Kolmas levy ja kerta toden sanoo. Lakki kourassa tässä joutuu hymyilemään irvokkaasti ja hymisemään: Urn on tehnyt uransa parhaan albumin! Primiitivinen energia iskee vasten korvia, epäkuolleiden metallisikojen erittämä testosteronin käry käy nenään, rikkiä, verta ja paskaa! UH!

Rutikuivat soundit kaikuvat 80-luvun elävää perintöä. Yksikään riffi, rumpufilli tai kaiku ei ole turha. Simppelit mutta jyräävät sovitukset vain pakottavat tärisemään kuin kaatumatautinen. Metallin aapinen on tavattu tarkasti ja eri koulukunnilta ammennetaankin hillityn tyylikkäästi, kuitenkin pitäytyen siinä sielua pieksevässä ruhjonnassa. Naurattaa, vituttaa ja pelottaa samaan aikaan – tässäpä sellainen yhdistelmä johon jokaisen metallibändin olisi syytä pyrkiä.

Tämä kolmivarttinen on parempaa kuin esimerkiksi tappelu nakkikioskilla tai hyvä känni. Tai toisinpäin.

Jos levy ei saa kuraa valahtamaan punttiin, niin lienee parempi pistää arkun kansi takaisin kiinni. Ja jos ei mene vieläkään jakeluun: ihan vitun kova levy. Ei nynnyille.