|   Kirjaudu Facebook-tunnuksilla   |  Rekisteröidy

Blog’n'roll 22

Kuva: Blog’n'roll 22

Naks poks!

Mä oon miettiny sitä että mitä tekisin kun pääsen eläkkeelle. Unelmakuolemanhan olis, jos mut kannettais viimeseltä stadionkeikalta jalat edellä ja salamavalot vaan välkkyis. Kun mun ruumiini olis viety pois ihmisten väkyvistä, tulis ihan hiljasta. Vähän sen jälkeen syttyi taivaalle uus tähti. Tiättekste? Se olis niin kun mä… Ja ihmiset vaan tuijottais sitä tähteä ja ottais siitä kuvia, salamat taas räpsyis. No mutta ei pidä mennä aikaansa edelle. Mä aattelin että sitten kun mä olen suorittanut velvollisuuteni viihdetaiteilijana, voisin vetäytyä syrjään julkisuudelta. Voisin perustaa sinne mun kuoppaan sellasen nuorille viihdetaiteilijoidenaluille koulutusleirin. Siellä vois jokainen lahjakas viihdetaiteilija alkaa hiomaan taitojaan mun opastuksella: ensin perusopinnot ja sen jälkeen suuntautuminen. Tärkeenä oppiaineena olis rehellisyys eli hyvä itsetuntemus. Ihan mitään hurlumhei-taiteilijoita ei sieltä valmistui vaan sellasia jotka tietää mistä puhuu. Kaikenkarvasia petkuttajia on ihan tarpeeks viihdemaailmassaki mm. entisiä urheilijoita.

Yksi tärkeimpiä opiston ulkomusikaalisia opiskelunaineita olis tietysti bloggaaminen. Siinä voi valita haluaako kirjottaa puhtaasti viihteellisiä juttuja vai yhteiskunnallisia, mutta jossa on viihteellisiä alaotsikoitakin mukana. Opettaisin näille tuleville tähtösille että mikä tässä maailmassa mättää, sillä sen paljastaminen on meidän viihdetaiteilijoiden rooli. Me näytetään muille ne asiat mitkä on rempallaan. Sen ympärille pitäs järjestää vaikka koko Suomen kattavan hyväntekeväisyysiskelmäkiertueen “Kaikki rempallaan” -nimellä, jossa tuotais kaikki maailman epäkohdat esiin. Ihan kaikki, koska musta on ikävää kun ihmiset ei tajua että kaikki on ihan huonosti. Tai ainakin ne asiat jotka ei toimi. Esimerkiksi se, että tyydytään vähään ja kuitenkin haaveillaa lottovoitoista. Se on tosi tekopyhää ja se pitää tuoda ilmi, muttei kuivasti: että pitkä parta vaan tuhisee. Kuiva keskustelu ongelmista ei auta. Asiat pitää esittää näytelmin tai ennenkaikkea lauluin. Kuulijoitten päähän jää soimaan sanoma ja niitten olis helpompi sitten toimia tässä ahdistavan harmaassa maailmassa: “En haluu olla tavis, haluun olla kuin Armas”. Se olis keino parantaa kaikki tavallisuuden sairauksista, jotka aiheuttaa muurariutumista, siwankassautumista ja luokanopettajamaisuutta.

Kun mä vanhenen, musta tuntuu että musta vois tulla joillekin sellanen ei toivottu henkilö, koska mä tunnen mikä ihmisissä on vikana. Mä nään asiat ja sitten mä laulan. Se tuntuu joistakin pahalta uhkalta, kun mä toisin mun tosielämän kovettamat ajatukset ilmoille. Mä olisin sellanen totuuden kupoli josta heijastuis kaikki näyt, opettaisin ihmisiä oppis kunnioittamaan profeettoja. Ei mitää humpuukeja vaan oikean maailman tuntijoita, niikun mä tuuheassa parrassa valtaisalla valtaistuimella, jossain palatsin syvyyksissä.

No eipä mennä historian edelle. Täytyy silti olla hyvät suunnitelmat ettei elämä sitten mene ihan pieleen. Muistakaa sen kun katsotte pitkälle tulevaisuuteen. Eihän siitä tule mitään jos aattelee että “elänpä tässä ja nyt, ja enkä tiedä mitä seuraavaksi”. Sellanen on vaarallista, koska sillon ei pysty kontrolloimaan omaa elämää. Tapahtuu kaikkea epämiellyttäviä sattumuksia, koska ei oo osannu suunnitella mitään etukäteen. Mutta eipä taaskaan tarvi tulla mua syyttämään, jos sattuu ikäviä. Oma vikanne jos ette halua kuunnella huomispäivän ohjeita.

Lisää aiheesta:

Tämä artikkeli on lähetetty keskiviikkona 16. joulukuuta 2009 kello 22:42 ja kuuluu kategoriaan Armas rokkaa!. Voit seurata kommentteja tilaamalla RSS 2.0 -syötteen. Voit jättää kommentin, tai linkittää takaisin omalta sivultasi.

Jätä kommentti