“Joku on kuunnellut Panteraa…”: ajatus, jolta ei voi välttyä oululaisen Frontlinesin räimintää kuunnellessa. Kvartetti ei kuitenkaan ole kahden markan Pantera-kopio, vaan suoraselkäinen metallinuorukainen, joka ei kuvia kumartele, mutta vetää käden lippaan tarpeen vaatiessa. Mutta onko Frontlines enemmän takapulpetin häirikkö vai eturivin hikipinko? Basisti Jussi Lassila raottaa yhtyeen verhoa.

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi?)

- Homma sai alkunsa Kaitsun (kitara) ja Maken (rummut) toimesta vuonna 2006 Oulussa. Minä hyppäsin messiin samaisena vuonna. Pitkän ja piinallisen vokalistin haun jälkeen löysimme Simon kesällä 2008. Tavoitteena oli kasata bändi, joka soittaa kunnon rehellistä louhintaa.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

- Raskaita, rytmikkäitä ja tarttuvia biisejä timmillä kitaroinnilla ja rullaavalla rytmiryhmällä toteutettuna. Kuorrutteeksi asenteella ja vahvuudella möykätyt vokaalit. Koemme tärkeäksi, että musamme saa niskalihakset nykimään, jalan veivaamaan ja kuuntelijan viihtymään.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

- Vaikutteena on pitkä liuta bändejä , joita on tullut vuosien varrella kuunneltua ja fiilisteltyä. Mm. Judas Priest, AC/DC, Black Sabbath, Sepultura, Metallica, Dream Theater ja tottakai Pantera ovat antaneet kiksejä niin musiikillisesti kuin henkimaailman puolellakin. Ainakin suomimetallin massat tuntuvat suosivan progehtavia ja melodiarikkaita ongenkoukkubiisejä kun taas Frontlines on selkeälinjainen ja helpommin lähestyttävä tapaus. Nämä tuntuisi olevan selkeimmin erottelevat piirteet.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

- Bändin alkuvaiheilla homma lähti pyörimään Maken rumpukomppien ja Kaitsun kitaroinnin pohjalta. Nykyään luomisprosessi toteutuu porukalla jamittaessa ja niitä kuningasideoita jahdatessa. Joku saattaa tuoda valmiin piisin reeneihin ja se sitten porukalla sorvataan Frontlines -muotoon.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

- Lyriikat käsittelevät pääasiassa mentaalipuolen juttuja. Henkilökohtaista kasvuprosessia ja asioiden näkemisestä avoimin silmin. Rehellisesti ja suoraan ilmaistuna ilman kummempia piilokäsityksiä ja ennenkaikkea positiivisessa hengessä. Eli aina sellainen rakentava ja eteenpäin vievä teema ajatuksissa ja niiden pohjalta sitten lyriikan taivuttelua ja sovittelua.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?

- Hommaa jatketaan samaan tyyliin kuin tähänkin asti. Tinkimättömästi, itsevarmasti ja hyvällä fiiliksellä kohti unelmia. Tavoitteena on saada bändille paljon keikkoja ja kokemuksia rundaamisesta. Tiedämme, että se kasvattaa bändiä musiikillisesti ja hienosäätää jäsenten väliset kemiat ja visiot.

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne, niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

- Metallican Black -albumin saundit ja Bob Rockin kultainen visio olisi mielenkiintoista yhdistää Frontlines-soppaan.

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

- Vaikea sanoa jotain tiettyä. Sellainen, mikä on valmis tekemään yhteistyötä bändin kanssa hyvässä hengessä ja määrätietoisesti.

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

- Jos sen voisi suoralta kädeltä saada, niin syy siihen olisi motivaatio, omistautuneisuus ja kirkkaat visiot tulevaisuudesta. Tällaiset tekijät ovat koko toiminnan pohja. Ensin kuitenkin tarvitsemme näyttöä tästä tunteen palosta. Demoja värkätään, keikkoja järkätään ja promotaan parhaan osaamisemme mukaan.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

- Aim to conquer beyond myself!

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

- Oulussa kuhisee uuden metalliaallon siemenet. Tarkkailkaa sen hedelmiä! Frontlinesin Demo II putkahtaa ulos heinäkuussa suoraan MySpaceen lietsomaan kuhinaa Qstock -keikkaa silmällä pitäen. Kiitos haastattelusta ja arvostelusta Lammas zinelle.

www.myspace.com/frontlinesmetal

Tagit: