Miltäpä kuulostaisi rautaisannos noise rockin ja sludgen hybridiä? Ja nyt ei puhuta Steve Albinista tahi ganjan käryisestä stonerista, vaan jyhkeästä metelistä à la Godflesh, Helmet, Unsane ja kumppanit.

Throat kertoo saatekirjeessään olevansa “band from Turku, Finland”, ja mitäpä minä sitä epäilemäänkään. Yhdeksänkymmentäluvulle pokkaava kvartetti on vielä kovin nuori yhtyeenä, mutta sen materiaalista sitä on mahdotonta huomata. Vain ja ainoastaan c-kasetilla julkaistavan Good Timesin tunnelma on samanaikaisesti ylitsepääsemättömän raskas ja vastuttamattomasti eteenpäin vyöryvä. Orkesteri tuskastelee milloin liejuisen sludgen, milloin taas äkkiväärän noise rockin parissa kitaristi-Mattilan (myös Stumm) karjuessa käskyjään. Vokaalit on tosin miksattu paikoin liiankin pintaan, niin että musiikin visvainen mahtipontisuus kärsii. Kyse on kuitenkin melko pienestä kauneusvirheestä.

Jos ei Patty Hitler – tai viimeistään EP:n päättävä Leather – onnistu pelastamaan tätä suomisludgen laihaa “välivuotta”, niin ei sitten mikään.

Tagit: , , ,