Blog’n'roll 8

Kuva: Blog’n'roll 8

Ugh!

Toi tervehdys liittyy mun tämän kertaiseen tarinaan. Tarina ei oo satua, koska mä oon keksiny sen, joten kukaan ei voi epäillä mua että mä valehtelisin, jos sanon että mä puhun totta. Se kertoo asioista joista nää länsiuuslänsimaalaiset keskiluokkaset ei paljoakaan tiedä. Mä kerron mun kokemukset Afrikasta. Ne on mun omia kokemuksi vaikken ole käynykkään siellä, mutta kukaan ei voi aliarvioida niitä kokemuksia just sen takia kun ne on mun omia kokemuksia. Mä oon keränny valtavasti tietoa tuosta pimeästä mantereesta, josta kukaan valkonen ei juurikaan tiedä mitään, kuten jo mainitsin. ”Ollako vai eikö olla?” on se periaate jolla me voidaan lähtee purkaa tota Afrikka-kysymystä. No mulla on tähän vastaus, joten lukekaa tarkasti. tää ei oo mitään helppoa historiaa:

Afrikan löysi englantilainen maailmanmatkaaja John A.F. Rica joskus vuonna 0. Afrikka löyty sattumalta kun Rica oli menos Jeesuksen synttäreille, mutta sitten se eksy hiekkamyrskyssä ja meni liian pitkälle. Se meni Afrikkaan. Siellä se tapas mustan naisen (en tarkota rasistisessa mielessä!!) nimeltä Lucy ja ne melkein rakastu. No tää Lucy sai kuusi lasta, neljä mustaa ja kaksi valkosta. Lapset lähti aikuisena omille teilleen sieltä niitten kylästä jonka nimi oli A.F. Rica. Ne valkoset meni sinne maan kärkeen (sen maan nimi ei ollu vielä Afrikka) ja ne mustat jakaantu sinne pitkin aavikoita ja sademetsiä. Ne lapsetkin sitte rakastu muihin mustiin ja siellä etelässä valkosiin ja ne alko perustaa ensin perheitä ja sitten valtioita. Sitten ne valtiot päätti joskus 700-luvulla että ne perustaa Afrikan valtion mustille, vaikka sinne etelässä oli valkosia. No ne valkoset ei pitäny siitä Afrikka-ideasta ja sitte sen jälkeen tapahtu kaikkee kauheeta, mistä kerron myöhemmin. Siinä oli Afrikan historia pähkinän kuoressa, mä tiedän paljon enemmänkin, mutta toiseen kertaan. Tai sen verran voin kertoa että Afrikkaan perustettiin kuningaskuntia, joita johti leopardinahka-asuiset mustat kuninkaat ja ne istu kullasta tehdyillä valtaistuimilla. Tavalliset ihmiset alko asuu savimajoissa, kun niillä oli valtavasti ilmasta savea eikä sitä voinu syödä, joten ne teki niistä taloja. Rumiahan niistä tuli, mutta oli ainakin missä asua, jos ei muuta. Mutta ukonilmalla se voi olla vaarallinen kun savi johtaa hyvin salamia. Huonona puolena mainittakoon vielä että sitä paskaa oli pitkin pihoja.

Kun meillä täällä pohjoisessa alkoi nousta yhä enemmän savupiippuja ja tehtaita, Afrikkaa tuli lisää löytöretkeilijöitä Euroopasta ja sitä myöten sivistystä. Ne perusti sinne karttalaitoksia, missä oli selkeesti kaikki rajat merkitty, mutta eihän villi-ihmiset osannu pysyä omilla puolillaan, vaan vaelteli siellä täällä pitkin ja poikin. Tuli kahnauksia vaikka ne lähetysretkeilijät yritti auttaa kaikkii tasapuolisesti. No ne retkeilijät toi samalla sinne Afrikkaan öljyä ja siitäkään ei pidetty. Sitten alkoi hirveet sodat kun sitä öljyä ei osattu käyttää oikein. Lopulta ne valkoset ajettiin pois sieltä maasta. Siellä eleltiin rauhassa vähän aikaa kunnes sinne tajuttiin alkaa viemään täältä timantteja. Kyllähän se niin on että jos on kurjaa ja sillee, niin kyllä kaikenlaiset kimallukset tuo siihen rämpimiseen ihan toisenlaista potkua! No se timanttikauppakaan ei onnistunu kun kaikki direktoraatit ja muut johtajat (niitä oli muistaakseni neljä) otti ne timantit ja myi öljy-yhtiöille ne: tuli hirvee taloussotku. Monet kääntyi kommunisteiksi ja hylkäs vanhat tavat. Ne alko kilpailee keskenään ja niitten taloudet meni ihan kuralle, kun ne joutu valmistaan yhä vaan parempia tuotteita niille muille kommuuneille. Sitten niillä meni ne tavarat ihan sekasin varastoissa, eikä kukaa enää tienny mitä tehä. Tilanteen pelasti Karl Marx ja sen veljet, jotka osti ne kaikki tavarat. Sitten ne myi ne eteenpäin hyvällä voitolla afrikkalaisille pressoille, jotka jako ne ilmasiks kaikille kansalaisille. Taloustieteilijät oli ihmeissään että miten ihmeessä siinä oikein onnistuttiin. No, siinähän onnistuttiin!

Entä tää päivä sitten? No, Afrikassa hirveesti nälkää, sotia, tauteja ja niitä itsepäisiä kuninkaita kruunuineen leoparditangoissaan, mutta on siellä jotain hyvääki: villieläimiä ja kaunista luontoa. Siis tosi paljon sellasiakin asioita mihin pitäs tutustua. Kyllä niitä nälkää näkeviä lapsiakin vois mennä, mutta niitä näkee niin paljon telkkarissa, että säästyy rahat. Sitä välillä miettii että mistä niitä oikein riittää. Toisaalta, koska ne ei osaa auttaa itteään, me voitais jeesata niitä jonkun verran mm. rakentamalla lisää sademetsiä, raivata savanneja ja istuttaa lisää villieläimiä. Eläimiä sen takia ettei elämä olis ihan vaaratonta ja tylsää. Kyllä täällä meillä Suomessakin on omat vaarat ja ”villieläimet”, ilveksiä ja muita. Nehän vaan piristää yksinkertaisten elämää tuolla pohjosessa!

Mähän voisin tehä nyt pikasen Afrikka-kiertoajelun. Voitais kulkee mun omalla Afrikan valtatiellä, jossa vedetään mutkat suoriks. No ei nyt sentään ihan suoriksi, muutenhan voitais eksyjä jonkun ihmissyöjäheimon kylään lounasaikaa. Tiätteks te? Lounasaikaan! Me oltais niikun se lounas. Siellä niitten padassa. Siis pata olis tulella, ja vesi kiehuvaa. Ja sitten meijät syötäis!! Se olis varmaa tuskallista, mutta mä olisin varmaa pääateria? Mun päässä on niin paljon purtavaa, henkistä ravintoa että sillähän vois ruokkia vaikka puoli Afrikkaa. Siispä varotuksen sana! Tää matka ei oo heikkovatsasille. Koko reitti on pelkkää hiekkatietä, mutta onneksi ei sentää silkkitietä. Sillä reissulla olis varmaa koko ajan liikennemerkkejä varottamassa naisista ja homoista, kun ne olis siellä sen hienon silkin perään.

Alotetaan retki Euroopan alapuolisesta Afrikasta. Siitä osasta missä on niitä kartioita rakennettu. Tutkijat epäilee että ne on jotain taidetta mitä me ei ymmärretä. Ne asukkaat ratsastaa kameleilla ja myy vaatteita toreilla, jossa on aina hirvee metakka. Luulen että se johtuu siitä että siellä käydään kauppaa äänillä. On se niin epädemokraattinen maa.

Jatketaan matkaa alaspäin ja mennään läpi aavikoiden ja sademetsien, joissa asuu joitain sotaisia afrikkalaisia, mutta ei niistä sitten enempää, ei koskaan tiedä että lentääkö keihäs ikkunasta jos alan niitä mollaamaan. Lopulta kuitenkin tullaan ihan sinne Afrikan päähän. En tiiä kyllä miksi sitä kutsutaan Etelä-Afrikaksi, sillä jos mä asuisin Etelä-Mantereella ja lähtisin pohjoiseen, niin miten mä muka voisin saapua sitten etelään? Outoa logiikkaa kartantekijöiltä.

Mun tiedot ”Etelä”-Afrikasta perustuu yhteen koulukirjaan vuodelta 1983. En ehtiny kerätä enempää tietoa, kun piti saada tää juttu nopeesti nettiin. Joka tapauksessa Afrikan-reissu päättyy siis tonne kärkeen, jossa on valtio nimeltä ”Etelä”-Afrikka. Siellä asuu ne kaks eriväristä kansaa. Siellä ne on asunu sulassa sovussa, vuosisatoja ja sivistys kukoistaa. Ehkä meijän pitäs ottaa mallia, niistä miten saadaan rakennettua vakaa yhteiskunta vaikka ihmiset on erinäkösiä. Se niitten yhteiskunta on sellanen ihanne paikka, missä jokainen voi toteuttaa itseään haluammallaan tavalla. Vähä niinkun mä.

Siihen on hyvä lopettaa Afrikan kiertoajelu, mutta mä voisin vielä listata muutamia ”cooleja” afrikkalaisia… No sen YK-47 -tyypin oon nähny ja Suomessa on joitain… Kai ne osaa hyvin sopeutua? Jos ette oo ikinä käyny Afrikassa, kannattaa kattoo telkkarista hyviä dokumenttejä, koska ne on totuuden mukasia ja niistä käy hyvin selville miten siellä eletään. Kerran tuli hyvä elokuva valkosesta miehestä joka vei sinne afrikkalaiskylää leipää, kun niillä ei itellä ollu. Yhdessä toisessa oli juttua nälästä ja siinä näytettiin vaan jotain riisisäkkejä. Se oli aika tylsä. Muita hyviä dokkareita on ”Kehitysapu ja kyläkaivo”, ”Valkoinen kuningas” ja ”Tehdään savesta”. Toi viimenen ei kyllä kertonut Afrikasta, mutta kyllä siitä sai hyvän kuvan mitä savesta saa aikaan. Ylipäänsä noista dokkareista herää fiilis että toivoa on vielä, jos me täällä pohjoisessa jaksetaan auttaa niitä. Ens kerralla kun joku punaristinen kaveri tulee vastaan kippo kädessä ei kannata pelästyä. Se ei ole saatananpalvoja, välttämättä, joka haluaa viimeiset riippeet sielustasi, vaan hyväntekijä joka tekee työtä afrikkalaisten avuttomien hyväksiä. Siitä saa hyvän fiiliksen, eikä onneks edes tule kovin kalliiks. Muutama euro sinne tänne ja muutama sinne avustuskippoon, auttaa afrikkalaisia nousemaan jaloilleen. Nyt ylös, ulos ja jakamaan avustuksia!

Mähän voisin ite julistaa nyt sellasen kilpailun että ”kuka tuntee eniten afrikkalaisia?”. Pitäs lähettää kuva ehdokkaista ja siihen liitteeks että kuinka monta se tuntee. Voittajan kuvan vois julkasta vaikka täällä mun nettisivuilla. Se voiskin olla aika eksoottinen kilpailu ja kyllä siitä jotain apuakin olis, kun ne sais julkisuuttaakin. Julkisuus on hyväksi, jos ei saa sitä enempää kun minä.

Armas täältä norsunluutornista päätteleekin tämänkertaista aihetta. Toivottavasti ei tullut liian pitkää jaarittelua, mutta ainahan voitte tulostaa näitä juttui ja vaikka sujauttaa reppuu tai käsilaukkuu, että hädänhetkellä voitte lukea näistä miten toimia tilanteissa missä tarvitaa sivistystä. Ei muuta kuin: ”Ugh, ugh!”

Tämä artikkeli on lähetetty Keskiviikkona 9. Syyskuuta 2009 kello 12:56 ja kuuluu kategoriaan Armas rokkaa!. Voit seurata kommentteja tilaamalla RSS 2.0 -syötteen. Voit jättää kommentin, tai linkittää takaisin omalta sivultasi.

Jätä kommentti

Blogit

Kommentit