Sarah Blackwood sooloilee. Lause joka saa niin elektroindie-nörtin kuin psychobilly-rasviksenkin kiinnostuksen – ja halut – heräämään. Nyt ei ole kuitenkaan kyse tuosta Dubstar/Client-kaunokaisesta vaan hänen vielä kauniimmasta kaimastaan, joka myös nimellä Sin tunnetaan.

The Creepshow’hun alun perin Jen “Hellcat” Blackwoodin äitiyslomittajaksi liittynyt Sarah “anasti” lopulta isosiskonsa pestin ja jäi horror punk -bändin palkkalistoille vakituiseksi. Pientä billy-vivahdetta lukuunottamatta neidon soolodebyytillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä emoyhtyeen kanssa, vaan homman nimi on nainen, kitara ja americana. Ja juurikin noin yksinkertaisista aineksista Blackwood on saanut loihdittua haikean, muttei missään nimessä lohduttoman, debyyttinsä. Toki levyltä löytyy mm. huuliharpun, lap steelin sun muiden perinnesoittimien luomaa taustaa, mutta pääpaino on kuitenkin akustisessa kitarassa ja varsinkin sen soittajan kaihoisassa äänessä – ja hyvä niin.

“Way Back Home” ei metsästä listasijoituksia, eikä siltä löydy yhtäkään “hittiä”. Se on mielialalevy, joka toisena hetkenä tekee iloiseksi ja toisena taas surulliseksi. Levyn avaava, varsin “countrybilly”-henkinen Lonely Parade, minimalistinen My Mistake Baby Boy, uhkaava Bad Job Jesus sekä nimettömäksi jäävän herrasmiehen kera duetoitu nimikappale ovat juuri sellaista musiikkia, jota tekee mieli kuunnella krapulassa. Rahat on juotu, elämän nainen päässyt karkuun ja muutenkin elämä potkii päähän, mutta silti toivo jostain paremmasta elää.

Viimeistään “Way Back Home” osoittaa todeksi päätoimittajamme sanat siitä, että Patricia Day got nothing on Sarah Blackwood.

Tagit: , , ,