Ruotsalainen Black Star Foundation on viime vuosina kunnostautunut uuden ja mielenkiintoisen hurrimusiikin esiintuojana; rosterista löytyy mm. pg.lostin helisevää post-rockia sekä Meleehin perinteitä kunnioittavaa post-hardcorea. Yhtiön uusin hengentuote on Jesaiah’n debyyttialbumi, joka ei kuitenkaan valitettavasti jatka lafkan voittokulkua.

Just’sillään Suomessakin The Devil Wears Pradan ja Your Demisen kanssa piipahtanut tukholmalaisviisikko on niitä yhtyeitä, joiden genre-luokitus loppuu aina core-takaliitteeseen. Mathcore, deathcore, metalcore… “Et Tu, Hope” on kuin referaatti tämän hetken ruuhkaisimmista “hardcoren” alajaostoista. Muka-näppärän ja hävyttömästi Convergea rippaavan matikkakikkailun sekaan on levymyynnin maksimoimiseksi ujutettu aina-yhtä-muodikasta metalcorea sekä yltiödramaattista post-hardcorea. Et Tu, Hopen päättävä And Sing to the Tunes of the End flirttailee jopa post-metallin kanssa – siinä kuitenkin epäonnistuen. Vokaalipuolella on onneksi tajuttu pidättäytyä puhtaista lurituksista – muutamia puheosuuksia lukuunottamatta -  ja Max Sjöblomin kiukkuiset ärähtelyt sekä mureat murinat ovatkin albumin ehdottomasti parasta antia.

Jesaiah on kuin imitaattori, joka peilin tarkasti toistaa kulloisenkin kohteensa ulkoiset tunnusmerkit, mutta unohtaa sen kaikista oleellisimman: sisällön. Monimutkaiset riffit ja yllätyksettömät breakdownit kun eivät vielä riitä täyspainoisen täyspitkän kivijaloiksi.

Tagit: , , ,