Killswitchin jalanjäljissä
All That Remains (usa), Deadlock (ger)
Nosturi, Helsinki 2.2.2009
Jo muutaman vuoden ajan metalcoren kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut All That Remains saatiin kreivin aikaan Nosturiin, sillä bändin suosio alkaa jo olemaan sillä tasolla ainakin maailmalla, että seuraavan Euroopan-kiertueen kohdalla esiintymispaikkana on varmasti jo astetta isompi areena.
Ennen pääpändiä oli kuitenkin luvassa harvinaisen mielenkiintoinen lämppäri, kun saksalainen Deadlock tuli veivaamaan deathcoreaan. Varsinkin bändin uran alkuaikoja seuranneena yhtyeen näkeminen livenä oli iso bonus, vaikkei sakemannien nykylinjauksesta juuri minkäänlaista käsitystä ollut. Ainakin äksät on bändin nimestä jääneet pois, mistä tämä sitten kertookaan. Musa oli aika geneeristä metalcorepaahtoa death-vaikutteilla, johon ajoittaiset kiipparisovitukset toivat lisäväriä, ja jossa perinteisten emokliinien sijasta kuultiin naisvokalistia, mikä onkin ehdottomasti bändin vahvin lenkki. Lopussa kuultiin myös hassu teknovälikohta – kyseinen “Code Of Honor” numetal-vaikutteistaankin huolimatta setin paras biisi – joka tosin meni vähän plörinäksi, mutta pistettään pieni boonus myös tästä hevikansaa hämmentäneestä tempauksesta.
Länsinaapurissa pari iltaa sitten esiintynyt All That Remains aloitti aikataulussaan harvinaisen intensiivisen ja täysi-ikäisen yleisön riemuksi. Loppuunmyydyksi keikaksi yläkerta oli kyllä melko autio. Bändi kuulosti lähes yhtä tiukalta kuin levylläkin, mitä nyt tavallista tunkkaisemmat soundit vähän pistivät korvaan. Kitaristien ja varsinkin vokalistin death-murinoista kliineihin yltänyt suoritus ansaitsee tunnustusta. Bändin monipuolinen sovitustyö ei kuitenkaan missään vaiheessa päässyt oikeuksiinsa samalla tavalla kuin levyltä kuultuna, ja tähän kun vielä lisätään eri pakoista revityn bändin (hardcore-laulaja, hikipinkobasisti, hevinörttikitaristi…) tylsä lavaesiintyminen, ei show missään vaiheessa yltänyt henkeäsalpaaviin sfääreihin. Ainakaan ennen encoreja kuultua “This Calling” -hittiä, joka sai koko tuvan hoilaamaan mukana. Mutta onko yhtyeestä sittenkään jäähallitason bändiksi?
Yllätyksekseni ja ehkä vähän harmikseni joudun ainakin tämän ensitapaamisen perusteella toteamaan, että All That Remains toimii paremmin levyltä kuin livenä, elävänäkin ehkä mieluummin jossain leppoisalla festarilla, jossa ei välttämättä tarvitse hirveästi bändin esiintymiseen kiinnittää huomiota. Ette muuten ikinä arvaa kumpi Suomi-Ruotsi-maaottelun tällä kertaa voitti, kummassa oli parempi yleisö, Helsingissä vai Göteborgissa!!?
Tagit: All That Remains, Deadlock, metalcore










Keskustelua aiheesta