Kaikki metallistit varmaan tiedostavat että Göteborgista tulee runsaasti melodista death metallia? Joillekin saattaa tulla järkytyksenä se, että sieltä ponnistaa myös tämä Abandon-niminen bändi, joka on aivan eri sarjasta kuin vaikkapa In Flames. Abandon soittaa sludgemaista doom metallia ja on nyt julkaissut kolmannen levynsä, “The Dead End”.

“The Dead End” on malliesimerkki sellaisesta nimestä, joka sopii kuvaamaan Abandonin ilmaisua kuin kukat haudalla. Levy on äärimmäisen raskasta kuultavaa, eikä pelkästään laulajansa Johan Carlzonin takia, joka poistui autuaammille soittomaille levyn nauhoittamisen ja julkaisun välissä. Levyn synnytys ei ollut helppo bändillekään, sillä se on nauhoitettu suurimmaksi osaksi jo vuonna 2005.

Levy ei tosiaankaan ole millään tavalla helppo kuunneltava jo massiivisen pituutensa puolesta, jota on melkein kaksi tuntia jaettuna kahdelle levylle. Massiivisuutta pönkittävät vielä raskaat ja ahdistusta henkivät sävellykset. Laulukin on raastavaa ja sanoituksissa loppu on lähellä ja maailma ollaan valmis kuoppamaan. Kelmeää hautajaistunnelmaa korostavat urut, jotka toimivat hyvin musiikin osana eivätkä nouse missään vaiheessa itseisarvoksi.

Hieman ohuet soundit eivät heikennä levyn tehoa ollenkaan. Levy tarvitsee kylläkin tietyn mielentilan jotta siihen voisi uppoutua kunnolla ja kun sen tilan saavuttaa, voi vaipua sellaiseen transsiin levyn kanssa että kansista puuttuvaa biisilistaa tai varsinkaan tätä maailmaa ei tule ikävä. Ruotsalaiset ovat näyttäneet, miten ahdistuksen ja kuoleman voi tunkea hypnoottisiksi sävellyksiksi esimerkillisesti.

Tagit: