Born From Painin paluu - Skate SM Afterparty

Kuva: Skate SM Afterparty

Born From Pain (nl), Lighthous Project, Eye For All, Bolt, AA&EH ja Paikalliset Rentut
Nosturi, Helsinki 29.8.2009

Kesällä tuli kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisistä skeittauksen SM-kilpailuista, ja sitä juhlittiin isolla kädellä koko elokuun ajan. 28.-29.8. Helsingin Jäähallilla järjestettyjen kisailujen viralliset jatkot vietettiin Nosturissa hardcore/punkin merkeissä.

Alkuruuat tarjoiltiin suomalaiseen tapaan harkullisina ja runsaina. Bolt hoiti hommansa tutun jämäkästi, uusi kitaristi Dimitri on tuonut yhtyeen lavapreesensiin annoksen rock ‘n rollia sekä roimasti variaatiomahdollisuuksia kitarointeihin. Eye For All jatkaa nousujohteista kehitystään, yhtyeen vanhan koulun Earth Crisis/NYHC-sekoitus on jälleen oiva lisä Suomen monipuoliseen hardcore-kenttään. Aivain kuin on Lighthouse Projectin post-metallilta haiskahtava fiilistelykin. Kaukana on aiemmat pikacoret, mutta hyvin toimii uusikin meininki.

Sitten pääruuan kimppuun. Hollantilainen Born From Pain nähtiin Suomessa ensimmäisen kerran lähes 8 vuotta sitten, marraskuussa 2001, jolloin bändi esiintyi (ainakin) Oranssilla ja S-osiksella Turussa. Sittemmin yhtye on käynyt läpi miehistönvaihdoksen jos toisenkin, taitaapi olla aikoinaan bassoa länkytellyt Rob ainoa alkuperäinen jäsen bändissä. Yhtyeen vokalisti Ché jätti yhtyeen pari vuotta sitten, ja parin kokeilun jälkeen päätti Rob otti laulajan pestin haltuunsa. Ja täytyy sanoa, että nyt homma toimii paremmin kuin hyvin, sillä kunnon laulajan myötä biiseissä on roimasti enemmän voimaa kuin aiemmin, vaikka Nosturissa soundit tuntuivat runsaas alapään ansiosta hieman puuroutuvan. Vanhat biisit olivat saaneet hieman raskaamman sovituksen, mutta ihan silkkaa metallia eivät uudetkaan biisit olleet. Itseasiassa bändi muistutti yllättävän paljon vanhaa itseään, ja bändiä itsensä metallille myymisestä syyttävät ja sen vuoksi himaan jääneet saavat häpeissään työntää päänsä pensaaseen (perseeseen).

Tiedä sitten mistä johtui, Metal Bladen haluttomuudesta promotoida bändejään Saksan ulkopuolella vai ihmisten yleisestä apaattisuudesta, tapahtuman yleisömäärä pisti vähän hävettämään. Paikalle vaivautuneilla olisi tuskin täyttänyt edes Semifinaalia, joten iso Nosturi kumisi tyhjyyttään. Kehoittaisinkin kaikkia ”hardcore”-ihmisiä ottamaan päänsä perseestä, ja käymään niillä keikoilla, vaikka ei oliskaan juuri sen oman lemppari ala-ala-alagenren bändit esiintymässä. Suomessa on alan ihmistä muutama sata, jos he eivät käy keikoilla, ei niillä käy kukaan. Kuka niitä keikkoja sitten enää järjestää?

Tägit:

Tämä artikkeli on lähetetty Sunnuntaina 6. Syyskuuta 2009 kello 11:03 ja kuuluu kategoriaan Keikkaraportit. Voit seurata kommentteja tilaamalla RSS 2.0 -syötteen. Voit jättää kommentin, tai linkittää takaisin omalta sivultasi.

3 vastausta viestiin “Skate SM Afterparty”

  1. Julli Pulli kirjoitti:

    Joo-o, olis kyllä ihan kiva nähdä vähän enemmän väkeä keikoilla, DBD:n keikallakin oli niin vähän porukkaa että voi veljet..
    Ja voi hyvä sylvi kun sinne tanssilattialle tuntuu olevan vaikea lähteä! Onhan se kädet puuskassa seisoskelu ja pieni pään nytkäyttely tietty kivaa, en vaan pysty ymmärtämään miksi porukka näille keikoille tulee jos ei edes halua osallistua meininkiin!? Eikös se kuitenkin toi yleisö ja bändi yhdessä sen hyvän keikan tee?

  2. Onkel Sam kirjoitti:

    Born from Pain oli Nummirokissa pari kesää takas.Pilkunviilausta:D

Jätä kommentti

Blogit

Kommentit