Jyväskyläläinen Red Number Two ei totta tosiaan häpeile esikuviaan. Bändin debyyttialbumi “These Things Take Time” on kuin musiikillinen referaatti kirjasta “Kuka kukin on: Vuosikymmenen merkittävin alternative-musiikki”.

“These Things Take Time” esitelmöi lyhyen oppimäärän verran mm. Isisin, Mewin, Toolin ja Deftonesin – kuulijasta riippuen – hyvistä sekä huonoista puolista. Ilmoille voi nakella myös faithnomorejen ja systemofadawnien kaltaisia nimiä, mutta lopulta se on täysin turhaa, sillä vaikka Red Number Two operoi ruuhkaisella alternative-paisuttelu-post-whatever-hissuttelu -kentällä, on sen ääni lopulta kuitenkin tunnistettava vain ja ainoastaan Red Number Two’ksi. 

Kuusikon materiaali on post-rockin oppien mukaisesti loputonta ylä- ja alamäkeä; post-metalliset jyräykset, eteeriset suvannot sekä dreampopahtavat herkistelyt seuraavat toisiaan. Orkesterin ote on raskas ja tiukan progressiivinen mutta samalla kovin hauras ja melodinen. Aivan äärirajoille se ei kuitenkaan uskalla kurkoitella, sillä albumi tuntuu lopulta hiiviskelevän samoilla nurkilla koko kolme varttisen kestonsa. Tonnin painoinen doom ja/tai aina kuiskauksen tasolle vaipuva ambient olisivat olleet omiaan tuomaan levylle kaivattua dynamiikkaa. 

PMMP sen sanoi: “Perillä on tuolla edessämme jossain”. Vaikka RN2 oikeilla jäljillä onkin, niin kyllä “sinne johonkin” on vielä matkaa taivallettavana.

Tagit: , , ,