Tuskainen perjantai alkoi vasta hieman kello kuuden jälkeen, koska työt ja VR pitivät huolen, ettei minulla ollut mahdollisuutta saapua paikalle yhtään nopeammin. Tärkeimmäksi aktiksi itselleni olin määritellyt Katatonian ohella Immortalin, jonka aloitusajankohtana jonotin vielä pressipassia mutten onneksi kauaa. Ensimmäinen silmäys Tuskan yleistunnelmaan osoittautui erittäin samankaltaiseksi mihin olin aiempina vuosina jo tottunut; huomattavan täynnä oleva festarialue tungeksi toinen toistaan enemmän mustiin pukeutuneita hevareita toinen toistaan kovemmassa kännissä ja tämähän sopi minulle mainiosti. Saavuin päälavan välittömään läheisyyteen niin nopeasti postista päästyäni kuin mahdollista ja missasin Immortalin setistä korkeintaan pari-kolme biisiä, ja niistäkin ainoastaan näköyhteyden. Pingviinit olivat timmissä vedossa eikä auringonpaistekaan estänyt pahuuden sanoman kulkeutumista kuuntelijoiden korviin, ja koska itse Abbathkin totesi ”fuck the sun!”, päätti yleisökin olla piittaamatta mokomasta mollukasta ja nauttia täysin siemauksin mustan metallin voimasta. Musiikillisesti bändi soitti materiaalia jokaiselta levyltään ja omasta mielestäni settilista oli festariyleisöä silmällä pitäen kaikkine hitteineen hyvin valittu. Soundit toimivat erinomaisesti ja Immortal myös näytti prikulleen samalta lavalla kuin kuvissakin, jopa lavalla suoritettu saapastelu toimitettiin tutussa polvet notkollaan -asennossa koko ajan rehvakkaasti elvistellen. Jos linjanveto päätetään tehdä esiintymispolitiikan suhteen kyseisellä tavalla ja imago on bändille tällä tavalla valittu, on syytä menetellä juuri niin kuin Immortal menetteli; homma hoidetaan rehvakkaasti pöyhkeillen loppuun saakka, eikä anteeksi aleta pyytelemään. Hyvä esitys!

Mörköoopperan loputtua oli vuorossa pikainen siirtyminen Sue-lavalle, koska siellä alkoi olla ruotsalaisen Katatonian ensitahdit jo aivan käsillä. Kyseinen telttalava osoittautui erinomaiseksi valinnaksi orkesterille, koska hökkeli natisi liitoksistaan mutta rinteessä ei ollut mitään aivan järkyttävän pakottavaa tungosta. Ensimmäinen huomautus festivaaleille tuli ilmi välittömästi Jonas Renksen luotsaaman retkueen aloittamisen jälkeen. Telttalavan soundit olivat lähestulkoon kaikkialle muualle, paitsi aivan miksauspöydän välittömään läheisyyteen ja sen sekä lavan väliin aivan kaameat. Aikaisempina vuosina on tämä lava toiminut hyvänä näyttämönä keskisuurille bändeille, mutta tänä vuonna oli teltan muotoa päätetty jostain syystä muuttaa syyn ollessa mysteeri mutta seurausten tullessa erittäin todetuiksi. Yritin nauttia Katatonian herkullisesta biisivalikoimasta mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi ilman väkisin paremmille paikoille tunkemista, mitä en halunnut järjettömästä tungoksesta johtuen tehdä. Loppukeikka tuli istuttua läheisessä rinteessä mutta keikkanautinto rajoittui sieltä käsin lähinnä biisilistan tiedostamiseksi, eikä itse musiikista voinut nauttia juuri lainkaan.

Viimeisenä vetona ekalle Tuska-päivällä oli Suomen yksi suurimmista heviyhtyeistä Children Of Bodom ja heidän lavarakennelmien rakennusprosessiaan oli nasta seurata. Vaikka jossain mielessä kornit lavalle luodut ”ghettomaisemat” kaikkine roskiksineen ja autonromuineen olivat melko naurettavat, niin silti arvostan bändin ajatusta luoda tunnelmaa ja piristää esitystä sopivalla visuaalisella ilmeellä. Näitä rakennelmiahan suosivat nykyään enää jotkut kahdeksankymmentäluvun heavymetal-tähdet, joten oli piristävää nähdä jonkun halunneen yleisön saavan pientä lisäarvoa lipunhinnalleen. Itse akti oli tyypillistä Bodomia ja siitä tuskin tarvitsee enempää kertoa. Musasta tykkäävät varmasti tykkäsivät niin perusvarmasta esityksestä juuri niin paljon kun siitä voi pitää ja kyllähän sitä hetken aikaa itsekin seuraili, päätin kuitenkin poistua alueelta ennen aktin loppumista.

Tagit: , , ,