A Thousand Bright Tomorrows esittäytyy debyyttipromollaan pätevänä rock-bändinä. Yhtyeen nuoresta iästä huolimatta sävellyskynä on hyvässä terässä ja soittimet hallussa. Promon soundit ovat mukavan rapsakat orkesterin menevään rock-poljentoon. Vokalisti Pekka Pietikäinen laittaa itsensä likoon kunnolla, onnistuen vakuuttamaan arvostelijaan. Joissain kohdissa korvaan särähtää englannin ääntämys, mutta meiningin ollessa kohdillaan, ei pienet kuopat tätä menopeliä pysäytä, edes hiljennä. Promon molemmat sävellykset ovat onnistuneita ja koukuttavia. Kappaleissa tapahtuu suhtkoht runsaanlaisesti mutta yhtye on onnistunut sovittamaan esitykset sutjakkaiksi. Parantamisehdotuksena kaipaisin laulaja Pietikäisen puhtaaseen ilmaisuun enemmän pontta, sillä promon tanakat kitaratkin sitä vaativat. Samoin kakkosraidan “enkelimäinen” taustalaulanta vaatisi tulla korvatuksi miehekkäämmällä “äijäköörillä”. Kun otetaan huomioon, että arvostelun kohteena on yhtyeen ensijulkaisu, niin tulevaisuudessa yhtyeeltä on lupa odottaa paljon.
Tagit: A Thousand Bright Tomorrows



Keskustelua aiheesta