino käyttää ääntään monipuolisesti, mutta miehen nasaaliääni saattaa karkottaa osan kuulijoista. Minun kohdallani se vaati hieman totuttelua ja itse sävellykset jäivät aluksi taka-alalle. “Vaahtera” tosin nojautuu lähes yksistään Heinon ääneen ja akustiseen kitaraan, mikä kieltämättä soi ihan nätisti. Toki levyllä on myös basso ja kiipparitkin, mutta ne jäävät melkein huomiotta.

Lopulta palaset alkoivat loksahdella paikoilleen mutta palapelistä jää silti uupumaan ratkaiseva pala, sanottakoon sitä vaikka sitten tarttuvuudeksi. Biiseissä on kieltämättä ideaa, mutta ne tuntuvat raakileilta eikä homma lähde sellaiseen nousuun kuin on lupa odottaa. Kaikkiaan levystä jäi hieman keskeneräinen tunnelma.

Tagit: , ,