Tampereen ug-kentältä ponnistava tulokas ei nimestään huolimatta hailaa yläkerran herralle, vaan yrittää saada äänensä kuuluviin hieman maallisemman musisoinnin keinoin. Vaikka yhtyeen jäsenistöstä löytyy mm. Plain Faden ja The Prisondreamin kaltaisten laatubändien tekijämiehiä, niin Suuri Voima on yllättävänkin kansaan uppoavaa suomirockia. Karvalakkikansanomaista alternativea?

Juurevan iskelmän ja modernimman kitaramusiikin symbioosi ei ole lauritähkien ja kumppaneiden jäljiltä enää tabu, ja jos soppaan lisätään vielä jopa (ska)punkiksi äityvää rämellystä, niin voisi kuvitella keitoksesta syntyvän, jos ei nyt herkullinen, niin ainakin omaperäinen. Mitä vielä, Suuren Voiman ulosanti on suoraan kuin painajaisestani; junttimainen manserock on (pakko)naitettu “altsumman” materiaalin kanssa Juho Salmen hoilatessa myötähäpeää herättävän naivistisia sanoituksiaan kaiken karmeuden koristeeksi. Jos esim. Plain Faden tuotoksilla tuoksuu Tampere, niin Suuren Voiman kohdalla voi sanoa hyvän tuoksun muuttuneen tunkkaiseksi lemuksi á la Poko.

Kenties Suuren Voiman debyytti tuli väärään osoitteseen arvioitavaksi, mutta toisaalta en kyllä millään keksi, että kelle tämä oikein on suunnattu. Ehkä vaihtoehtoisempaa näkökulmaa suomirockiinsa etsivät voivat löytää tästä jotain, mutta yllekirjoittaneen mielestä tämä esikoinen on vahinkolapsi – ei-toivottu sellainen.

Tagit: , ,