Lappeenrannasta tulee kaikkea mielenkiintoista. Sieltä tulee myös seitsemästä enemmän tai vähemmän sekaisin olevasta jätkästä koostuva, eriväristen pillereiden voimalla porskuttava Antti Tuska & Vähämieliset. Idolsiin viittaavasta nimestään huolimatta bändi ei hempeää poppia soita vaan paiskoo vanhaa kunnon hardcorea.

Hullut karjalaiset pistävät poskeensa kourallisen kolmiolääkkeitä ja huuhtelevat ne alas kaljalla ja aloittavat räimeen… joka kestää vain vartin. Siinäkö se nyt sitten oli? Kyllä, bändin tuorein levytys kestää vain reilut 14 minuuttia vaikka biis… purkauksia on yhtä monta. Levy on nopeasti läpikuunneltu, mutta sen kuuntelemiseen käytetty vartti onkin sitten täyttä turpaanvetoa. Tempo on rivakka eivätkä tuskailijat juuri lepotaukoja tarjoile. Toisaalta sitä vaihtelua olisi kaivannut, sillä levy on lopulta turhan yksipuolinen. Levyn ainoat suuremmat vaihtelut kun liittyvät biisien läpisoittonopeuteen, joka vaihtelee muutaman kymmenen sekunnin ja kahden minuutin välillä.

Sanoitukselliset aiheet käsittelevät erilaisia päihteitä, lääkkeitä ja niiden väärinkäyttöä sekä nykyajan sairasta menoa eli sen suurempaa runoutta levyllä ei ole. Turhan vakavastikaan ei bändi ota itseään, kuten käy joidenkin biisien nimistäkin ilmi. Jos joku ottaa sellaisen biisin kuin Nussi koiraa tosissaan voisi olla lääkityksen tarpeessa. Sanoitusten tulkitseminen voi olla hankalaa, sillä bändin kolme huutajaa ryöpyttävät verbaalista väkivaltaansa armottomasti.

Mitään uuttahan ei “Elokuun viimeinen päivä” hardcoren kartalle tuo. Bändiähän tuskin edes kiinnostaa genren uudistaminen ja tuskin myöskään yksittäisen arvioijan mielipide bändistä. Paskojahan tässä ollaan bändin toimesta haistattelemassa.

Tagit: