Nice metallin (lausutaan naismetalli) noustessa suosioon, oli vain ajan kysymys, milloin suunnannäyttäjästä ongenonkijaksi taantunut Victory Records löytäisi oman lypsylehmänsä. Uhriksi joutui/pääsi vuosituhannen alussa laulajaltaan Otep Shamayalta nimensä saanut orkesteri, joka on aiemmin julkaissut Capitol ja Koch -levymerkeillä, kuin myös esiintynyt muutaman kerran Ozzfest-kiertueella. Sinänsä varma veto signata jo paikkansa vakiinnuttanut bändi, mutta toisaalta onhan tämä jo nähty; vihainen nainen ja yhteiskunnallinen sanoma yhdistettynä teatraaliseen nu metalliin, johon on onnistuttu haalimaan mausteeksi genren ärsyttävimmät (onko niitä muita edes olemassa) ominaisuudet, ei varsinaisesti mitään erikoisuuspisteitä kerää.

Himmailuineen ja puheosuuksineen musa on kuitenkin auttamattoman tylsää; ilman kolinoita, kilinöitä ja kuiskailuja – joita on varmasti yli puolet levyn kokonaiskestosta – albumi voisi olla melko siedettävä, joskaan ei ne mätömmätkään kohdat vakuuta kuin muutamassa biisissä. Yksittäisiä kohtia lukuun ottamatta paras biisi kokonaisuutena on varmasti täysin muusta materiaalista irrallaan oleva UR A WMN NOW -balladi. Shamaya voisi vaikka perustaa raidalla vierailevien Koichi Fukuda (piano) ja Emilie Autumnin (viulu) kanssa dreampop-yhtyeen, sitäkin olisi varmasti mielenkiintoisempi kuunnella.

Haukotuttavat kuiskailut, naurettavat puhelaulut (rap) sekä mitäänsanomattomat mättökohdat tekevät levystä melkoisen turhakkeen. Bändistä tekee vaivan arvoisen lähinnä Otep Shamaya, jolla hyvän lauluäänen lisäksi on myös paljon tärkeää sanottavaa. PETA, WSPA yms. aktivistin johtama bändi kuulosti paperilla paljon todellisuutta paremmalta. Pisteet tyyliuskollisuudesta, mutta kyllä kymmenessä vuodessa saa ja pitää vähän uudistua.

Tagit: , ,