Murmansk

Nollasta sataan

Haastattelujen – varsinkin sähköpostin välityksellä tapahtuvien – tekeminen on melkoista arpapeliä. Joskus näppäimistön toisessa päässä saattaa istua tyhmiin kysymyksiin turtunut Jörö-Jukka, toisinaan taas puheripulista kärsivä laulu- ja soitinyhtye. Helsinkiläinen Murmansk kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan, sillä sanaisten arkkujen kannet heitettiin heti kättelyssä nurkkaan – alla oleva teksti on editoitu versio, huh. Tikusta ei kuitenkaan asiaa tarvinnut tehdä, sillä nelikon uunituore “Eleven Eyes to Shade” maistuu mainiolta, näyttää nätiltä ja mikä tärkeintä, kuulostaa ihan himpskutin hyvältä. Istu alas, rentoudu ja ota selvää kuka, mitä ja häh.

Itse en ole vielä tuota uutukaista saanut käteeni (tätä kirjoittaessa kylläkin), joten on pakko kysyä, että mihin suuntaan te olette omasta mielestänne musiikillisesti lähteneet verrattuna “Chinese Locksiin” (yhtyeen viime vuonna julkaistu debyyttialbumi)?

Jari (kitara): En ollut vielä mukana äänittämässä Chinese Locksia mutta näkisin, että tämän levyn myötä palettiin on tullut niin sanotusti lisää värejä, mutta toisaalta se on myös jatkumo edelliseen siinä mielessä, että kyllä tämän kuitenkin saman bändin tekemäksi tunnistaa. Maalailu on entistä utuisempaa ja kirskunta rajumpaa, ja esiintyy monesti samankin biisin sisällä.

Laura (laulu-kitara): Äänitykset olivat minulle rankempia kuin debyytillä. Huomasin tehneeni enemmän fyysisesti haastavampia lauluja edelliseen verrattuna. Mutta en kyllä lopeta vielä tupakointia!

Jaakko (rummut): Jarin myötä on tullut paljon erilaisia värejä kitaramaailmaan lisää. Se on ainakin vaikuttanut meidän yleissoundiin ja biisintekemiseen. Chinese Locksilla oli suuri osa biiseistä vanhoja uudelleen sovitettuina, mutta tällä levyllä pöytä oli itsellekin puhtaampi jo biisien syntyvaiheessa. Paljon samoja elementtejä on edelleen ja jossain määrin jatkumoa huomattavissa, mutta muutosta on tapahtunut. Uuden levyn nauhoittaminen oli itsellenikin huomattavasti paljon haastavampaa kuin debyytin, vaikka oli studioaikaa puolet enemmän. Toisaalta oli myös mahdollista kokeilla juttuja ja soundeja studiossa tällä kertaa enemmän.

Kuten Jaakko sanoikin, “Chinese Locksilla” oli mukana vanhoja biisejä, niin miten vaikeaa teidän oli lähteä tehtailemaan uutta materiaalia käytännössä täysin nollasta? “Eleven Eyes to Shade” ilmestyi kuitenkin melko pian debyytin jälkeen.

Jari: Olli, Laura ja Jaakko olivat olleet Chinese Locksin kanssa tekemisissä vuoden päivät ja sen valmistumisen helpotus ikään kuin aukaisi taas luovuuden hanat – näin ollaan ainakin jälkeenpäin analysoitu. Itse olin taas juuri liittynyt bändiin ja innoissaan tutustumassa heidän tapaansa soittaa ja ajatella musiikkia. Näistä lähtökohdista materiaalia lähti syntymään kuin itsekseen ja äkkiä hyvältä tuntuvaa matskua rupesi olemaan jo niin paljon, että mietittiin että miksi ei, seuraavaa levyä vaan tekemään. Kirjoittaminen tapahtui melko pitkälti soittamalla ja katsomalla mihin suuntaan juttu lähtee kehittymään, harvoin kukaan tuo valmiita juttuja treenikselle – ja vaikka toisikin – kaikki tekevät siihen sitten oman juttunsa, joista soittamalla hiotaan kokonaisuus. Toisaalta tälle hommalle ominaisen soundin avain kuitenkin nähdäkseni on Ollin bassonsoitto, joka on oikeastaan bassolla soitettua rytmikitaraa – monet biisit ovat saaneet alkunsa jostain bassoriffistä, valmiista tai jammaillessa syntyneestä, johon muut sitten reagoivat omalla soittamisellaan ja joka näin lähtee etenemään. Syksyiselle Euroopanreissulle lähdettäessä suuri osa biiseistä oli kasassa, ja noilla keikoilla niitä kokeiltiin ja katsottiin mikä toimii. Alle kuukausi reissusta paluun jälkeen mentiin studioon ja siellä toimittiin kuten kaverit tekivät jo Chinese Locksin kanssa: kaikki on äänitetty livesoittona; soittotila järjestettiin niin, että pystyttiin olemaan kaikki samassa Mango-studion isossa salissa niin, että nähtiin toisemme ja päästiin mahdollisimman lähelle live/treenistilannetta. Laura veti näin samalla demolaulut biiseihin, kun me soitettiin pohjat sisään. Tämä tuntuu sopivan meille, tietty rosoisuus säilyy ja soitossa on enemmän tunnetta kuin jos jokainen kävisi yksitellen soittamassa osansa kopissa istuen. Tietysti aikakin on yksi tekijä, nyt oli kokonaista neljä päivää studioaikaa käytössä, joka on tietysti prosenteissa melkoinen nousu Chinese Locksin kahteen päivään…

Laura: Nollasta aloittaminen oli tosiaan kuin helpotus. Uudet biisit tulivat nopeasti ja siinä sitä taas olikin syli täynnä tekemistä. Muutamassa biisissä vokaalit istuivat muotoonsa suoraan treeneissä improillessa. Muutoin olin taas toivoton viime tinkaan ährääjä. Toiset jo alkoivat huolestuneina kuulostella, että olenko mä saanut mitään aikaan – enkä juurikaan ollut. Tein laulut ja kitaroita lopulliseen muotoonsa aika myöhään. Pohjien äänityksissä oli mun rennoin osuus: soitin muutamat kitarat ja demosin laulut pseudoenglanniksi. Kerran kipitin koppiin huutamaan pelkkä pyyhe päällä, kun käsky kävi kesken suihkun. Kun varsinaiset laulupäivät sitten koittivat, kirjoitin melkein kaikkiin biiseihin tekstit tuskissani edellisenä yönä. Meidän äänittäjä Julius Mauranen ei hekotusta pidätellyt, kun saavuin paikalle silmät ristissä ja omituisen näköiset laulukaaviot kädessä. Stressaava työtapa, mutten kai toisinkaan osaa.

“Eleven Eyes to Shade” pullahti maailmaan Spinen alaisen Ranchin kautta, kun taas esikoisen kätilönä toimi piskuinen Around Your Neck. Mistä tällainen, melko radikaalikin suunnanmuutos johtui; Mesmerin kainalosta Amoralin siipien alle? Eikö teitä pelota jäädä metallimöhkäleiden alle prioriteettilistan paikkoja jaettaessa?

Olli: Tässä kohden täytynee hieman oikaista sitä pientä väärinkäsitystä, mikä ollaan saatu aikaiseksi Around Your Neckin suhteen. Se on enemmänkin levymerkki ja bändikollektiivi kuin varsinainen levy-yhtiö, mutta jostain syystä se aikanaan uutisoitiin mediassa “levy-yhtiönä”. Around Your Neckin funktio on ollut koota tiettyjä kaveribändejä yhteen ja järjestää tämän kautta jakelukanavat, mikä on tehtykin, mutta se on tasan juuri niin aktiivinen kuin siinä olevat bändit, ja valitettavasti moni AYN-bändi on näinkin lyhyessä ajassa lyönyt kintaat tiskiin tai pitelee muuten vaan hiljaiseloa. Mesmerin tuleva levy julkaistaan syksyllä levymerkillä, ja itse tehdään voitavamme Around Your Neckin kautta sen eteen eli autetaan kavereita. Varsinkin tuo huomioiden Ranchille siirtyminen oli meille tosiaan aikamoinen hyppäys – DIY-kuvioista isolle levy-yhtiölle. Ja Spinefarm on toki enemmän metallilafka, mutta ei se meitä haittaa kun siellä on jengiä, jotka kuitenkin ymmärtävät meidän jutun päälle. Jos Kauko Röyhkä ja Mutants ovat siellä niin miksei se kävisi meillekin, tuskin me hevin jalkoihin jäädään. Mutta kieltämättä tässä myös Spinefarmilla on otettu niiden rajoja hieman toisaalle vievä bändi rosteriin. Musaan tämä ei ole vaikuttanut yhtään mitenkään, meillä on käytännössä ollut kaikki taiteellinen vapaus tehdä mitä halutaan. Eipä tästä suoraan sanottuna tulisi vittuakaan, jos niin ei olisi. Kapinoinniksi se menisi ja todennäköisesti ammuttais itseämme mieluummin vaikka jalkaan. Mesmeristä vielä sen verran, että siinä on yks kovimpia kotimaisia bändejä, joka on jäänyt rikollisen vähälle huomiolle (sanopa muuta, toim. huom.), ja tähän vois vielä lisätä muutaman kirosanan jos jaksais. Suunniteltiin just tänä viikonloppuna, että tehtäis taas lyhyt Euroopanrundi niiden kanssa.

Jaakko: Joo ja tähän on lisättävä, että Mesmerit on Euroopan-rundin perusteella piinkovan soittamisen lisäks myös hyviä haastamaan, mutta huonoja painimaan.

Tuossa tulikin jo aihetta jo aiemmin hieman sivuttua, eli Murmanskin kokoonpano on elänyt jonkun verran vuosien saatossa, ja varsinkin vokalistin tontti on ollut tuulinen. Miksi juuri laulaja on ollut se teidän akilleen kantapää, ja oliko Laura se puuttuva linkki, joka viimeistään nosti teidän profiilianne?

Olli: Luulen, että noi miehistönvaihdokset ovat korostuneet meidän kohdalla juuri siitä syystä, että bändillä on ollut kolme vokalistia. Rumpali on vaihtunut kerran, samoin kitaristi, eli neljä ihmistä on lähtenyt bändistä aikojen kuluessa. Kuusi vuotta on kuitenkin pitkä aika, ja noina kertoina kaikki on täytynyt rakentaa aina uudestaan ja nousta jaloilleen. Viime kädessä vokalisti määrittelee kuitenkin sen millaiseksi musiikki muotoutuu, ja mä väitän, että bändi monesti voi
olla korkeintaan niin hyvä kuin sen vokalisti on. Tässä suhteessa sanoisin, että ehdottomasti profiili nousi Lauran myötä. Mutta myös Jaakon mukaantulo rumpuihin toi hitosti lisää, samoin Jarin tulo kitaraan Chinese Locksin jälkeen. Tässä bändissä ei ole statisteja, ja yhtye on kaikissa tekemisissä niin demokraattinen kuin bändi voi olla. Uskon että nyt ollaan siinä kokoonpanossa, jossa myös kaadutaan kun se hetki tulee. Toivottavasti se ei tapahdu vielä vähään aikaan, vaikka tämän bändin ollessa kyseessä ei koskaan voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Puhutaanpa sitten hieman toimittajien lempiaiheesta, eli lokeroinnista. Shoegazing taitaa olla se yleisin leima, joka teidän otsaan lyödään, mutta myös post-punk, noise-rock, krautrock jne. ovat termejä, joilla teitä on yritetty kuvailla. Kiinnostaako teitä ollenkaan moinen genre-orientoitunut ajattelutapa, vai miten te itse kuvailisitte musiikkianne ihmiselle, joka ei Murmanskia ole kuullut?

Olli: Stoner, hardcore, post-rock… Nojoo. Itse lähdettiin liikkeelle tuolla “aggressiivinen shoegazing” -määreellä, joka on aika ristiriitainen ilmaus: shoegazing puhtaimmillaan on jotain täysin ei-aggressiivista. Sama kai se on miten tätä määrittelee, ja on hyvä juttu jos se määrittely on hieman vaikeaa, eikä musiikki istu kunnolla mihinkään lokeroon. On meillä varmasti vaikutteita noista kaikista, joistain enemmän ja joistain vähemmän. Vaikka noita verrokkibändejä kuinka pyrkii musiikintekijänä välttämään, antaa se kuitenkin varmasti parhaimman kuvan siitä mistä jutussa on kyse. Aikanaan ostin Interpolin ekan levyn sokkona luettuani NME:sta puolihyvän arvion, jossa oli viitteet Bauhausiin, The Smithsiin ja Echo And The Bunnymeniin. Ja eihän se täysin kuulostanut oikeastaan miltään noista – enemmän vain omalta jutultaan – mutta noi verrokit antoivat paljon enemmän kuin jos olisi vain puhuttu tummasävyisestä post-punkista. Siinä mielessä vois heittää peliin läjän bändejä, joilta ei varmasti suoraan kuulosteta, mutta joihin saattaa tulla mielleyhtymiä. Rumban arvio debyytistä osui mun mielestä varsin hyvin maaliinsa, etenkin noiden verrokkibändien osalta. Kun multa joku kysyy millaista musaa tehdään, vastaus on yleensä aika epämääräisesti “sellaista säröistä indierockia”.

Jari: Paljon säröä niin musiiksissa kuin tunneskaalassakin.

Jaakko: Voihan sitä leimoja laitella, mut kuten tälläkin levyllä, niin vaikea kuvitella Paper Dustia esimerkiksi aggressiivisen shoegazingin alle.

Suomessa on aikojen saatossa ollut melko vähän – jos yhtään – bändejä, jotka olisivat soittaneet edes jonkiasteista shoegazingia. Mutta sitten tuli “Chinese Locks”, ja omakustannerintamalla alkoi kuhista. Ottaako Murmansk suomigazing-viitan kantaakseen?

Olli: Olis aika arroganttia lähteä itse väittämään, että shoegaze lähti nosteeseen meidän debyytin myötä. Toki huomattiin se, että yhtäkkiä “shoegazingia” tekeviä bändejä alkoi löytyä paljon enemmän, ja Chinese Locksin aikaisissa jutuissa ja arvioissa puitiin aika paljon sitä mitä shoegazing ylipäätään on. Vaikea sanoa, on siinä kieltämättä ainakin jotain ajallista yhteyttä. Se tosin vähän yllätti, että meidät leimattiin monesti ihan pelkästään shoegazing-bändiksi, vaikka itse puhuimme lähinnä niistä vaikutteista. Puhdasta shoegazingia tekee Suomessa aika harva bändi, mutta esimerkiksi Scarlet Youth edustaa vanhan koulukunnan kenkiintuijottelua kaikkien oppien mukaisesti.

Laura: Ainoa viitta minkä mä suostun harteilleni pistämään on sadeviitta ja senkin vain hätätapauksessa. Viittaan on niin helppo kompastua.

Jaakko: Joo en mäkään tätä ihan ainoastaan shoegazeen pistäis ja alkoi rasittamaan se termin esilletulon tulva viime vuonna.

Tämä haastattelu alkaa pikku hiljaa olla taputeltu, mutta pitää vielä loppuun kysellä hieman tulevaisuuden suunnitelmista, eli minkälaisella forcella “Eleven Eyes to Shadea” lähtemään puskemaan ihmisten tietoisuuteen ja onko suunta yhä enevissä määrin Suomen rajojen ulkopuolelle?

Jari: Kevään mittaan tulee Suomen keikkoja levynjulkkarin tiimoilta, keikkakalenteri päivittyy kokoajan. Syksyn Euroopan-rundi teki selväksi että sinne mennään uudestaankin, tavalla tai toisella – ja lisäksi se poiki tälle keväälle myös reissun Tanskan Spot-festareille. Suomen festareita on tänä kesänä tarkoitus tehdä niin paljon kuin mahdollista. Me ollaan ehkä vähän huonoja suunnittelemaan tulevaisuutta ihan hirveän tarkkaan, ainakaan siinä mielessä että tämänkin levyn kanssa rynnättiin studioon heti, kun siltä rupesi itsestä tuntumaan, ennen kuin levy-yhtiökuvioista oli mitään selkoa, mutta tavallaan sillä mentaliteetilla eteenpäinkin; tehdään juttuja täysillä ja niin kuin ne tuntuvat itsestä oikealta.

Olli: Kyllä tässä levy-yhtiöllä on vissiin suunnitelmia myös Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta se miten tämä lähtee muualla liikkeelle jää nähtäväksi. Ja täytyy olla realistinen, Suomesta kun ei käytännössä yksikään indiebändi ole oikeasti ja isosti breikannut ulkomailla toistaiseksi, kirjoitteli rokkimedia mitä hyvänsä.

Tagit: Murmansk