The Jasser Arafats olisi voinut keksiä itselleen paremmankin nimen, varsinkin kun yhtye murjoo rässähtävää death metalliaan melko messevästi. Vaikkei nimi varsinaisesti uran etenemisen tiellä olisikaan, asettaa se tiettyjä esteitä mitä tulee yhteen vakavastiotettavuutteen jne. Eri asia sitten haluaako bändi olla vakavasti otettava, tosin mitään “huumorimeininkiä” ei ainakaan korvakuulolla ole havaittavissa.
Arafatien musiikissa on kuultavissa viime vuosina päätään nostanut suomalainen (death)thrash-buumi, johon tuntuu jokaisen kylän jokainen kellaribändi haluavan ottaa osaa. Viitteitä silkasta deathista on kuitenkin siinä määrin, että materiaali on keskimääräistä mielenkiintoisempaa. Laulu hoidetaan pääosin death-murinalla, kitarat sahaavat paikoin mukavasti… vaikken suuren suuri death metallin kuluttaja olekaan – tai ehkä juuri siksi – esimerkiksi ykkösbiisi Axis Rebornista en juuri moitittavaa löydy. Ihan yhtä mieleenpainuvia biisejä ei muita löydy, mutta materiaali on tasavahvaa kautta linjan.
Yksi kysymysmerkki bändin yllä leijuu, se ratkaiseva tekijä tämän alan bändeillä. Levyllä varsin taitavat soittoniekat sortuvat lavalla usein amatöörimäiseen puuhasteluun, jos Jasserit onnistuvat ottamaan livetilanteen haltuun levyn lupaamalla tavalla, ollaan jo melko pitkällä.
www.myspace.com/thejasserarafats
Tagit: The Jasser Arafats


Keskustelua aiheesta