Progressiivinen death metal on homman nimi kun saksalainen Obscura täräyttää ilmoille järjestyksessään toisen täyspitkänsä. Vielä kun Obscura-jäsenten menneisyydestä löytyy sellaisia yhtyeitä kuin Pestilence ja Necrophagist, voinee odotukset asettaa korkealle.

Ja kyllähän Obscura nuo odotukset lunastaa. Yhtyeen, monesti esimerkiksi Deathin ja Cynicin mieleen tuova, ulosanti on varsin maukas keitos kimurantin death metallin peruspalikoita. Ja ne proge-metallin pahimmat sudenkuopatkin väistetään hienosti; eli levyn biisit toimivat biiseinä, eivät ainoastaan raameina joihin upotetaan mahdollisimman paljon soitinmasturbaatiota ja elimen venytystä itse kappaleiden kärsiessä. Omaksi suosikikseni nousi loistavia kitaramelodioita sisältävä Infinite Rotation, joka omaa, monen muun biisin ohella, myös tietynlaista hittipotentiaalia. Levyn rauhallisin veto Noosphere onnistuu ajoittain kuulostamaan lähes King Diamondilta.

Vaikka Obscura ei omissa kirjoissani aivan yllä Atheistin tasolla (kukapa yltäisi?), niin kyllä tämän silti voi korkealle rankata. Eihän Obscura mikään omaperäisyyden huipentuma ole, mutta lajissaan erittäin toimivaa. Näiltä kavereilta voi jatkossa(kin) odottaa paljon. Ainiin, ja kaikki DiGiorgio/Patterson -fanit ja basistit ylipäätään, tsekatkaapa ihmeessä: nyt on nimittäin bassokin pinnassa ja kuviot koukeroisia.

Tagit: ,