Vaikka kristillinen metalcore on julistettu tässä huushollissa pannaan, niin sandiegolaistrio (lavalla kvintetti) Haste the Day uhmaa kieltoa lähestymällä allekirjoittanutta neljännellä albumillaan. Onko tällaisille pumpuille olemassa joku opaskirja (Metalcore for Dummies?) vai mistä ihmeestä näitä klooneja oikein sikiää?

Jokainen varmasti tietää tämän kaavan? “Dreamer” pitää sisällään (semi-)brutaalia huutoa ja (geneerisen) heleitä puhtaita sikin sokin sekaisin, “metallinen” rouhinta ja (tuhanteen kertaan kuullut) kauniit melodiat vuorottelevat ja vielä vähän breakdowneja sekä nopeampia juoksutuksia päälle, niin hyvä tulee – tai tässä tapauksessa paha.

Ei Haste the Day se kaikista karmein lajityypin edustaja ole, sillä “Dreamerilta” löytyy muutama ihan tarttuvakin ralli (Mad Man, Haunting), eikä lyriikatkaan ole sitä kaikista pahinta paatosta. Silti herää kysymys, että maistuuko tällainen musiikki oikeasti muille kuin “angstisille” teineille ja “saatanallista” metallia karsastaville uskovaisille? Ja ovatko ko. genren edustajat oikeasti jumalan asialla vai olisiko kaiken takana vieläkin vaikutusvaltaisempi mahti – raha?

Tagit: ,