Helsinkiläisen Rujon debyyttialbumin, “Full Drop to Concreten”, kansikuvassa kaveri mätkähtää maahan pää edellä, taittaen niskansa ja satuttaen naamansa erittäin kivuliaasti. Pyöritellessäni tätä lättyä, fiilikset alkavat olla samanlaiset kuin maahan tippuneella kaverilla. Vaikka kuinka yritän, en löydä juuri mitään mikä tekisi tästä tuotoksesta mielenkiintoisen, ellei kansitaidetta lasketa mukaan. Biisit hyökkäävät kerta toisensa perään samalla pitkästyttävällä turpaan vetävällä tavalla ja erittäin tylsällä huutolaululla.

Tartuntapintaa en löydä juuri mistään muualta kuin soundeista, erityisesti rumpusoundista ja edellä mainitusta kansitaiteesta. Soundillisesti tämä tuotos on oikein kelpo tavaraa, ottaen huomioon, että rumpuja lukuun ottamatta levy on äänitetty kotistudiossa. Rumpujen soundi on voimakas ja se sopii todella mainiosti tähän meininkiin. Toinen hatunnostonaihe löytyy levyn kannen ja kansivihkosen kuvista, jotka kuvastavat hienosti biisien aiheita.

Rikoinpa samalla levyä kuunnellessani pari kuulakärkikynääkin ja täytyy sanoa, että niiden rikkominen oli mielenkiintoisempaa puuhaa kuin levyn kuuntelu. Kiitos ja anteeksi, mutta ei jatkoon!

Tagit: