Kitaristi-laulaja Samuli Peltola kertoo Medeian uudesta levystä

Mainion debyytti-ep:n jälkeen on aika julkaista vielä mainiompi debyyttialbumi; Medeian “Cult” raita raidalta oppaana tamperelaisviisikon primus motor, kitaristi-laulaja ja pääasiallinen kappaleentekijä Samuli Peltola.

The Lowest Filth: Tämä introraita lainaa melodiakulkunsa viimeisen biisin viimeisestä osasta. Eli siis sama pianorulianssi toistuu ihan alussa ja lopussa, eri juurisävelestä tosin. Keijo (Niinimaa; laulu) duunas jotain konejuttuja siihen päälle ja siitä tuli bueno. Juuri sitä mitä haettiin.

Cold Embrace: Tätä biisiä on työstetty pitkään ja huolella. Levyn ensimmäinen virallinen biisi se on koska se edustaa kaikin puolin sitä mitä tässä bändissä tehdään: melodiaa ja möyhennystä. Biisin kruunaavat mielestäni Lauran (Dziadulewicz; piano, syntetisaattori, laulu) lauluosuudet kertseissä, ja juuri ne taisivat nostaa tämän biisin varmaksi aloitusbiisiksi. Lauran laulut keksittiin ja äänitettiin kaksi päivää ennen miksausta. Miksaajamme Samu Oittinen teki täyden kympin suorituksen miksatessaan juuri tämän kipaleen, varsinkin juuri mainittujen laulujen osalta. Ai niin, levyn tarina myös alkaa tästä.

Descension: Tässä vaiheessa levyn biisien tarinajärjestys menee jo vituiksi. Alkuperäinen suunnitelma oli, että biisit noudattaisivat levyn tarinan järjestystä. Kävi kuitenkin ilmi, ettei kappalejärjestys ole sillä tavoin musiikin puolesta paras mahdollinen. Nyt raidat ovat omassa järjestyksessään levyllä, mutta levyn sisäkansissa biisit ovat tarinajärjestyksessä. Tässä biisissä on kuulemma käärmeenlumousriffiä heti kärkeen, en tiedä mitä se tarkoittaa mutta sama se. Kappale elää yksinkertaisesta rytmistä, jonka päälle viljellään eri juttuja ylitempoon. Biisi oli kuulemma alun perin niin hidas, että levylle tempoa oli syytä nostaa tuntuvasti. Veisut siis paranevat aina kun tempoa nostaa.

Devouring: Alkuriffi synnytettiin Nosturin bäkkärillä ennen jotain keikkaa. Koko pläjäys kutoutui umpeen pirun nopeasti rumpali-Jannen (Putkisaari) kanssa. Verrattuna kahteen ekaan viisuun, tämä oli helppo synnytys. Poikkeuksena tässä tsipaleessa on duurahtava kertsi, jollaista ei tässä bändissä ole ollut tapana tehdä. Yleensä muuan Keijo kommentoi tällaisiin, että biisit alkavat kuulostaa todella iloisilta jos niissä on jotain muuta kuin über runttua. En muista miten Keke hyväksyi tämän, saattoi mennä kaljan piikkiin. Saattaa olla henk.koht. suosikkini tältä lätyltä ja tätä on kiva soittaa – ainakin vielä kun on melkein uusin biisi.

Through Sacrifice: Levyn parhaat lyriikat mielestäni. Tähän tuli tehtyä niin vittumainen c-osan riffi, että sitä pitää oikoa keikalla kun tempo nousee + 20bpm. Hyvä keikkabiisi, varsinkin pianointrosta johtuen. Ihmiset saavat levätä hetken ennen kuin tulee möyhennysriffiä, mistä ei saa keikalla mitään selvää. Sitten onneksi tuleekin saliriffiä ja selkeää murinaa niin kyllähän siinä pitäisi alkaa tanssijalan vipattaa ja lepattaa. Kertsikin on passeli ja lopussa tulee sitten vähän lisää möyhennystä à la nu-metal.

Manifestation: Tehtiin Jannen kanssa hassuttelubiisi, joka oli ihan kiva, muttei kauhean fiksu. Keijo bongas tähän loistomatskua Jim Jonesin mielipuolisen kultin edesottamuksista. Biisin tarkoitus levyllä on rauhoittaa tilanne ennen kuin jyystetään taas.

The Architect: Tätä se on kun hevipojat koittaa tehdä HC-kamaa, siitähän tulee metalcorea. Nostettiin kuitenkin tempoa, että homma kuulostaisi meiltä. Tämä kipale sijoittuu tarinallisesti levyn puolivälin tienoille, jossa homma alkaa luonnollisesti käydä todella jännäksi. Koitimme äänittää tätä viisua hitusen korkeammasta vireestä, mutta se kuulosti paskalta, joten homma meni uusiksi, kielisoittimien osalta siis. Keijo ei ole kielisoitin.

Made Flesh Again: Olin droppaamassa tätä biisiä levyltä, mielestäni se ei toiminut tarpeeksi hyvin. Sitä kuitenkin hierottiin pienintä yksityiskohtaa myöten ja jotenkin se heräsi siitä, melko hyvinkin sanoisin. Nostettiin virettä puolikas sävelaskel tähän biisiin, koska siitä haluttiin kireämmän kuuloinen – onnistui sekin mielestäni. Riffit tähän raitaan tein osittain vaatekomerossani keskellä yötä; tyttöystäväni nukkui joten menin komeroon punkkupullon kanssa piiloon. Inspiraatio iskee minulle yleensä iltaisin ja alkoholi auttaa. Medeia on kaljabändi.

Unholy Communion: Tähän sitten laskettiin virettä kokonainen sävelaskel. Tällä viisulla ollaan viime aikoina starttailtu keikkoja koska se on helppo soittaa ja päänheilutteluun voi panostaa. Simppeli biisi keikkakäyttöön. Levyllä saundaa sata kertaa paremmalta kuin ep:llä.

Ceremonial: Tääkin biisi taitaa olla vähän semmosta juntti-osastoa. C-kieltä sahaillaan ja kauheasti huudellaan. Biisin lopussa Laura tuplaa Keijon huudot, levyn parasta antia sanoisin. Tarkemmin ajatellen tämä taitaakin olla rekkamiesbiisi, ainakin säkeistö edustaa sellaista lihasmeininkiä ja vähän muukin biisi, voin olla myös väärässä.

The Unseen: Tässä tultiinkin vireen kanssa sitten puolitoista sävelaskelta alaspäin. Taitaa olla uusin biisi mitä tälle levylle tehtiin ja siitä syystä aika mukava soittaa vielä toistaiseksi. Kyseessä on ehkä heavyuskollisin kappale mitä meiltä on tullut. Reeniksellä kun pyöräytettiin ekat soinnut kehiin, niin oli selvää että nyt haetaan katu-uskottavuutta ja jo aiemmin mainitsemaan lihasmeininkiä. Mulle on jäänyt päällimmäisenä tästä biisistä mieleen se hetki kun yritin soittaa sitä narulle. Hahto (ei esittelyjä kaipaa?) oli tullut poikkeamaan meidän sessioissa ja kertsin riffin aikana mies ilmaisi tunteensa sanoen: “Mitä vittua siellä tapahtuu”. En ole varma johtuiko lausahdus riffin hyvyydestä vai siitä että mun tarvi soittaa se ainakin 10 kertaa uusiksi. Tää on tarinan osalta myös vika biisi, joka johdattelee koko kertomuksen kohti seuraavaa levyä. Voi vittu näitä mun vastauksia!

Tagit: