Shamaanimatka II: Ruskean nuotin metsästys

Jos luet tätä, ja olet Sunn O))):n ystävä: pahoittelen jo valmiiksi tekstissä esiintyviä asiattomuuksia ja asiantuntemattomuuksia. Keikalle lähtiessäni en tiennyt muuta, kuin että miehet tykkäävät pukeutua kaapuihin, ja YouTubesta bongattujen ääninäytteiden perusteella, myös jonkinlaista melua tuottaa.

Tavastian seinillä A4-tulosteet varoittelivat bändin soittavan kovalla volyymillä, kehottaen lunastamaan korvatulpat tiskiltä. Vaikka keikan alussa moiset varoitukset tuntuivat liioitellulta, kiitin myöhemmin mielessäni – tärykalvojen ja vatsanpohjan velloessa vielä kotimatkallakin – taskunpohjalle unohtunutta nuhjuista EAR-paria.

Savukoneiden säestämänä orkesteri avasi pelin noin puolituntisella introlla, jossa ambientmetelin seassa oli erotettavissa ihmisääniä muistuttavaa hälyä. Sankan savun täytettyä salin, ja kitaristin ja basistin pöristeltyä intron jälkeen aikansa, saapui lavalle manaaja-papin ensimmäinen ruumiillistuma, joka illan aikana nähdyistä hahmoista oli kenties kaikista inhimillisin. Tulkinta vaihteli saarnaamisen ja jotain saatanallista lintua muistuttavan kurkkuäänen välillä, mikä sai monet vilkuilemaan ympärillensä epäuskoisina. Tiesivätköhän ihmiset, minne olivat tulleet? Ihme kyllä paikalla oli yllättävän normaalia porukkaa, vaikka omaan korvaan ja silmään kummallisin äänin, erilaisin valoin ja savuin aikaansaatu meininki vaikutti huomattavasti pelottavammalta, kuin saatananpalvojien piirileikit.

Illan ainoa “normaaliksi” musiikiksi luokiteltava pätkä kuultiin hieman ennen tunnin rajapyykkiä, kun basisti ja jonkinlaiseksi kasvottomaksi sorkkaeläimeksi muuntautunut päämanaaja innostuivat pienimuotoiseen jamitteluun. Tässä vaiheessa olisin antanut mitä tahansa yhdestä kunnon riffistä, ja pientä toivetta moisesta hetken elättelinkin. Turhaan.

Pirun ruumiillistuman vajotessa aikansa huhuiltuaan helvetin liekkeihin, koettiin messumestarin kolmas ruumiillistuma, jonkinlainen vapaudenpatsasta muistuttava jäämies. Hahmossa kiinnosti tuottamaansa ääntä enemmän sormenpäistänsä lähtevät lasersäteet, ja pohdinta siitä, voisivatko ne katsojan silmään osuessa aiheuttaa jonkinlaista vahinkoa jo ennestään rapautuneelle verkkokalvolle, kuten joskus moisista sädevaloista olen kuullut puhuttavan (inter nettissä).

Keikan aikana mielessä heräsi tärkeitä kysymyksiä – miten bändi säveltää biisit, miten muusikot tietävät mitä soittaa, onko ensi vuosisadan vaihteessa kaikki musiikki tällaista – eikä esityksen tasolle pääsemiseksi vaadittavaa transsia päässyt syntymään. Metallikeikkaa enemmän jonkinlaista modernia teatteria edustanut esitys oli silti mielenkiintoinen kokemus, ja vaikka show oli ennakko-odotuksiakin hämmentävämpi, sen lopun osasin kuitenkin aavistaa. Noin tunnin ja kolmen vartin jälkeen, mökän kasvettua päänräjäyttäviin mittoihin, loppui se kuin seinää

Tagit: , , ,