Käsite metalcore on vääristynyt vuosien saatossa täysin. Siinä missä nyky-metalcore on miltei järjestään synonyymi muka-tunteelliselle ja pompöösille mall metallille, niin reilut kymmenen vuotta sitten asiat olivat toisin: mm. Convergen ja Coalescen kaltaiset, metalcoreksi luokitellut meluajat loivat pohjaa genrelle, jonka nimeksi vakiintui myöhemmin mathcore. Nyt ajat ovat toiset, mutta kymmenen vuoden levytyspaussin jälkeen Coalesce jatkaa tuttujen polkujen tutkimista.
Coalescen tapauksessa sanonta “ehjää ei kannata korjata” kiteytyy esimerkillisesti. Pientä pintaremonttia on jenkkinelikko tietysti “OX:illaan” harrastanut, mutta sama, infernaalisen punaisena hohkaava sydän Coalescen ytimessä yhä pumppaa. Neljäntoista raidan lonkeromainen paletti johdattelee kuulijan äärimetallisesta runttauksesta matemaattiskaoottiseen hardcoreen, sieltä kirskuvan noise rockin kautta maaniseen post punk -fiilistelyyn ja aina jopa kolossaaliseen post-metal-tsunamiin – onpa sekaan eksynyt myös country-sävyjä. Sean Ingramin suurimmaksi osaksi suoraa huutoa olevat vokaalisuoritteet lyövät viimeisen naulan paketin kylkeen, joka tulisi toimittaa jokaiselle “Relapse-coren” (Dillinger Escape Plan, Burst, Burnt by the Sun, jne.) ystävälle automaattisesti.
Onko Coalescen neljäs täyspitkä sitten geneeristä adhd-corea, silkkaa nerokkuuttaa vai täyttä tuubaa? Heitä rohkeasti virveli veteen ja katso mitä “OX:illa” on sinulle annettavana. Allekirjoittaneen onkeen tarttui ainakin möhkälemäinen valaskala.
Keskustelua aiheesta