Cannabis Corpse Korjaamolla
Cannabis Corpse (usa), Axegressor, Delta Force 2
Korjaamo, Kulmasali, Helsinki 13.2.2010
Death metal -keikan järjestäminen Töölön kermaperseklubilla ei todellisuudessa ollut ehkä niin absurdi kokemus, kuin miltä se alunperin kuulosti. Osasyy tähän oli varmasti hevareiden ja päihtymyksien vähyys kantaväestöön verrattaessa, mikä varmasti osaltaan laski kommellusten määrää, mutta totta on varmasti myös se, että nykyihminen ainakin Helsingin kaltaisessa kaupungissa on nähnyt yhtä sun toista, eikä kulttuurien välinen henkinen kuilu ole niin iso kuin esim. 10 vuotta sitten.
Tyylien sekamelska ei konserttipaikalla jäänyt kuitenkaan pelkästään trendikkään loungen ja rokujen kansoittaman Kulmasalin aulan väliin, vaan keikallekin näytti eksyneen kaikenkarvaista sakkia. En voi kehua kovin monella death metal -keikalla käyneeni, mutta voisin veikata, että yleisön diversiteetti oli varmasti suurempi, kuin nykyisellään death metal keikoilla on.
Delta Force 2:n ja Axegressorin hoidettua lämppäyshommansa tyylikkäästi, oli Cannabis Corpsen määrä vallata lava. Laulajaa ei kuitenkaan intron loppuessa näkynyt mailla eikä halmeilla. Tietäen bändin mieltymyksen yrttituotteisiin, alkoi hetkeksi epäilyttämään, missä kunnossa Weedgrinder (heh-heh) lauteille löytyy, jos löytyy. Ilmeisesti kaveri oli kuitenkin vain juuttunut paskalle, sillä täysissä sieulun ja ruumiin voimissa mies lavalle pian eksyi. Hyvässä tikissä oli muukin bändi, tuskinpa tuollaista paahtoa voi edes kovassa pöhnässä soittakaan.
Odotin bändiltä ehkä vähän “rässimpää” ulosantia, tiedä sitten johtuiko jäsenten ulkoisesta habituksesta vai esim. basisti Philin Municipal Waste -taustasta, mutta silkkaa kurnutustahan se oli aidossa 90-luvun hengessä. Vaikutteita oli Florida deathin lisäksi kuitenkin myös grindistä ja thrashista, mikä teki bändin musiikista keskimääräistä mielenkiintoisempaa. Koska en bändin materiaalia ollut juurikaan aiemmin kuullut, jäi keikan kohokohdaksi muistaakseni viimeisenä biisinä ennen enkoreja kuultu I Cum Bud, joka helposti muistettavan nimen lisäksi sisälsi paljon hyviä nyansseja, mitä ei aina pysty genren musiikista sanomaan.
Kaikkinensa mielenkiintoinen tapahtuma, jossa viihtyivät varmasti myös vähemmän pilveen tai death metalliin kallellaan olevat katsojat, joskin paljon “kreisimpäänkin” menoon olisi ollut saumat yleisön niin halutessa.
Tagit: Cannabis Corpse, death metal, Municipal Waste









Keskustelua aiheesta