|   Kirjaudu Facebook-tunnuksilla   |  Rekisteröidy

The Dwyers – Gas Station Masturbation

Kuva: The Dwyers – Gas Station Masturbation

Reilu kaksi ja puoli vuotta sitten The Heartburnsista irroittautunut The Dwyers lyö isomman vaihteen päälle eikä välitä alle jääneistä. Heidän debyyttinsä, Gas Station Masturbation, on työnnäyte mitä kahdessa ja puolessa vuodessa voi parhaimmillaan tehdä. Aikaisemmin jo kesällä vinyylimuodossa julkaistu debyyttialbumi julkaistiin vastikään syksyllä CD-muodossa.

Raakaa ja rouhevaa punkrokkia sisältävä levy on hiottu loppuun asti mainioksi levyksi, ja tylsää ei tule kuunnellessa. Melodiakulut ja kertosäkeistöt ovat juurikin se elementti mikä saa jalan tämän levyn kohdalla vipattamaan, ja näin ollen myös levyn kappaleet painuvat helposti mieleen. Eemeli Lehtosen rouhea lauluääni sopii tämäntyyliseen musiikkiin kuin nyrkki silmään. Myös taustalaulut komppaavat hyvin melodiaa ja tuovat lisää toimivuutta kokonaisuuteen. Soitannollisesti on levy myös erittäin tiukkaa alusta loppuun, ja etenkin levyn nimikkobiisi korostuu edukseen muista kappaleista.

Vaikkakin tämäntyylisiä bändejä löytyy suomenmaalta tätä nykyä jonkin verran, The Dwyers ei lankea liikaa kaavamaisuuteen, vaan on onnistunut luomaan omantyylisen soundin, joka erottaa heidät muista saman koulukunnan bändeistä.

Tägit: ,

Tämä artikkeli on lähetetty maanantaina 21. joulukuuta 2009 kello 23:33 ja kuuluu kategoriaan Levyarviot. Voit seurata kommentteja tilaamalla RSS 2.0 -syötteen. Voit jättää kommentin, tai linkittää takaisin omalta sivultasi.

Deathbound kilpailu Darkest Hour & Beneath The Massacre Nosturissa Tuskainen perjantai Pitkä kuuma kesä 2009 La Coka Nostra Lamb Of God ja Job For A Cowboy maaliskuussa Kulttuuritalolle Chimaira, Unearth, Throwdown ja Dååth Nosturissa Radiolammas: Omaisuusvahinko Street Dogs ja Civet Nosturissa Radiolammas: Kivesveto GoGo Rise Against Kaapelitehtaalla Five Finger Death Punch & Shadows Fall Baddies Frank Turner Tavastialla Buried Inside ja Tombs Helsingissä Church Of Misery maaliskuussa Suomeen Killing Time julkaisee uuden levyn Ruttofestivaali Cartoon Punk Night! Freyalta esimakua uudesta albumista Vampire Weekendin uutuus ennakkokuuntelussa Day Eleven julkaisee uuden albuminsa tammikuussa Electric Eel Shock – Sugoi Indeed Los Bastardos Finlandeses – El Grande’s Saloon Blues Trash Cabaret Ruttofestivaali

1 vastaus viestiin “The Dwyers – Gas Station Masturbation”

  1. Piparnakkeli kirjoitti:

    Toimii hyvin myös livenä!

Jätä kommentti