Muutaman kerran piti hieraista ensin korvia ja sitten silmiä ennen kuin uskoin kuuntelevani Sister Flon neljättä täyspitkää. Herkän indien, hissuttelevan (alt.) countryn ja ties minkä tohvelisankarimusiikin parissa edellisillä tuotoksillaan puuhastellut yhtye lyö pöytään todellisen yllätyskortin. AU on Sister Flon oma Kid A.
Jokin aika sitten huhuttiin Sister Flon tekevän yhteistyötä Jori Hulkkosen kanssa. Huhut paljastuivat lopulta kuitenkin valheellisiksi, sillä Hulkkonen ei ainoastaan tehnyt yhteistyötä orkesterin kanssa vaan oli liittynyt sen täysipäiväiseksi jäseneksi. Olihan konevelho toki aiemminkin tehtaillut indieen nojallaan olevaa materiaalia (mm. Processory), mutta silti heräsi kysymys siitä mitä turkulaisella olisi annettavaa riihimäkeläisten herkkääkin herkemmälle himmailupopille. Noh, vastauksena omaan kysymykseeni kerrottakoon, että AU:n avainsanat ovat enemmänkin avantgarde ja ambient kuin indie ja folk.
AU venyttelee itsensä liikkeelle raukeasti ja ihan ilman kiirettä. Altruistic Need To Prove That I’m Right/Death In Two Steps -avauskaksikko selvittää pelin hengen heti kättelyssä; post rock -sävyjä sisältävää, askeettisen kaunista ambient-suhinaa, jonka luulisi ennemmin kuuluvan ruotsalaisen apocalyptic folk -aktin repertuaariin kuin Sister Flon. Kolmannella raidalla (New Life) kuullaan ensimmäistä kertaa Samae Koskisen tutusti naukuvaa laulantaa, mutta muuten kappale jatkaa kokeellisempien latujen auraamista. Loppulevy jatkuu samalla kaavalla: Samae avaa suunsa totuttua harvemmin, sihinät ja suhinat, kilinät ja kolinat sekä paukkeet ja pamaukset seuraavat toisiaan ja herkistävän kauniit popmelodiat saavat seuraa miltei dronemaisista trippailuista. Oikeastaan albumin päättävä The Exact Distance From Here To the Sun According To Me on ainoa joka eroaa AUn muuten niin kovin pidättäytyvästä yleisilmeestä hypnoottisella elektrokrautrock-finaalillaan.
Kitara- ja lauluorientoitunutta Sister Flota odottavalle AU on todellinen pettymys, mutta kokeellisen, elektroakustisen minimalismin ystäville albumi on, jos ei nyt ihan nimensä lupaama kultakimpale, niin ainakin ottamisen arvoinen “matka”.
Tagit: ambient, Jori Hulkkonen, Sister Flo


Keskustelua aiheesta