Kiitos Visible Noisen, olemme viime vuosina saaneet nauttia uudesta brittiläisestä hardcoresta runsain mitoin. Uusimpia tulokkaita on leedsiläinen The Plight, jonka soundissa yhdistyvät lafkan bändeille tyypilliset rokimmat riffittelyt punkimpaan hardcore-menoon.

“Winds of Osiris” käynnistuu mukavana rouhealla bluesmetal-riffittelyllä, joka feidataan kuitenkin turhan pian varsinasen mökän tieltä. Meininki on kautta linjan melko intensiivistä, rokkaavampaan menoon on yhdistetty niin thrash-vaikutteita (aloitusraita Lovesick Maniac) kuin lemmymäistä rokkailua (Before the Law), aina hapokkaampaan Sabbath-kamaan asti (Tied To The Tracks). Levy ei itseasiassa edes varsinaisesti punk- tai hardcore-albumilta kuulosta, mutta silti se on sellaiseksi helppo luokitella.

Levyn matsku on hyvin vaihtelevaa, mutta yhteinäistä, ja siten myös erittäin mielenkiintoista. Yhtenäisyyttä tukee myös raaka soundimaailma, joka nivoo fiiliksen ja palaset yhteen pakettiin. Oikeastaan laulajan välillä ärsyttävän räkäistä rääkymistä lukuunottomatta levy on lajissaan nappisuoritus, ja vaikken himaoloissa tällaista musiikkia kovin usein jaksaisi kuunnellakaan, olisi orkesteri varmasti livenä enemmän kuin mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa.

Tagit: