Laulaja-lauluntekijä-konsepti tuntuu olevan tällä hetkellä pienoisessa nosteessa. Uusi yrittäjä tällä alalla on kokkolalainen Ground Surround, joka on nyt julkaissut ”Shortcut”-nimisen debyyttialbuminsa. Pohjana toimii laulaja-lauluntekijäduo-asetelma, joka mainostaa soittavansa akustisesti vaikkakaan tämä levy ei kauhean akustinen lopulta edes ollut. Bändin tukena ovat nimittäin rumpali ja toinen kitaristi.
Koska duon toinen puolisko Timm on kotoisin Pohjois-Amerikasta niin autenttisuuden puutteesta ei bändiä voida syyttää, ainakin mitä englannin laulamiseen tulee. Timmin ääni tosin ylittää ärsytyskynnyksen siltä samalta korkeudelta kuin miehen äänikin yrittää päästä. Valitettavasti mies myös laulaa ylärekisteristä lähes koko levyn ajan, ja tämä puoli ei tunnu olevan täysin hanskassa. Kokonaisuus ei ole mairitteleva kun vokaalisuoritukset lätkäistään melko tylsien biisien päälle.
Aloitusbiisi Invisible and Gone ei vakuuttanut lainkaan vaikka tarttuva olikin. Tuosta biisistä voisi helposti saada sen käsityksen että Ground Surround on juurikin sellaista munatonta, hajutonta ja väritöntä (jenkki)rockia miltä ei tunnu pääsevän karkuun. Ground Surround tuntuukin olevan parhaimmillaan silloin kun se ei yritä rokata. Holidayn kaltaisessa maalailevassa melankoliassa on jopa jotain yritystä, mutta tuossa biisissä kiteytyy Ground Surroundin suurimmat ongelmat. Jokaisessa biisissä tuntuu olevan yritystä ja potentiaalia mutta yrittämiseksi se myös jää. Kappaleista puuttuu se varsinainen kliimaksi ja tämän takia levystä jää kovin laimea maku jäljelle.
